Turkkilaiset ovat äänestäneet. Kesäkuun 6. päivä järjestetyissä parlamenttivaaleissa yli 54 miljoonasta äänioikeutetusta turkkilaisesta äänesti lähes 87 %, mikä on eurooppalaisittain hyvin korkea prosentti ja jättää myös suomalaiset tuntuvaan häpeään.
Kesäkuiset parlamenttivaalit päättävät maaliskuusta 2014 jatkuneen vaalikauden, minkä aikana on käyty läpi niin paikallis- kuin presidentinvaalit. Tai sitten tulevat uudet vaalit, mutta tämä riippuu siitä, saadaanko maahan nimettyä uusi hallitus seuraavien 45 päivän aikana. Tunnusteluaika on alkanut jo nyt. Virallinen 45 päivän laskeminen alkaa vasta lopullisen vaalituloksen julkistamisen jälkeen, mikä tapahtunee juuri suomalaisen juhannuksen alla.
Vaalitulos sekä ilahdutti että pelästytti turkkilaisia. Korkealla ja kovaa kampanjoinut Oikeus- ja hyvinvointipuolue AKP on edelleen Turkin suurin puolue, sillä se sai äänistä tämänhetkisten tietojen mukaan 41 %. Tappiota tuli kuitenkin yhdeksän prosenttia vuoden 2011 parlamenttivaaleista. Turkin 550-paikkaisessa parlamentissa se oikeuttaa 258 edustajanpaikkaan eli AKP on menettänyt ehdottoman enemmistönsä. Edessä on nyt yritys muodostaa koalitiohallitus – tähän saakka AKP:lle ehdoton kauhistus.
Enemmistön menettäminen on puolueelle raskas yllätys ja ilmeet olivat sunnuntai-iltana sen mukaiset. Presidentti Erdogania ei näkynyt puoluetoimiston kuuluisalla parvekkeella ollenkaan, vaan ainoastaan pääministeri Davutoglu ilmestyi joukkojensa eteen pitkällisen odottelun jälkeen. Pääministerin viesti oli kuitenkin selkeä: vaalitulosta on kunnioitettava.
Vaalien suurin menestyjä oli Kansojen demokraattinen puolue HDP, joka onnistui ylittämään 10 % äänikynnyksen ja teki historiaa: kurditaustasta ponnistava puolue pääsi ensimmäisen kerran parlamenttiin ja saa 80 paikkaa. Aiemmin kurdiedustajat ovat olleet liikkeellä itsenäisinä ehdokkaina ja järjestäytyivät ryhmäksi vasta parlamentissa. Odotukset puoluetta kohtaan ovat kovat, minkä myös puoluejohto myönsi heti kättelyssä: osa äänistä on vain lainattu meille, mutta tehtävämme on nyt lunastaa ne. HDP:a näet äänestivät monet niin Tasavaltalainen kansanpuolue CHP:n kuin jotkut AKP:n kannattajat, jotka halusivat muutosta seisoviin vesiin.
Sosiaalidemokraattistaustaisen CHP:n kannattajat olivat pettyneitä, sillä ääniosuus jäänee taas 24 % kieppeille, mikä tarkoittaa 132 paikkaa parlamentissa. CHP näyttää jumiutuneen omaan menneisyyteensä eikä viestin kirkastaminen enää viime hetkillä riittänyt.
Riidan siemen lienee kylvetty myös HDP:n ja CHP:n välille, sillä kaikki tietävät ”lainatut äänet”. HDP ehdotti jo tosin ennen vaaleja yhteistyötä CHP:lle, mutta vastaukset olivat ehdottoman kielteisiä. Lähitulevaisuus näyttää, löytyisikö sittenkin yhteinen intressi.
Hyvin kansallismielinen MHP ylti myös 80 paikkaan, mikä tarkoittaa noin neljän prosentin kiriä vuoden 2011 parlamenttivaaleihin verrattuna. MHP:a lienevät äänestäneet Oikeus- ja hyvinvointipuolueen kansallismieliset konservatiivit, henkilöt, joille kurdirauhanprosessin edistäminen ei ole ykkös- eikä edes kakkosprioriteetti.
Äänestäjien viesti oli selkeä: Turkkiin ei haluta presidenttivaltaista järjestelmää – tämähän oli AKP:n ääneen lausuttu vaalitavoite – yhteiskunnan polarisaatio on saatava loppumaan ja monimuotoisuutta on kunnioitettava. Kuten eräs Turkin kolmet vaalit tarkkaillut eurooppalainen parlamentaarikko minulle totesi: ”Tämä vaalitulos osoittaa demokratian lisääntyneen Turkissa. Nyt sitä on vaalittava”.