Kolmen vuoden komennus kauniissa, värikkäässä ja myös arvoituksellisessa monien mahdollisuuksien maassa, Indonesiassa, on tulossa muutaman kuukauden kuluttua päätökseensä. Vaikka kuluneita vuosia täällä on värittänyt pandemia, on aikaan mahtunut myös paljon elämää rikastuttavia asioita ja muutakin kuin satoja PCR –testejä ja tuhansia 3M –maskeja. Nimittäin hienoja, ystävällisiä ihmisiä, upeita matkoja, tropiikin lämpöä ja aurinkoa.

Murroksesta ja muutoksesta

”Äiti, en halua muuttaa Indonesiasta… en halua, en halua, en halua!”

Niin – lasten suusta totuus tulee useimmiten hyvin selkeäsanaisesti esille. Mitä, jos me aikuisetkin linnoittautuisimme ruokapöydän alle ja kieltäytyisimme liikkumasta, lähtemästä, muuttamasta totuttuja tapojamme, rytmiämme ja tuttua elämänpiiriämme? Muutos ja murros on osa elämää ja mitä suuremmassa määrin meidän – diplomaattien ja kokonaisten perheiden – elämää.

Murrosvaiheessa elävään ja haastavassa tilanteessa olevaan asemapaikkaan ja siellä työskentelyyn muodostuu aivan erityinen suhde. Pandemia oli sellainen haaste, joka asetti lähes jokaisen Indonesian yhteiskunnan sektoreista kovalle koetukselle. Erityinen paine kohdistui terveydenhoidon alalle sairaalakapasiteetin kohotessa äärimmillään ja happipullojen loppuessa erityisesti tiiviisti asutetulta pääkaupunkiseudulta.

Maailman suurimman saarivaltion Indonesian 275 miljoonaisen väestön rokottaminen oli todellinen maraton, joka vaati ripeyttä ja järjestelykykyä ulottuen megaluokan pääkaupunki Jakartasta aina pienimpiin maaseudun kyliin saakka. Haasteet terveydenhuoltosektorille tuntuivat välillä ylitsepääsemättömiltä ja pelottaviltakin ja Indonesian eri osissa jouduttiin kohtaamaan tilanteita, jollaisiin ei oltu varauduttu lääkkeiden ja sairaalasänkyjen loppuessa ja tartuntapiikin samalla jatkaessa nousuaan. Nyt, yli kaksi vuotta ensimmäisten tautitapausten toteamisten jälkeen, tilanne on rauhoittunut. Silti edelleen maskit ovat edelleen käytössä ja suureksi osaksi myös pakollisia.

Bali

”Matur Suksma!” Ensimmäistä kertaa Balille, jumalien saarelle, laskeutuessamme mietin, mitä tämä jo lentokentän seinälle maalattu sanapari tarkoittaa. Myöhemmin opin, että Balin lähes tuhat vuotta vanhaa kieltä, balin kieltä, puhuu äidinkielenään yli kolme miljoonaa ihmistä, joista suurin osa asuu Balin saarella.

Noin puolentoistatunnin lentomatkan päässä pääkaupunki Jakartasta sijaitsevalla Balilla on myyttinen maine, jonka sanoinkuvaamattoman kaunis luonto, rahoittava energia ja ystävälliset ihmiset ovat vertaansa vailla. Lomaesitteissä komeileva Bali turkoosin vivahtavine rantoineen ja huojuvine palmuineen oli pandemian aikana myös paljon muuta, sillä se tarjosi hyvin tarpeellisen levähdyspaikan ja palasen ”normaaliutta” epätavallisen tilanteen keskellä. Turistien muutoin niin kansoittama saari siirtyi viime vuosina ajassa kymmeniä vuosia taaksepäin ja siihen hetkeen, jolloin elämän rytmi rauhoittui. Hankalasta pandemiatilanteesta huolimatta oli etuoikeus saada kokea Bali sellaisena kuin se joskus oli ollut – matur suksma, kiitos!

Sampai jumpa lagi!

”Voisin kyllä Äiti ehkä lähteä Jakartasta, jos saisin uuden skeittilaudan, sähköpyörän… tai tuhat Kinder –munaa!”

Indonesia on alati kiehtova yhdistelmä yhteiskunnallista innovatiivisuutta, hyperaktiivista sosiaalisen median kehitystä, Smart City- hankkeita, sähköisen liikennekulttuurin opettelua ja kiertotalousinnostusta. Kuitenkin Indonesiassa yksittäisten ihmisten aito kohtaaminen, erilaisuuden konkreettinen ymmärtäminen ja oman kulttuuriperinnön peilaaminen täysin erilaista maailmaa vastaan ovat tärkeällä tavalla kasvattaneet katsomaan tulevaisuuteen erilaisin silmin.

Kiitos Indonesia – terimah kasih! Kunnes jälleen kohdataan!