Presidentti Muhammed Mursin virkaanastumisesta tulee 30. kesäkuuta kuluneeksi vuosi. Hänen vastustajansa valmistautuvat ”viimeiseen taistoon”. Luvassa on mielenosoituksia, todennäköisesti suuria ja kaikki toivovat, että ne pysyisivät rauhallisina.

Valitettavan usein tässä maailmassa toiveet eivät toteudu, mutta tässä asiassa ei kannata mennä asioiden edelle. Oppositio haluaa joka tapauksessa kaataa presidentin. Hänen toivotaan eroavan, jotta voitaisiin järjestää ennenaikaiset presidentinvaalit. On niitäkin, jotka odottavat ulkopuolisten voimien puuttuvan peliin. Tämä panee vakavasti pohtimaan niitä valtavia haasteita, joita Egyptin kaltainen maa käy läpi transitiossa.

Suomalainen tietenkin ajattelee, että kansan valitsema presidentti tulisi vaihtaa vaaleissa, oli hänestä nyt muuten mitä mieltä hyvänsä. Egyptillä menee hyvin huonosti ja hallitus viime kädessä kantaa siitä vastuun. Ihmiset ovat kärsimättömiä ja kokemus kansanvallasta ja sen toimintakulttuurista puuttuu.

Presidentin ja hänen taustaryhmänsä suosion alamäestä huolimatta oppositio on tähän asti vastustanut ajatusta parlamenttivaalien pitämisestä.  Tämäkin panee tarkkailijan mietteliääksi. Samaan aikaan kansanliike nimittäin väittää keränneensä yli 15 miljoonaa nimeä adressiin, jossa vaaditaan presidentin eroa. Äkkiä tulee mieleen, että ne 15 miljoonaa voitaisiin helposti mobilisoida vaaliuurnille. Opposition käsissä parlamentti voisi Egyptin uuden perustuslain valossa toimia tehokkaana vastapainona presidentille.

Sivusta on tietenkin helppo antaa neuvoja. Tosiasiassa Egypti on syvästi jakautunut, eivätkä vastustajat suostu edes keskustelemaan keskenään.  Uskontoon perustuvaa politiikkaa ja kansalaisten vapaaseen valintaan pohjaavaa yhteiskuntaa on vaikea sovittaa yhteen. Ehkäpä tämä on näkyvissä Turkissakin.

Egyptissä ovat tänään harvassa ne, jotka kysyvät miten maan kaiken tämän keskellä käy.  Mikäli valittu presidentti kaadetaan kadun toimesta. Miten käy aikanaan hänelle, joka valitaan tilalle mahdollisissa ennenaikaisissa vaaleissa?