Saavuin syyskuun puolessa välissä Ateenaan kolmen kuukauden työharjoitteluani varten. Ennen kaupunkiin saapumistani minulla ei juurikaan ollut ennakko-oletuksia, vaikka olinkin kuullut, että toiset siihen ihastuvat ja toiset taas eivät. Ilman ennakko-oletuksia olikin kiinnostavaa lähteä tutkailemaan uutta elinympäristöä. Tällä kertaa uuden kaupungin, ihmisten ja kulttuurin lisäksi oli kyse kuitenkin myös uudesta työpaikasta, työkavereista ja työkulttuurista ulkomailla.
Saavuttuani tänne nousi työkavereiden kanssa keskusteluissa usein esille se, kuinka merkittäviä ensimmäiset viikot uudessa maassa ovat. Alkuun monet asiat saattavat ihmetyttää ja niihin kiinnittää eri tavalla huomiota. Toisin sanottuna silmät ovat eri tavalla uteliaat. Pian jo huomasinkin, että ympäri Ateenaa tapahtuu paljon ja jokaisessa kaupunginosassa naapurustoineen on omanlaisensa tunnelma. Aamuisin työmatkallani näen ihmisiä hakemassa aamukahviansa tai istumassa kahviloissa, lukuisien leipomoiden avanneen ovensa, viherkasveja pursuavia parvekkeita, katukissoja ja nerantzi-puita reunustamassa jalkakäytävää. Pitkä katutori ”laiki” puolestaan herää eloon keskiviikkoaamuisin kotini lähikadulla. Myös liikennekäyttäytyminen pistää mietityttämään. Vihreään valoon ei voi luottaa.
Sopeutumiseni on ollut kuitenkin yllättävän nopeaa ja huomaan puikkelehtivani sujuvasti tien yli, hakevani myös itse välillä aamupalani leipomosta, puhumattakaan lempipuuhastani hakea tuoreet hedelmät ja vihannekset torilta. Töiden ohella vapaa-aikaan sisältyykin paljon rentoa fiilistelyä. Valehtelisin jos väittäisin, että elämä on ainoastaan tätä, mutta lähes jokaiseen päivään sitä on varmasti riittänyt. Myös askeleita ehtii päivän mittaan kertyä kiitettävästi kävellessäni kaupungin katuja ristiin rastiin. Vapaa-ajasta loistavat poissaolollaan suuremmat velvoitteet ja aikataulut. Aikataulut ovat muutenkin täällä usein melko häilyviä ja tämä näkyy esimerkiksi siinä, että saatat itse olla myöhässä, mutta silti ensimmäisenä paikalla.
Täällä kohtaamani ihmisten kanssa usein esille on noussut kysymys: ”Mitä pidät Ateenasta tähän mennessä?”. Enkä ole ainut, jonka olen kuullut vastaavan kysymykseen, että parasta kaupungissa on elämänmeno. Kun iltaisin kävelet kadulla, voit kuulla ihmisten puheensorinan, jota säestää taustalla soiva musiikki. Jostain kumman syystä se tuntuu kotoisalta. Kadulla kävellessä olet usein metsästämässä hyvää ruokapaikkaa, menossa viettämään iltaa muiden harjoittelijoiden ja vaihto-opiskelijoiden kanssa tai palaamassa kotiin. Elämä onkin tähän mennessä tuntunut melko vapaalta koronasta ja jokapäiväisestä maskin käytöstä sekä muista rajoituksista huolimatta. Ystävien ja uusien ihmisten tapaamiselle on siis hyvät puitteet ja se on varmasti yksi antoisimmista asioista.
Nykyinen Ateena on antiikinaikaiseen Ateenaan verrattuna laajalle levinnyt kaupunki. Kukkuloille kiivetessään jää ihmettelemään sitä, miten laajalle kaupunki olisikaan levinnyt ilman sitä ympäröiviä vuoria. Tämän voi havaita Ateenan kenties parhaat tai ainakin suosituimmat näkymät tarjoavalta Lycabettus-kukkulalta, jonka huipulla voi auringonlaskun aikaan olla tungosta. Mikäli kuitenkin malttaa jäädä hieman sivummalle niin sanotuista parhaista kuvauspaikoista, voi rauhassa ihmetellä, kuinka aurinko laskee, sen jälkeen iltahämärä valtaa kaupungin ja lopulta valot pikkuhiljaa valaisevat sen kokonaan. Yksi omista suosikkipaikoistani on toinen kukkula Filopappos. Kukkulalta aukeaa upeat näköalat joka suuntaan. Se on myös Lycabettus-kukkulaa rauhallisempi ja siellä luonto on lähempänä. Täydellinen paikka siis pienelle piknikille.
Kuten jo osittain mainitsin, vuoret kiehtovat minua ja ympäri Kreikkaa olisi paljon kiinnostavia kohteita, joista osan ehdin vielä toivottavasti tämän visiitin aikana päästä kokemaan. Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä kauaksi, vaan esimerkiksi paikallisbussia hyödyntäen pääsee Hymettus-vuoren maastoon, jossa riittää reittejä koluttavaksi, puhumattakaan avautuvista maisemista. Olen päässyt nauttimaan luonnon kauneudesta upeine rantoineen myös muutamilla Kreikan saarista. Miloksella lokakuun loppupuolella pohjoistuuli toi oman kotoisan Suomi-tunnelmansa ja kerrospukeutuminen tuli tarpeeseen. Meriveden lämpötila kuitenkin yllätti positiivisesti, joten ainoastaan uimalasien puuttuminen jäi harmittamaan.
Kaiken tämän lisäksi Ateena on tunnetusti täynnä kiehtovaa historiaa ja kulttuuria. Tarjolla on muun muassa Akropoliin tyylisiä antiikin ajan nähtävyyksiä, museoita ja konsertteja. Ainutlaatuisen kokemuksen koin Odeon of Herodes Atticus ulkoilmateatterissa Akropoliksen juurella, kun kolme tuntisen konsertin aikana historia tuntui omalla tavallaan heräävän eloon. Myöskin tuuria oli matkassa. Tuo ilta oli maaginen, mutta seuraavana päivänä satoikin sitten kaatamalla ja kotimatkallani töistä kotiin sain kahlata välillä nilkkoja myöden kaduille kertyneessä vedessä.
Täällä asuminen on pistänyt ajattelemaan monia asioita jälleen kerran myös laajemmasta näkökulmasta. Uskon, että kolmessa kuukaudessa ehtii jo hieman nähdä kaupunkilaisten elämää ja päästä omalla tavallaan osaksi sitä. Olen kuitenkin jäänyt pohtimaan, millä tavalla omat kokemukseni täällä elämisestä vastaavat paikallisten ihmisten arkea ja kokemuksia. Olenko loppupeleissä ulkopuolinen niin hyvässä kuin pahassa. Ristiriitaisia tunteita herää esimerkiksi ulkona syödessä. Kreikkalainen ruoka on herkullista ja Suomen hintoja edullisempaa. Samalla kuitenkin pysähtyy miettimään taustalla olevia varjopuolia edullisimpien hintojen taustalla ja omaa etuoikeutettua asemaansa. Porttikongeissa näkee patjoista kyhättyjä nukkumapaikkoja. Työttömyysaste on korkealla. Nämäkin ovat vain muutamia asioita. Harjoitteluni on antanut tähän myös uuden ulottuvuuden, sillä joka päivä oppii jotain uutta Kreikan politiikasta ja yhteiskunnasta.
Myös kierrättämisessä on täällä vielä paljon tehtävää. Vaikka päänvaivaa on tuottanut paikallinen tapa lajitella, on myös joitain asioita, joista voin ottaa mallia. Esimerkiksi lähileipomossani huomioni on kiinnittänyt eräs vanhempi henkilö, jonka olen nyt nähnyt useamman kerran hakevan leipänsä omaan paperipussiinsa. Tuo pussi näyttää jo useaan kertaan käytetyltä. Leipomon työntekijä laittaa leivän sinne, tätä seuraa maksu ja hetkessä hän on jo ulos leipomosta. Kaikki näyttää soljuvan silmissäni ikään kuin jonkin käsikirjoituksen mukaan. Kenties näin tapahtuukin joka päivä.
Kreikkalaiset ovat pääasiassa ystävällisiä ja englannilla pärjää hyvin. Hieman yllätyksenä oman osaamattomuuteni kreikan ja kreikan kielen aakkosten suhteen sain kuitenkin jo kokea ensimmäisellä kauppareissullani. Kaikkien elintarvikkeiden tuoteselosteet olivat (ja ovat) pääsääntöisesti kreikaksi. Myöskään omien lähikauppojeni työntekijät eivät usein puhu juurikaan englantia. Aluksi tämä tuntui huonolta asiakaspalvelulta, kunnes melko nopeasti tajusin, että meillä ei vain ole yhteistä kieltä. Usein tämäkään ei tiukan paikan tullen ole ongelma, vaan asiat kyllä hoituvat pienestä kielimuurista huolimatta. Tämä on hyvä muistutus jälleen itselleni siitä, että aina pärjää. Ja ystävällisyydestä muistuttaa torimyyjä, joka sujauttaa minulle muutaman ylimääräisen tomaatin lisää tai leipomon työntekijä, joka sanoo sujauttaessaan keksin mukaani, että sinun pitää maistaa tätäkin.
Pohtiessani ensimmäisten viikkojen merkitystä on totta, että alussa monet asiat saattavat ihmetyttää. Jo pian kuitenkin ainakin itselleni alkoi muodostua arkeen liittyviä päivittäisiä rutiineja ja arjen paikkoja. Ympäröivään arkeen ikään kuin sujahtaa. Harjoittelustani on tätä kirjoittaessani jäljellä noin kuukausi, ja niin on myös vielä jäljellä paljon nähtävää, koettavaa sekä opittavaa. Kokonaisuudessaan tämä on hieno mahdollisuus saada kokemusta sekä uudesta maasta että Suomen edustuston arjesta. Kaikista hienoista kokemuksista huolimatta luulen, että lopulta harjoitteluni jälkeen tulen muistamaan parhaiten kuitenkin juuri ne asiat, jotka ovat saaneet oloni tuntemaan täällä kotoisaksi.
Petra Hussa