Muutaman päivän lomalla helmikuun lopussa tuli kokeiltua risteilyä Niilillä. Edellisen matkan Ylä-Egyptiin tein ennen vallankumousta ja saatoin selvästi havaita miten Niilin laaksoon suuntautuvan turismin romahtaminen on vaikuttanut väestön mielialoihin.

Niilillä purjehtiminen lienee yksi pakettimatkailun vanhimpia ilmenemismuotoja. Thomas Cook – matkatoimisto aloitti 1800-luvulla toimintansa räätälöimällä ryhmämatkoja Niilin laakson arkeologisiin kohteisiin. Muinainen Egypti oli juuri löydetty uudelleen ja säätyläisväen parissa Euroopassa sekä Yhdysvalloissa levisi suoranainen innostus muinaiseen Egyptiin. Tämän trendin huippuna voinee pitää 1920-luvulla vallinnutta Art Deco – tyylisuuntaa, jonka muotokieli otti lainoja Egyptistä. Helsingissä tunnelmaan pääsee helpoiten käymällä Eduskuntatalossa.

Agatha Christien ”Kuolema Niilillä” on nuorempaa perua kuin Art Deco, mutta se edustaa mainiosti hieman kliseistä kuvaa vanhan hyvän ajan Niilin risteilystä. Egyptin menneisyys ei ole menettänyt mitään vetovoimastaan, mutta nykymuotoinen risteily tarjoaa yllättävän vähän hiljaisia suvantohetkiä, joiden aikana voi ihailla silmien editse lipuvaa maisemaa. Sattuu lavoilla tänäänkin, sillä allekirjoittaneen kännykkä katosi tyhjästä kuntosalista, minne se erehdyksessä jäi 15 minuutiksi. Siitä tosin ei dekkaria saa revityksi.

Luxorin felucca – purjeveneiden kapteenit, taksit, vossikkakuskit ja matkamuistojen kaupustelijat olivat selvästi hätää kärsimässä. Silmämääräisesti arvioin, että matkailijoita oli korkeintaan noin 20 prosenttia normaalista. Satuin kerran käymään Luxorissa suunnilleen samaan aikaa helmikuussa ja jouduin jonottamaan kaikissa kohteissa. Nyt oli yllin kyllin tilaa Kuninkaiden laaksossakin.

Turismilla on taipumus elpyä nopeasti kunhan olosuhteet ovat riittävän vakaat. Egyptissä on pidetty parlamenttivaalit ja presidentinvaalien ajankohta on tiedossamme. Jo tämä näyttää rauhoittaneen egyptiläisiä. Niili ja Egyptin muinaisuus eivät mene minnekään ja niiden varaan on helppo rakentaa jatkossakin.