Ulkoministeriön Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan osasto järjesti tänä huhtikuussa aluekokouksen Palestiinassa ja Israelissa. Työtoverit ministeriöstä ja eritoten alueen edustustoista suuntasivat Ramallahiin ja Tel Aviviin. Omasta käynnistäni oli vierähtänyt 14 vuotta. Valitettavasti on todettava, että Lähi-idän rauhaa silmälläpitäen ei olla liikuttu, ei ainakaan eteenpäin. 

Itseäni kiinnosti myös palestiinalaisten ja israelilaisten käsitykset Egyptin roolista Lähi-idässä. Voi hyvin todeta, että sanonta ”matkailu avartaa” piti  kutinsa tässäkin. Kuten muuallakin Lähi-idässä ja maailmalla ylipäätään Egyptiltä odotetaan ja toivotaan edelleen vahvaa roolia alueella.  Neljätoista vuotta sitten maassa käydessäni en nähnyt kuin hotellin. Tällä kertaa kiersin kahden tunnin ajan Jerusalemin vanhaa kaupunkia. Näin kaikkien kolmen Aabrahamiin pohjaavan uskonnon pyhät paikat, itkumuurin, Haram Al Shareefin (temppelivuoren) sekä Kristuksen hautakirkon. Kalliomoskeijan kohdalla oli onnea, sillä se on auki vain pari tuntia päivässä, mitä en edes tiennyt, ja saavuin ovelle viisi minuuttia sulkemisajan jälkeen. Turvamies kuitenkin heltyi ja päästi sisään.

Kaikki kolme uskontoa panevat tavalla tai toisella painoa sovinnolle ihmisten kesken, mutta enimmäkseen on tässäkin riidelty. Tällainen lataus minkä hyvänsä kaupungin henkilöllisyydessä on valtava lasti. Juolahti mieleeni, että rakas syntymäkaupunkini Turku ei  omaa moista, vaikka silläkin on historiaan pohjaavat kompleksinsa.  Hyvä niin. Jerusalem on kuitenkin tärkeä, koska se antaa toivoa ihmisille. Soisi ihmisten puolestaan suovan enemmän mahdollisuuksia myös kaupungille.