Aprillia, aprillia – ja muita huijauksia

Tämä tapaus on kuvitteellinen – mutta täysin totta.

Nigerialaishuijauksena tunnettu toimintatapa on levittäytynyt ympäri maailmaa, eikä siinä ole nigerialaista enää kuin nimeksi. Homman ydin on se, että suurta lottovoittoa, perintöä tai muuta vastaavaa tarjotaan pahaa aavistamattomalle uhrille. Ehtona vain on, että tämä ensin maksaa häneen yhteyttä ottaneelle taholle usein merkittävän, mutta odotettavissa olevaan ”voittoon” verrattuna mitättömältä vaikuttavan rahasumman.

Toiminta on matkan varrella jalostunut ja yleistynyt. Ulkoministeriön konsuliasioiden yksikön tietoon tulee huijaustapauksia lähes viikoittain. Roolinamme on tällöin kertoa asiakkaalle, että häntä on huijattu, ja kehottaa häntä kääntymään poliisin puoleen.

Kuva: Flickr / 401(K) 2012, CC BY-SA 2.0
Kuva: Flickr / 401(K) 2012, CC BY-SA 2.0

Suomalaissinkku Minna* tutustui netissä maailmanmatkaaja Charlesiin, joka kertoi toimineensa muun muassa rauhanturvatehtävissä eri puolilla maailmaa, tällä hetkellä Afrikassa. Chatin ja skype-keskustelujen myötä nettituttavuus syveni nopeasti rakkaudeksi, ja nyt Charles oli tulossa kosiomatkalle Suomeen mukanaan muhkealla timantilla varustettu kihlasormus.

Ilman mitään syytä lentokenttäpoliisi Norsunluurannikolla oli nyt pidättänyt Charlesin, mutta oli kuitenkin luvannut, että tämä pääsisi 5000 euron takuita vastaan jatkamaan matkaansa. Charlesilla ei ollut varaa maksaa tätä summaa, sillä muutaman edellisen kuun palkka oli huvennut Minnan sormukseen ja lentolippuihin. Seuraava palkka olisi tilillä vasta useamman viikon päästä. Voisiko Minna lainata 5000  euroa?

No, Minnahan lainaa. Ja saman tien, kun rahat vaihtavat omistajaa, tulee ”Charlesille” joku toinen este, johon tarvitaan rahaa tai vaihtoehtoisesti hän katoaa kuin tuhka tuuleen.

Muista siis tämä:

Kun nettituttavuus joutuu pulaan epämääräisissä olosuhteissa ja pyytää rahaa pulasta päästäkseen, voi olla parasta siirtää asian hoito poliisille ja unohtaa koko heppu. Huijattuja rahoja ei tule koskaan saamaan takaisin.

*) Minnan tapaus on kuvitteellinen, mutta tositapahtumien inspiroima.