Pandemian varjossa Bangkokiin

Usealla ulkomaankomennuksella työskennellyt yh-äiti kuvailee siirtoa Bangkokiin pandemian aikana kahden lapsen kanssa. Korona on värittänyt kulunutta vuotta ihan joka suunnalta.

Bangkokin metropoli ja pandemian viitta

Mikä vuosi! Maaliskuussa 2020 palasin työmatkalta Argentiinasta ja pian lentoyhtiöt kaikkialla maailmassa peruivat lentojaan. Covid-19-pandemia levisi kulovalkean tavoin. Parikin päivää myöhempi lähtö olisi ehkä jumiuttanut minutkin maailmalle pitkäksi aikaa monen muun tavoin. Hankalaa, etenkin kahden lapsen yksinhuoltajalle. Meninkin siis mukaan auttamaan ministeriön konsulirinkiä neuvoen Suomeen paluuta yrittäviä matkalaisia.

Yllätyksiä oli lisää. Lokakuussa 2020 Helsingissä elettiin pandemian takia Pysy Kotona- Vältä kontakteja #stayhome – vaihetta, tehtiin etätyötä ja opiskeltiin etäkoulussa, tsempattiin, käveltiin turvallisesti luonnossa taukojen aikana jaksamista tankkaamassa, sain mahdollisuuden siirtyä nopealla aikataululla pestille Bangkokin suurlähetystöömme, siirtopäiväksi sovittiin 1.1.2021. Valmistautumiseen oli kaksi kuukautta.

Pari kuukautta meni kuin siivillä; tyhjensin kotia, etsin vuokralaista, pakkasin tavaroita, lasten 15 ja 13 v piti vaihtaa koulua kesken lukukauden. Oli löydettävä uudet koulupaikat Bangkokissa, viisumit, varautuminen maahantulomuodollisuuksiin koronan takia, rokotukset ja tietenkin lopulta – jäähyväiset kaikille. Rumba on UM:läiselle tuttu – nyt vaan mentiin tuplanopeudella.

Kaikkea kuluneen vuoden aikana on leimannut korona. Thaimaa oli ensimmäisten joukossa havainnut tartuntoja Kiinan ulkopuolella. Maan rajat suljettiin jo varhain, maahantulo oli mahdollista vain erityisluvalla. Koronarajoituksia otettiin käyttöön. Terveydenhuollon taso on tunnetusti hyvä ja tilastojen valossa tartuntojen määrä näytti olevan hallinnassa ja pandemiaa hoidettiin mallikkaasti.
Joulukuun lopulla lensimme lasten ja koiran kanssa väsyneinä mutta iloisina Bangkokiin. Suvarnabhumin lentokentällä avaruuspukuiset miehet ruiskuttivat tavaramme ja monien muodollisuuksien jälkeen meidät kiidätettiin takakautta hotellikaranteeniin kontakteja välttäen 14 vrk:ksi. Siellä vuosi vaihtui uuteen 2021.

Kuvassa ihmisiä ja terveydenhoitohenkilökuntaa lentokentällä
Tulo lentokentälle Thaimaassa pandemian aikaan

Karanteenissa tein etätyötä. Tauot ajoittuivat koputukseen ovella, ruoka oli tuotu. Kipitimme hakemaan steriilisti pakatut tarjottimet jokaiselle. Ateriat tarjottiin yksittäin pakattuna ja tyhjät tarjottimet piti palauttaa käytävään. Sieltä ’avaruuspukuinen’ kävi ne taas korjaamassa.

Virtuaalisesti olin jo lähetystön riveissä karanteenihotellista käsin. Alku sujui – tunsimme itsemme tervetulleiksi. Lähetystön kollegat olivat avuliaita ja pitivät yhteyttä. Koulu toimitti läppärit lapsille etäkoulua varten. Opettajat ja luokkakaverit ottivat hienosti vastaan uudet oppilaat. Jos ensimmäinen etäkokous jännitti aikoinaan itseäni, hyvin ymmärsin lapsiani. Heille oli uusi maa, etäkoulua uudella systeemillä, uudella kielellä, kesken vuotta uudessa koulussa tuntematta ketään. Ilokseni molemmat sinnikkäinä pärjäsivät hyvin. Heidän mukaansa tämä oli meidän trion uusi seikkailu, jatko-osa vuosiin Perussa ja Mosambikissa. Sanoivat, kyllä me pärjätään äiti– olemmehan ’travelling family’ ja sä pidät meistä hyvää huolta ja sulla on hyvä työ. Näillä mentiin.

Ensimmäisestä karanteenista pääsi ulkoilemaan kuin vanki sellistään ensimmäisen negatiivisen koronatestin jälkeen puoleksi tunniksi päivittäin. Karanteeni selätettiin ja sieltä muutimme asuntohotelliin. Myöhemmillä kerroilla, karanteenista ei päässyt ulos lainkaan.

Kuvassa suuria rakennusia ja puita
Karanteenihotellin kävelykulma puolessa välissä karanteenia

Etätyö ja etäkoulu jatkuivat. Bangkokin nähtävyyksiä käytiin katsomassa hieman viikonloppuisin, vaikka matkailu ei muuten ollut mahdollista. Pandemia suositusten mukaan olimme kotosalla tartuntamahdollisuudet minimoiden. Maskipakko oli kaikkialla, käsidesiä myös, kuumetta mitattiin otsalta ostoskeskuksien, hotellien kuin työpaikankin ovella. Varotoimet muuttuivat osaksi arkea, niihin ei enää varsinaisesti kiinnittänyt huomiota.

Pian oma koti löytyi ja muutimme sinne, matkalaukkuelämä loppui, muuttotavaratkin saapuivat. Vaan pandemia ei helpottanut vaan tilanne paheni uudelleen. Rajoitukset palautettiin, tuli myös ulkonaliikkumiskielto klo 20-05. Eikä auttanut sekään; kaupat, ostoskeskukset kaikki suljettiin. Ruokaa ja ostoksia pystyi tilaamaan mobiilisovelluksilla. Bangkok vaikutti aavekaupungilta. Yhteiskunnan eriarvoisuus korostui, valtavia kenttäsairaaloita pysytettiin, oireista määrättiin sairaalahoitoon, kotona sairastaminen ei onnistunut. Ahtaat asuinolot, etenkin vierastyöläisillä, lisäsivät tartuntoja monilla alueilla ja talous heikkeni.

kuvassa mopoja kadulla
Liikenne on rauhallisempaa- mopoja aina riittää

Nuoremmat polvet vaativat muutosta ja hallinnon koronatoimia vastustettiin mielenosoituksilla. Melkein viikoittaiset levottomuudet yltyivät väkivaltaisiksikin. Pääministeriä ja maan ylintä johtoa kritisoitiin. Maassa, johon normaalisti saapuu miljoona turistia kuukaudessa, oli todella hiljaista. Thaimaan odotettu avaaminen turismille siirtyi jälleen. Koko maailma kiirehti hankkimaan koronarokotteita.

Thaimaassa rokotustahti oli alussa verkkaista. Joulukuussa 2021 noin 72 % väestöstä on tuplarokotettuja. Nyt jälleen joulukuussa, katson taakse vähän huohottaen, ihmetyksestä ja ilostakin. Bangkokin edustusto ei ole kovin suuri, ei ihan pienikään. Melkein 30 henkilöä ahkeroi tiimeissä niin poliittisella, Team Finland, maahantulo kuin konsuliasioiden parissa. Kuluneen vuoden aikana työkavereita on vaihtunut, on pakattu ja hyvästelty, tehty remontteja, virkistäydytty, venytty etätyöstä läsnä työhön ja takaisin.

kuvassa henkilö menossa työpaikalle
Menossa työpaikalle läsnätyöhön

Varmasti monilla ja useissa perheissä haasteet ovat olleet isommat – raskaammatkin. Korona on verottanut ihan kaikkea, koskettanut jokaista jollain tapaa. Perhe on komennuksella vahvuus, hyvässä ja pahassa. Jos on sen ainut aikuinen, on jaksettava töissä ja kotona. Etätyö on osin hyvä vaihtoehto, itse olen voinut olla lasten tukena enemmän heidän etäopiskellessaan kotona. Vielä nauramme ja tulemme toimeen – olemme entistä läheisempiä.

Uudessa kotimaassamme Thaimaassa on varmasti paljon tutkimista ja opittavaa, kunhan pandemia hellittää hieman. Saavuttuamme jouluksi Suomeen, Thaimaa oli juuri lopettanut kahden viikon karanteenin maahan palattaessa ja tilalle tuli päivän pakollinen hotellikaranteeni täysin rokotetuille matkailijoille. Paitsi, että Omicron-variantti leviää kaikkialle. Thaimaakin ehdottaa rajoitusten tiukentamista. Pidättelemme hengitystä, mitä seuraavaksi. Tästäkin selvitään, eikö niin, ajattelen luottaen, kiitollisena, muistaen hymyillä.