Kärsivällisyysharjoituksia Yangonissa

Elämä Myanmarin pääkaupungin Yangonin sykkeessä on hallittua kaaosta: asiat eivät yleensä suju suunnitelmien mukaan, mutta lopulta kaikki lutviutuu. Asuessani puoli vuotta arviolta viiden miljoonan ihmisen kaupungissa kärsivällisyyttä tuli harjoitettua erityisesti liikenteessä, jossa autojen ja tööttäyksien virta on loputon.

Parin kilometrin matka kestää pahimpina ruuhka-aikoina tunnin, sillä riittämättömän tieinfrastruktuurin lisäksi kaksipyöräisten moottoriajoneuvojen kielto hidastaa Myanmarin talouden solmukohdan soljuvuutta huomattavasti. Itse päädyin liikkumaan jalan käytännössä kaikkialle.

Buddhalaistemppelin sisäänkäyntiä suojelee kultainen leijona, Chinthe. Kuva: Susanna Kujanpää
Buddhalaistemppelin sisäänkäyntiä suojelee kultainen leijona, Chinthe. Kuva: Susanna Kujanpää

Infrastruktuurin haasteet näkyvät yangonilaisten arjessa myös säännöllisinä sähkökatkoina, tulvivina katuina, palavina jätekasoina ja pahenevina ilmansaasteina. Yangonin ilmanlaatu on kuivalla kaudella huono polttoaineella toimivien varageneraattoreiden, paikallaan jumittavan liikenteen sekä roskien ja ympäröivien peltojen polttamisen vuoksi.

Toisaalta erityisesti telekommunikaation edullisuus ja toimivuus ympäri maata yllätti positiivisesti. Kaupungeissa asuvilla myanmarilaisilla oli käsissään yleensä omaani huomattavasti parempi älypuhelin.

Ennen muuttoani Myanmariin odotin eläväni Yangonissa huomattavasti vähemmillä mukavuuksilla, mutta suurkaupungista löytää kaiken mahdollisen. Monesti tavaroiden ja palveluiden myyntipaikka pitää vain selvittää kyselemällä paikallisilta Facebookissa, jonka opin tarkoittavan monelle myanmarilaiselle samaa kuin internet.

Kulttuurisia kuriositeetteja

Vaikka ajantasaista englanninkielistä tietoa maassa matkustamisesta on niukasti, myanmarilaiset haluavat auttaa matkaajaa saavuttamaan määränpäänsä keinolla millä hyvänsä. Tutuksi tulivat kyydit niin öisissä karaokebusseissa, tuk tukia vastaavissa thone baneissa kuin lava-autoissa.

Maassa matkaileva huomaa, että ilman yhteistä kieltäkin ihmisten kunnioittava ja vilpitön kohtaaminen kantaa pitkälle – tai kuljettaa, kuten sain sadan kilometrin liftausmatkoilla kalja-auton lavalla ja sairaanhoitajaopiskelijoiden matkassa kokea.

Kirjoittaja aivan mielissään juomakuljetusauton kyydissä. Kuva: Susanna Kujanpää
Kirjoittaja aivan mielissään juomakuljetusauton kyydissä. Kuva: Susanna Kujanpää

Myanmarissa matkustaessa on tärkeä huomioida, minne maassa käyttämäsi raha menee: tuetko pientä paikallista yrittäjää vai suurempaa toimijaa? Myös tavallinen turisti voi myötävaikuttaa maan vähemmistöjen kaltoinkohteluun esimerkiksi maksamalla ”kirahvikaulaihmisten” eli kayanlawhilaisten (padaungilaisten) naisten näkemisestä Inle-järvellä. Myanmarissa omaa toimintaa on uskallettava tarkastella kriittisemmin kuin tavanomaisessa turistikohteessa.

Myanmarilainen ruoka on poikkeuksetta hyvää, ja parhaat teenlehti- ja munakoisosalaatit, curryt, keitot, nuudelit ja kalaruoat olen löytänyt Yangonin nuhjuisista katukeittiöistä. Yangonin kuriositeeteista kaunein on mielestäni Gyo Phyun vesiputki, jonka päällä voi tehdä kävelyretken kaupunkiviljelypalstojen halki. Myanmarin suurimman buddhalaistemppeli Shwedagonin lisäksi keskeltä Yangonia löytyy turistimassojen ulottumattomissa muun muassa sotilasjuntan perustama huumeidenvastainen propagandamuseo, kukkotappeluvajoja, viikoittainen kirjakatu ja erinomaisen ankea hylätty huvipuisto.

Gyo Phyun vesiputki kulkee Yangonissa Yankinin kaupunginosan viljelypalstojen keskellä. Kuva: Susanna Kujanpää
Gyo Phyun vesiputki kulkee Yangonissa Yankinin kaupunginosan viljelypalstojen keskellä. Kuva: Susanna Kujanpää

Kehityksen kaksijakoisuutta ja arjen oppeja

Myanmarissa on 135 virallisesti tunnustettua väestöryhmää, joiden lisäksi on monia ei-tunnustettuja vähemmistöjä kuten rohingat. Monilla ryhmistä on omien kulttuuristen erityispiirteiden lisäksi oma murre tai kieli, joka ei välttämättä ole lähelläkään pääväestö bamaarien kieltä (myanmar, ent. burma). Monet maan vähemmistöryhmät ovat ylpeitä omasta kulttuuristaan, mutta valitettavasti ryhmiä on vuosikymmenten ajan vahvasti eksotisoitu ja rodullistettu, mikä näkyy niin kielenkäytössä kuin politiikassa.

Myanmarin nopean kehityksen keskittyminen suurimpiin kaupunkeihin muuttuu näkyväksi, kun matkustaa maassa niiden ulkopuolelle. Köyhyyden vähentämiseksi on tehty töitä, mutta erityisesti etnisten vähemmistöjen asuttamien raja-alueiden ja kaupunkien välinen eriarvoisuus on huomattavan suurta. Yhteisön merkitys korostuu selkeästi alueilla, joissa keskushallintoon ei luoteta.

Yhteiskunnallisen luottamuksen uupuminen on mielestäni Myanmarin suurimpia haasteita. Sen ratkaisemiseksi toivon niin päättäjille kuin kansalaisille onnea, kärsivällisyyttä ja viisautta.

Kultaisia stupa-rakenteita kurkottelee kohti taivaita niin kaupungeissa kuin kylissäkin. Kuva: Susanna Kujanpää
Kultaisia stupa-rakenteita kurkottelee kohti taivaita niin kaupungeissa kuin kylissäkin. Kuva: Susanna Kujanpää

Työskentely Suomen suurlähetystössä rauhan- ja kehityskysymysten parissa opetti konkreettisesti, ettei moni asia Myanmarissa ole sitä miltä ensivilkaisulla näyttää. Kurkistus pinnan alle vaatii kärsivällistä perehtymistä useisiin eri lähteisiin ja monesti myös henkilökohtaisia suhteita, joiden varassa moni asia alkaa sujua. Suomen pieni suurlähetystö Yangonissa olikin erinomainen verkostoitumisen oppikoulu, sillä se toimii kokoaan selvästi suurempana aktiivisten työntekijöidensä ja tiiviin pohjoismaisen yhteistyön ansiosta.

Tekstin kirjoittaja, Yangonin-suurlähetystön harjoittelija Susanna, palasi Suomeen maaliskuussa 2020.