Merdeka! – Malesia täytti 60 vuotta

Malesiassa juhlittiin 31. elokuuta maan 60-vuotista taivalta itsenäisenä valtiona. Jos ajattelette suomalaisen itsenäisyyspäiväjuhlinnan olevan isoa ja näyttävää, ette ole nähneet miten täällä juhlitaan. Hillitty suomalainen ihan hämmentyy paikallisesta menosta.

Malesian historia lyhyesti

Malesian (ent. Malaya) historia on vaiherikas; se on ehtinyt olla niin Portugalin, Alankomaiden kuin Ison-Britannian hallussa. Toisen maailmansodan aikaan Japani valtasi maan hetkellisesti. Maa saavutti lopulta itsenäisyytensä melko rauhanomaisesti 31. elokuuta 1957. Kun Singapore irtosi omaksi valtiokseen vuonna 1965, Malesia sai nykyisen muotonsa.

Malesialaiset ymmärtävät historian tärkeyden, ja yksin Kuala Lumpurissa on niin monia museoita, etten ole niitä kaikkia ehtinyt kiertää huolimatta rakkaudestani historiaan. Verrattain lyhyen itsenäisyytensä aikana Malesia on ehtinyt kasvaa kehitysmaasta ylemmän keskitulon maaksi. Saapuessani Malesiaan reilu kuukausi sitten olin päättänyt jättää liiallisen taustatyön tekemättä, sillä halusin kokea maan ilman ennakko-odotuksia. En kuitenkaan osannut odottaa niin kulttuurillisesti ja sosiaalisesti rikasta maata kuin mihin päädyin.

Paraativieraat olivat panostaneet pukeutumisessaan. Kuva: Bigga Konola

Itsenäisyyspäivä – samanlaista mutta erilaista

Suomalainen itsenäisyyspäiväjuhlinta mielletään arvokkaaksi ja rauhalliseksi juhlaksi. Iltaa vietetään usein kotioloissa perheen ja ystävien kanssa. Yhdessä laitetun yltäkylläisen päivällisen jälkeen istutaan television eteen seuraamaan illan päätapahtumaa, Linnan juhlia. Ainakin tällaisia minun itsenäisyyspäiväni ovat olleet niin kauan kuin muistan. Osasin odottaa malesialaisen juhlinnan olevan jotain erilaista, mutta silti tämä Lapin metsien kasvatti häkeltyi.

Malesialaiset kantavat lippuaan ylpeydellä. Kuva: Bigga Konola

Malesiassa itsenäisyyspäivän valmistelu alkoi jo pari viikkoa ennen merkkipäivää, kun Malesian lippuja alkoi huomaamatta ilmestyä tolppiin, parvekkeille, aitoihin ja autoihin. Se sai ainakin tämän suomalaisen hämmästymään ja ihastumaan, meillä kun siniristilippua käytetään suhteellisen hillitysti.

Merdeka Day

Paraati alkoi näyttävästi helikoptereiden ylilennolla. Kuva: Bigga Konola

Malesialainen juhlistaa itsenäisyyttä jo edellisenä iltana, kun ympäri maata järjestetään Merdeka Eve -juhlia. Erilaisia tapahtumia löytyy joka lähtöön, kulttuuriesityksistä ja ilotulituksista alkaen. Jatkoipa sitten pikkutunneille asti tai meni nukkumaan hyvissä ajoin, moni herää aikaisin seuraamaan Merdeka Day -paraatia paikan päällä Merdekan aukiolla tai kotisohvalla. Itsenäisyyspäivä on pyhäpäivä, joten päätin itsekin lähteä katsomaan miten täällä juhlitaan itsenäisyyttä, ja josko paikallisilta saisi ideoita Suomen tulevaan itsenäisyysjuhlaan.

Paraatiin osallistui kaiken kaikkiaan 18 000 esiintyjää. Kuva: Teemu Laakkonen

Merdekan (itsenäisyyden) aukio täyttyi aikaisin aamusta kansalaisten saapuessa kokemaan paraatin ainutlaatuista tunnelmaa. Paikalla oli kymmeniä tuhansia katsojia, ja tunnelma oli jotain niin uutta ja jännittävää, että pelkästään alueella oleminen oli kokemus itsessään. Kun karnevaalihumu sekä erilaisten hajujen, makujen ja äänien yhdistelmä sekoitti pienen ihmisen pään, kolme tuntia kului huomaamatta.

Paraatissa muun muassa esitettiin uudestaan maan itsenäisyysjulistus vuodelta 1957. Kuva: Teemu Laakkonen

Meidän vuoromme

Itsenäisyyden saavuttamiselle annetaan sekä Malesiassa että Suomessa erityinen merkitys. Tähän mennessä Suomen juhlavuotta on juhlistettu Malesiassa urheilun, musiikin, taiteen ja kulinarismin keinoin.

Koetusta paraatijuhlasta inspiraatiota keränneenä on hyvä jatkaa Suomen joulukuisten juhlien suunnittelua, satavuotias ansaitsee vain parasta!

 

Bigga Konola

Kirjoittaja on uteliaisuuden johdattamana päätynyt Lapin havumetsistä Kaakkois-Aasian tropiikkiin.