Nuorten ääni vahvistuu Malesiassa

Nuorten perustama Undi18-liike ajoi vuonna 2019 läpi muutoksen Malesian perustuslakiin äänestys- ja ehdolleasettautumisiän laskemisesta 21 ikävuodesta 18:aan. Todelliseen testiin muutoksen odotetaan pääsevän pian.

Vuonna 2019 Malesian parlamentissa äänestettiin yksimielisesti äänestysiän laskusta 21 ikävuodesta 18:aan. Samalla 18-vuotiaat saivat oikeuden asettua ehdolle niin kansallisissa kuin osavaltioiden vaaleissa. Muutoksen taustalla oli malesialainen nuorisoliike Undi18.

Viivästyksien jälkeen lakimuutos pantiin toimeen viime vuoden lopulla, jonka myötä noin 1,4 miljoonaa 18–20-vuotiasta rekisteröitiin äänestäjiksi. Kokonaisuudessaan 18–20-vuotiaat vastaavat noin 6,9 %:a kaikista äänestäjistä.

Suurlähettiläs Sami Leino kutsui Qyira Yusrin (keskellä vasemmalla), toisen Undi18-nuorisoliikkeen perustajajäsenistä, residenssiin lounaalle. Qyira aloitti keväällä Jutta Urpilaisen kabinetissa nuorisoasioiden erikoisneuvonantajana. Kuva: Sami Leino

Ovatko nuoret valmiita?

Lakimuutos on herättänyt monenlaisia mielipiteitä. Vaikka lakimuutos hyväksyttiin yksimielisesti, epäilyksiä on esitetty siitä, ovatko nuoret valmiita tekemään päätöksiä, joilla on niin suuria seurauksia koko valtiolle. Jotkut uskovat, etteivät nuoret osaa muodostaa omaa mielipidettään, vaan äänestävät vanhempiensa poliittisten näkemysten mukaan. Myös nuorten kykyä ymmärtää politiikkaa on kyseenalaistettu.

Nuoret itse ovat olleet tyytyväisiä lakimuutokseen. Undi18 on nähty demokraattisena saavutuksena myös yleisemmin nuorten voimaannuttamisen hengessä, ei pelkästään äänestämisen ja vaalien näkökulmasta. Nuorten vaikuttamismahdollisuuksien realisoituminen ja sen näkeminen on saanut malesialaisia nuoria kiinnostumaan politiikasta enemmän.

Toisaalta nuorisolta myös odotetaan osallistumista politiikkaan, ja nuorille poliitikoille on tarvetta. Malesian politiikkaa tekevät ovat nimittäin pääasiallisesti varttuneempaa ikäluokkaa. Viime parlamenttivaaleissa valituista 222 kansanedustajasta vain 23 (eli 10,36%) oli valintahetkellä 40-vuotiaita tai alle.

Muutoksen tuulia?

Useat analyytikot eivät kuitenkaan odota politiikassa tapahtuvan dramaattisia muutoksia, vaikka nuorten äänioikeutettujen määrä on kasvanut. Toisaalta, vaikka 18–20-vuotiaat edustavatkin vain 6,9 %:a äänestäjistä, jo nyt on nähtävissä, että poliitikot ovat alkaneet puhua enemmän nuoria koskettavista asioista.

Esimakua saatiin myös Johorin osavaltiovaaleissa tänä keväänä, joissa 18–20-vuotiaat pääsivät äänestämään ensimmäistä kertaa. Vaikka suurta äänirynnäkköä ei nähty ja äänestysaktiivisuus jäi yleisesti ottaen matalaksi, puolueet laittoivat ehdolle enemmän nuoria politiikkoja kuin aiemmin.

Todelliseen testiin lakimuutoksen ja nuorten äänen odotetaan pääsevän pian. Malesiassa on spekuloitu uusien parlamenttivaalien olevan edessä pian: joidenkin arvioiden mukaan vaaleja voi odottaa jo elokuussa, mutta useimmat olettavat vaalien koittavan viimeistään ennen vuoden loppua.

Varmaa kuitenkin on, että nuorten ääni on vahvistunut, ja se kannattaa ottaa huomioon.

Äänestysiän laskun vaikutuksia on analysoitu mediassa paljon. Kuvakaappaus: The Star

 

Jutun kirjoittaja Jonna Rajala on työskennellyt korkeakouluharjoittelijana Suomen suurlähetystössä Kuala Lumpurissa pian kuusi kuukautta. Rajala suorittaa maisterin tutkintoa kansainvälisestä oikeudesta ja ihmisoikeuksista.