Tämän päivän tietotulva ja sosiaalisen median valta korostavat retoriikan eli puhetaidon entistä suurempaa merkitystä. Puheemme heijastavat tai selittävät käyttäytymistämme – ja toisin päin. Kreikassa kun olen, Aristoteleen kolmikantaoppi tässä myös suostutteluksi kutsutussa taidossa on syytä kerrata: järki, tunteet ja moraali. Aikamme ymmärtäminen – ja itsemme ymmärtäminen ajassa – edellyttävät tätä.
Aristoteleen mukaan puhumisemme vaikuttavuus on kolmen ulottuvuuden summa: logos eli itse puhe, pathos eli ne tunteet sekä ethos eli puhujan luonne ja eettinen koodi. Itse puheessa on kyse viestimme tosiasiallisesta perustasta, sanoista, faktoista ja niiden logiikasta, joita ladomme pöytään: järjen ääni, kuten tapaamme sanoa. Tunteet kertovat mielentilastamme. Moraalinen kompassimme on kolmion kolmas kulma. Mikä näistä kolmesta painaa eniten nykypäivässä, ja minkä tulisi olla se painavin suunnannäyttäjä?
Maailmanlaajuinen myllerrys
Maailmastamme on tullut viimeisen vuosikymmenen aikana entistä vaikeammin ennustettava paikka. Vanhastaan vakaata ja vakauttavaa monenkeskistä yhteistyöjärjestelmää haastetaan eri tavoin. Win-win ei ole valitettavasti enää päivän sana; tärkeämpää tuntuu olevan, että minä voitan, jolloin muut saavat hävitä. Tämä toimintatapa heijastuu sen edellyttämään argumentaatioon ja ruokkii sitä takaisin: faktoja ja logiikkaa murennetaan, disinformaatio on käypä ase ja tunteillakin pelaavasta suostuttelusta ja omaan, eksklusiiviseen piiriin liehittelystä on tullut tavanomaista. Globaali moraalinen kompassi, jos sellaista nyt koskaan on ollutkaan olemassa, pyörii väkkäränä osoittamatta selkeää suuntaa. Ehkä vähän liioitellun determinististä mutta silti tunnistettavaa, eikö vaan.
Euroopan etelä- ja pohjoisreunoilla
Asemamaani Kreikka nousee kriisivuosikymmenen suosta. Talous kasvaa jälleen, jo kolmatta vuotta. Sisäpoliittinen tilanne on vakaahko, mikä tukee luottamusta talouden myönteiseen kehitykseen. Kotimaan olojen vakautumisen myötä Kreikka piirtää itselleen uudelleen luotettavan kumppanin roolia eurooppalaisilla ja laajemminkin kansainvälisillä kentillä. Ovatko järki, tunteet ja etiikka ohjaamassa Kreikan nousua ja miten?
Suurlähetystönkin hyödyntämän ateenalaisen media-analyysilaitoksen perustaja kirjoitti tammikuun puolivälissä mielenkiintoisen mielipidepalasen maansa tulevasta kehityksestä, jolla on yhtymäkohtansa retoriikan kolmikantaan. Nyt kahdeksisen kuukautta vallassa ollut hallitus on puhunut ”paluusta normaaliin” syvän kriisin jälkeen. Kyseinen toimittaja haastoi mielenkiintoisesti tämän ajatuksen ja ihmetteli, miksi Kreikka haluaisi palata johonkin aiemmin olleeseen – ”kaikkeen siihen, mikä historiallisesti vääristi kreikkalaisten ajattelutavan ja mielenlaadun ja loppujen lopuksi lietsoi Kreikan kriisiä”. Hän perää ”uutta poliittista eetosta, joka voisi mobilisoida ihmisiä ajattelemaan uudella tavalla elämästään ja omaksumaan tuotteliaamman näkymän työhönsä sekä kannustaa henkilökohtaiseen kehitykseen”.
Kreikan nuorempi koulutettu sukupolvi kaipaa maahan hyvien käytäntöjen omaksumista muista maista. Nykyhallituskin näyttäisi omaksuneen tätä mallia omassa hallinnossaan. Riittääkö heidän tahtonsa tähän muutokseen? Uudenlainen eettinen koodi?
Suomessa puhutaan tätä nykyä paljon vihapuheesta. Tasavallan presidenttikin on kiinnittänyt tähän useamman kerran ansiokkaasti huomiota. Miksi tämä kehityskulku ja miksi nyt? Selityksiä on tarjottu: Yhä vaikeaselkoisemmaksi ja myös epätasa-arvoiseksi koettu maailma haastaa faktoja, joilla me suomalaiset olemme tottuneet selittämään hyvää eloamme ja oloamme pohjoisessa. Sosiaalinen media tarjoaa kanavia näiden faktojen samoin kuin vaihtoehtoisten totuuksien levittämiseen ja ennen kaikkea suomalaisten visusti kaitseman tunnemaailmansa ilmaisemiseen uudella tavalla. Ja jos moraalinen kompassimme ei tosiaan näytä tarkkaa suuntaa, ei kai ole ihme, jos puheen ja käytöksen keinoin tehdään huonoja valintoja, joihin meillä ei vuosikymmen sitten ollut onneksi vielä jokseenkaan tuntumaa.
Ihmismieli
Vaimoni kävi jokin viikko sitten kuuntelemassa kreikkalaisen psykologin yleisöluennon, jossa puhuja oli esitellyt mm. Aristoteleen oppeihin pohjautuvaa lähestymistapaansa. Vanha totuus on, että kukin meistä on oman elämänsä ja mielensä näyttämön ohjaaja, joka päättää, miten vahvasti annamme järjen äänen kaitsea puheitamme ja käytöstämme ja miten intensiivisesti ilmaisemme tunteitamme – tai emme. Ja ketä ihmisiä ja ilmiöitä päästämme mielemme näyttämölle. Kyseisen kreikkalaisen psykologin pääopetus oli, että moraalisen kompassimme tulisi aina ja kaikkialla olla ohjaksissa, ettemme ajautuisi yksistään järjen ja tai tunteiden vietäväksi. Helpommin sanottu kuin tehty, sanoisin. Yritetään.