Vietnam hukkuu muoviin

2

Muovin läsnäoloa on vaikea olla huomaamatta Kaakkois-Aasiassa – jätettä näkyy lajittelemattomana kaikkialla ympäristössä. Vaikka muovin käyttö ja kulutus on suurta myös länsimaissa, on Vietnamissa muovin käyttöä miltei mahdotonta karttaa.

Yhdysvaltalais-australialaisen yliopistotutkimuksen mukaan Vietnam on yksi maailman viidestä valtiosta, jotka tuottavat 60 prosenttia valtamerien muovijätteestä. Vesistöihin päätyy vuosittain noin kahdeksan miljoonaa tonnia muoviroskaa, josta 40–60 prosenttia pelkästään näiden viiden valtion toimesta.

Vietnam keikkuu tilastojen kärjessä erityisesti kertakäyttömuovin kulutuksessa. Muoviin käärityt, yksittäispakatut muovipillit, muoviset vanupuikot, muovipullot muovisinetillä sekä kaikenkokoiset muovipussit ovat monelle vietnamilaiselle hygieniakysymys, jolle on vaikea keksiä vaihtoehtoja.

Monessa kahvilassa ollaan siirrytty muovipilleistä ympäristö- ja kilpikonnaystävällisempiin bambupilleihin. Kuva: Meri Hätönen.
Monessa kahvilassa ollaan siirrytty muovipilleistä ympäristö- ja kilpikonnaystävällisempiin bambupilleihin. Kuva: Meri Hätönen.

Kansalliset kierrätysjärjestelmät loistavat poissaolollaan, ja muovi kulkeutuu muun jätteen mukana kaatopaikoille ja luontoon. Vain pieni osa muovista päätyy uusiokäyttöön.

Kun Kiina rajoitti kansainvälistä jätekuljetusta, lisääntyi Vietnamin kuormitus myös länsimaisen jätteen maahantuojana huomattavasti. Guardianin mukaan tämän vuoden ensimmäisenä neljänneksenä Vietnamista tuli yksi isoimmista Yhdysvaltojen muoviroskan maahantuojista.

Kotitalouden roskat jätetään tyypillisesti tietyn talon ulkopuolelle, josta ne katoavat säännöllisen epäsäännöllisesti. Kuva: Meri Hätönen.
Kotitalouden roskat jätetään tyypillisesti tietyn talon ulkopuolelle, josta ne katoavat säännöllisen epäsäännöllisesti. Kuva: Meri Hätönen.

Turismi on sekä rosvo että poliisi

Globaaliin ongelmaan on onneksi pikkuhiljaa herätty myös Vietnamissa. Yritykset, yliopistot ja erilaiset järjestöt ovat järjestäneet seminaareja ja kampanjoita, kuten ”Say No to Plastic Bags” tai ”No Plastic, Be Fantastic”. Suomi on ollut mukana ”Cutdown Plastic” -kampanjassa muiden lähetystöjen kanssa. Monessa kuppilassa muovipilli on korvattu bambu-, metalli- tai paperipillillä.

Yksi tapa vähentää kertakäyttömuovin kulutusta on käyttää isompia vesisäiliöitä niin kotona kuin työpaikalla. Kuvassa vesikuljetus vietnamilaisittain. Kuva: Meri Hätönen.
Yksi tapa vähentää kertakäyttömuovin kulutusta on käyttää isompia vesisäiliöitä niin kotona kuin työpaikalla. Kuvassa vesikuljetus vietnamilaisittain. Kuva: Meri Hätönen.

Myös politiikan saralla liikehditään: ympäristöministeri Trang Hong Ha peräänkuuluttaa meriympäristön suojelun tarvetta ja ministeriö ilmoitti kansalliskokouksessa Vietnamin rajoittavan Kiinan tapaan kansainvälistä jätteen maahantuontia. Vietnam on asettanut kunnianhimoisia tavoitteita toteuttaakseen Pariisin ilmastosopimuksen vaatimukset, jotka se ratifioi vuonna 2016.

Suomi osallistui EU-delegaation mukana World Cleanup Day -tapahtumaan, jonka avulla pyritään levittämään tietoisuutta jätteen määrästä ja pitämään ympäristö siistinä. Kuva: Meri Hätönen.
Suomi osallistui EU-delegaation mukana World Cleanup Day -tapahtumaan, jonka avulla pyritään levittämään tietoisuutta jätteen määrästä ja pitämään ympäristö siistinä. Kuva: Meri Hätönen.

Turismi sen sijaan on Vietnamin muoviongelmalle sekä rosvo että poliisi. Hiekkarannoille huuhtoutuvat vaipat ja vanupuikot eivät houkuttele turistia polskimaan, ja bisneksen vuoksi suosituimpia rantoja siistitään. Tiedostavat ruokavaliovalinnat ja luonnonsuojelu ovat onneksi myös ”in”. Kääntöpuolena on se, että ravintoloiden, kahviloiden ja hotellien roskat monikertaistuvat reissaajien sesonkiaikana.

Tarvitaan pieniä suuria tekoja ja vietnamilaista sisua

Yksilötasolla muovin välttäminen onnistuu ”pienillä suurilla” teoilla. Juoman pillittä tilaaminen käy nokkelasti näin: ”không ống hút nhựa, cảm ơn”. Muovipussista kieltäytyminen vietnamiksi on niin ikään tärkeä taito: ”không túi nilon, cảm ơn”.

Suomen Hanoin-suurlähetystö on osallistunut erilaisiin kampanjoihin jätteen vähentämiseksi. Kuva: Meri Hätönen.
Suomen Hanoin-suurlähetystö on osallistunut erilaisiin kampanjoihin jätteen vähentämiseksi. Kuva: Meri Hätönen.

Vietnamin muovin käytön rajoittamiseen on pitkä matka. Jokaisen tahon on osallistuttava ja sitouduttava muovin vähentämiseen erityisesti arjessa. Eräässä Vietnamin muoviongelmaa koskevassa artikkelissa kuitenkin todettiin osuvasti, että jos jokin maa maailmassa voi tehdä suuria muutoksia pienessä ajassa, talkoohengessä ja sitkeydellä, se maa on totisesti Vietnam.

Meri Hätönen

Olen vastavalmistunut yhteiskuntatieteiden maisteri, joka nauttii kakkunsa, tunteet, tunnelmat ja tilanteet mieluiten silmät kiinni ja sielu auki.

 

Lähteet:

Jambeck et al. (2015). “Plastic waste inputs from land into the ocean” Science 347 (6223), 768-771.

The Guardian, Greenpeace, Ecowatch, Unenvironment, Wall Street Journal, Reuters.

Kommentit

reissausta ja ruokaa 5 vuotta sitten

Oikein hieno matkailuvinkki tuo miten kieltäytyä muovipussista vietnamiksi. En osaa kummemmin thaita, mutta Thaimaassa olen kaupan tiskeillä tullut ymmärretyksi sanomalla jotakuinkin ”Mai au thung”.

Avatar photo Hanoin-edustuston harkkarit 5 vuotta sitten

Hei ja pahoittelut hitaasta reagoinnista. Onkin hyvä tietää kuinka muovipussitta tilaaminen käy thaiksi. Mukavia, mahdollisimman muovittomia reissuja sinulle ja kiitokset kommentista!