Aistit hereillä Ateenan liikenteessä

Välimeren ajokulttuuri on joskus hyvin suurpiirteistä. Ajoneuvo jätetään hätävilkut päälle toisen auton rinnalle parkkiin kadulle vaikka näin vaikeutetaan muuta liikennettä. Tuli tarve saada se aamukahvi tutusta kahvilasta eikä parkkipaikkaa ole lähettyvilläkään. Entä yksisuuntaisella kadulla vastaan tuleva auto? Senhän ei pitäisi olla mahdollista liikennesääntöjen mukaan. Vilkun käyttö näyttää olevan joidenkin mielestä ihan turhaa energian tuhlausta. Saahan sen auton yksinkertaisesti toiselle kaistalle rattia kääntämällä – ja peiliin vilkaisemalla.

Kun paikallisessa mediassa on viime kuukausien aikana sattunut silmään useampikin artikkeli liikenneonnettomuuksiin ja ajokulttuuriin liittyen, tuli houkutus tarttua aiheeseen –  kun on omakohtaista kokemusta työmatkaliikenteestä ruuhka-aikoina Ateenassa.

Tilastojen mukaan Kreikka ylittää EU:n keskiarvon liikenneonnettomuuksien määrässä. Maassa vierailee vuosittain ulkomaisia turisteja lähes kaksinkertainen määrä väestöön verrattuna, joten osallisina onnettomuustilanteissa eivät ole ainoastaan paikalliset. Oli mielenkiintoista todeta, että suurin osa näistä onnettomuuksista tapahtui kaupunkialueilla ruuhka-aikoina eikä moottoriteillä ylinopeuksia ajaen. Onnettomuuksien uhrien joukossa oli useimmiten jalankulkijoita, pyöräilijöitä tai moottoripyöräilijöitä. Osallisina onnettomuustilanteissa olivat erityisesti yli 55-vuotiaat sekä nuoret, kokemattomat kuljettajat.

Ambulanssin ensihoitajien lehtihaastattelussaan antama muistutus kypärän käytöstä kaksipyöräisten selässä ja turvavyön käytöstä auton ratissa eivät ole aiheettomia. Ateenan liikenteessä näkee jonkin verran huolettomasti ilman kypärää moottoripyörän ohjaimiin kiivenneitä nuoria miehiä tai vanhempiakin herrasmiehiä. Kyydissä istujillakaan ei ole läheskään aina kypärää. Kesäkuumuudella voi kypärä myös roikkua kyynärpäässä pään sijaan. Ensihoitajat totesivat surullisina näkevänsä monen nuoren miehen menettävän liikuntakykynsä näissä onnettomuustilanteissa ilman kypärän tarjoamaa suojaa. Kreikan saarilta tuodaan matkailukauden aikana sairaskuljetuksilla myös turisteja Ateenaan saamaan hoitoa samantapaisten onnettomuuksien jäljiltä.  Niissä alkoholin nautiskelulla on ollut usein merkittävä rooli.

Miten selvitä Ateenan liikenteestä kolhuitta?

Ruuhka-aikoina kannattaa varautua olemaan kärsivällinen eikä provosoitua joidenkin kuljettajien huonoista tavoista. Liikennesääntöjä tai liikennemerkkejä ei noudateta pääkaupungin liikenteessä pilkuntarkasti. Joskus voi joutua improvisoimaan tilanteen mukaan. Erityisesti osa moottoripyöräilijöistä tuntee olevansa etuoikeutettu liikkumaan tilanteen eikä liikennevalojen mukaan. Silmät on siten paras pitää auki joka suuntaan.

Vihreästä keltaiseksi muuttuvan liikennevalon edessä on hyvä vilkaista takapeiliin.  Perässä voi tulla kuljettaja, jolla on vielä aikomus ehtiä valoista. Yhtäkkinen jarruttaminen voisi tuoda epätoivottua tulosta. Ympärillä olevien katujen liikennevaloissa odottaa malttamattomina moottoripyöräilijöiden rintama, joka voi lähteä salamannopeasti liikkeelle.  Ajoradan yli loikkivat jalankulkijat ovat tavanomainen näky liikenteessä, kun suojateitä ei ole tarpeeksi tiheässä. Myös jalankulkijana suojatietä ylittäessä on hyvä tarkistaa, ettei autoja tule enää valojen vaihduttua.

Osa kuljettajista ei pidä tarpeellisena vilkkujen käyttöä vaihtaessaan kaistaa tai kääntyessään toiselle kadulle. Näistä tilanteista voi helposti syntyä pieniä peltikolhuja, jos perässä tulija ei ole tarkkana.

Ajokulttuurin piikkiin voi laittaa myös parkkeerausten huolettomuuden. Kaupunkialueella ei ole tarpeeksi ilmaisia parkkipaikkoja jolloin autoilijoilla on suuri houkutus jättää ajokkinsa väliaikaisesti parkkiin toisen auton viereen kadulle tai parkkeerata osittain jalkakäytävälle. Hätävilkuista voi tunnistaa auton omistajan olevan pikaisella käynnillä esimerkiksi lähileipomossa tai kioskilla ilman pysäköintimahdollisuuksia. Hätävilkkujen käytöllä voi ainakin osittain välttää muiden kuljettajien hermostumisen ja äänitorven käytön yrittäessään ohittaa kaistallaan esteenä olevaa ajoneuvoa.

Yksisuuntaisilla kaduilla liikkuessa on vastaan tullut toisenkin kerran auto tai moottoripyörä väärästä suunnasta – ilman suurempia anteeksipyytelyitä. Joidenkin keskustan suuntaan vievien lähiöiden osalta näyttäisi vahvasti siltä, että asukkaat ovat saaneet pormestarin estämään ohikulkuliikenteen heidän katunsa kautta muuttamalla kadun kulkusuuntaa. Sinänsä ymmärrettävää, kun pääteiden ruuhkaisuuden vuoksi tietyt lähiöt joutuvat vastaanottamaan aamuisin osan tästä liikenteen paineesta. Mutta samalla hidastetaan liikenteen virtaa, ja annetaan osalle kuljettajista motiivi kulkea liikennesäännöistä piittaamatta lyhyintä kiertotietä.

Työmatkailijoilta puuttuvat pyörätiet

Autojen määrä on jonkin verran vähentynyt Ateenan liikenteessä viimeisen kymmenen vuoden aikana johtuen sekä talouskriisistä että metroverkoston parantumisesta. Myös osa takseista odottaa tolpilla asiakaskuntaa eikä kalastele asiakkaita lennosta, joka oli enemmänkin sääntö aikaisemmin.

Ateenasta puuttuvat pyörätiet työmatkaliikenteelle.  Harvat uhkarohkeat pyöräilijät liikkuvat ajokaistan oikeassa laidassa autojen ja moottoripyörien seassa. Kaupunki laajeni aikanaan nopeasti ilman että osattiin ennakoida vihreää tapaa liikkua. Jälkikäteen on vaikeaa rakentaa pyöräteitä täyteen rakennettuihin lähiöihin. Joillekin asuma-alueille on onnistuttu sijoittamaan muutamia kilometrejä pyöräteitä – enemmänkin sunnuntaipyöräilyä varten.

Vaikka aamuinen työpaikkaliikenne vaikuttaa hitaasti etenevältä Ateenan pääteillä, on liikenne kuitenkin suhteellisen joustavaa. Kaistaa saa vaihdettua vilkkua käyttäessä helposti, ja aina löytyy joukosta hyväntuulisia kuljettajia, jotka antavat pääsyn sivutieltä päätielle vilkkaan liikenteen joukkoon tultaessa. Pidempää odottelua vaativissa liikennevaloissa voi eteen tulla maahanmuuttajataustainen auton etulasien pesijä. Jos lasin puhdistukselle on tarvetta, voi se olla kätevä tapa saada homma hoidettua muutamalla kolikolla. Päivittäin samoista liikennevaloista kulkiessa voi näistä pesijöistä olla riesaksi asti erityisesti naiskuljettajille, joiden kieltäytymistä palvelusta on heidän vaikea niellä.

Kreetan yliopisto ja alaikäiset kuljettajat

Nuorilla miehillä on todettu Kreetalla ja muissakin pienissä yhteisöissä ilmenevän vääränlaista näyttämisen halua ajokyvyistään tyttöjen suuntaan. Alaikäiset pojat ovat voineet oppia ajamaan moottoripyörää tai autoa kotikonstein ilman liikennekasvatusta jo yläasteikäisenä kulkeakseen pienistä vuoristokylistä kaupunkiin tai lähikouluun. Liikenneratsiassa kiinni jäätyään tai onnettomuudessa osallisena oltuaan ovat nämä nuoret joutuneet oikeusprosessiin ajettuaan ilman ajokorttia.

Alaikäisten syyttäjä on tehnyt valituissa tapauksissa yhteistyötä Kreetan yliopiston kanssa, jotta nuoret oppivat turvallista ajokäyttäytymistä aiheeseen liittyvien pelien kautta. Nuoret pääsevät myös tutustumaan ajosimulaattorin ohjaimissa ajokykyä heikentäviin tilanteisiin, kuten kännykän käyttöön ajon aikana tai alkoholin vaikutuksen alaisena ajamiseen. Simulaattorin avulla selviää myös törmäyksen tuhoisat seuraukset ilman turvavyön tai kypärän tarjoamaa suojaa.

Leave a Reply