Turvallista matkaa!

1

Ulkoministeriö julkaisee matkustustiedotteita yli 150 maata koskien. Matkustustiedotteita päivitetään säännöllisesti parin kuukauden välein ja lisäksi aina silloin, jos kohdemaan turvallisuustilanteessa tapahtuu merkittävä muutos. Suurlähetystöjemme paikallistuntemuksen tukena matkustustiedotteiden laadinnassa hyödynnetään muun muassa Pohjoismaiden ja EU-maiden edustustojen arvioita.

Matkustustiedotteisiin on hyvä tutustua jo siinä vaiheessa, kun matkaa suunnittelee. Muutoin saattaa tulla yllätyksenä, että matkakohteessa onkin esimerkiksi poikkeuksellisen paljon rikollisuutta, poliittisia levottomuuksia tai vaikkapa sellainen tartuntatautitilanne, jonka vuoksi matka olisi saattanut jäädä varaamatta, jos tähän tietoon olisi tutustunut ajoissa.

Matkanjärjestäjille ja vakuutusyhtiöille on aivan erityinen merkitys sillä, suositteleeko ulkoministeriö välttämään jonnekin maahan matkustamista. Tällaisia maita on vain kymmenen. Pääasiassa ne ovat sotaa käyviä tai sotariskimaita tai niissä on erityinen väkivallan uhka.

Mikäli ulkoministeriö muuttaa matkustustiedotteen suositusta ja kehottaa välttämään matkustamista johonkin maahan, on matkalainen tällä perusteella oikeutettu perumaan matkansa ja saamaan rahansa takaisin. Vakuutusyhtiöillä puolestaan saattaa näitä maita koskien olla rajoituksia matkavakuutusten kattavuudessa.

Etenkin suomalaisten eräiden suosikkikohteiden, Turkin- ja Thaimaan-matkustustiedotteista tulee silloin tällöin yhteydenottoja ulkoministeriön konsuliasioiden yksikköön. Matkan varannut henkilö on tullut toisiin ajatuksiin matkakohteensa suhteen ja pyytää ministeriötä muuttamaan suosituksiaan, jotta matkalainen saisi rahansa takaisin.

Näin ministeriö ei kuitenkaan koskaan toimi.

Matkustustiedotteiden suositusten muuttamiseen on oltava aina hyvin painavat, turvallisuustilannetta koskevat perusteet. Tiedotteita ei muuteta esimerkiksi yksittäisen terrori-iskun tai yleislakon tai matkustusmukavuuteen vaikuttavien asioiden vuoksi.

Suurin osa maailman maista on sellaisia, joissa ulkoministeriö suosittelee noudattamaan tavanomaista varovaisuutta. Näitäkin maita koskevat matkustustiedotteet kannattaa lukea ennen niihin suuntautuvia matkoja.

Kommentit

Exite 8 vuotta sitten

Todella fiksu ja hyvä blogi. Mukava lukea 🙂