Koronavirus tarttui kehitystuloksiin

Maailma mullistui koronaviruksen myötä kertaheitolla aivan kaikkialla. Arki niin kuin sen olemme tunteneet, pysähtyi. Täällä Suomessa etätöitä tehdessäni yritän kuvitella, mitä tämä tilanne tarkoittaa vaikkapa entisessä asuinmaassani Tansaniassa tutulle kadunkulman hedelmämyyjälle. Tai niille ujosti hymyileville koululaisille, joita tapasin viimeksi vieraillessani Etiopiassa. Tai Jordaniassa pakolaisleirillä kohtaamilleni vakavailmeisille nuorille äideille.

Emmanuel Lutang (vas), hänen vaimonsa Mary Sande Joseph ja veljensä Martin Lutang Kakuman pakolaisleirillä Luoteis-Keniassa. Kuva: Juho Paavola

Emme vielä tiedä, miten laajasti koronavirus lopulta sairastuttaa Afrikassa ja muualla kehittyvässä maailmassa. Toivon sydämestäni, että todeksi osoittautuvat ne ennusteet, joiden mukaan lämpimässä ilmanalassa ja nuoressa väestössä tauti ei olisikaan niin vaarallinen. Valitettavasti pandemian taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset ovat kuitenkin jo ehtineet perille, ja kriisin inhimillinen hinta hirvittää.

Näyttää vahvasti siltä, että ensimmäistä kertaa 30 vuoteen köyhyys maailmassa kääntyy kasvuun. Pandemian arvioidaan vaikuttavan vakavimmin Saharan eteläpuolisen Afrikan ja Etelä-Aasian talouksiin, eli juuri sinne, missä köyhyys on valmiiksi syvintä. Olemme vaarassa menettää kovalla työllä saavutettuja kehitystuloksia. Kehitysjärjestö Oxfam arvioi, että pandemian seurauksena jopa puoli miljardia ihmistä saattaa vajota äärimmäiseen köyhyyteen.

Nälkä ja aliravitsemus ovat pandemian vaarallisia seuralaisia. Maailman ruokaohjelma (WFP) varoittaa pandemian vaikutuksista kehitysmaiden ruokaturvaan. Kasvava työttömyys vaikeuttaa mahdollisuuksia hankkia ruokaa. Monet perheet ovat myös riippuvaisia ulkomailla työskentelevien sukulaisten rahalähetyksistä, ja ne ovat kriisin vuoksi tyrehtyneet. Rajojen sulkemiset ja liikkumisrajoitukset ovat keskeyttäneet kaupankäynnin, vaikeuttaneet maatalouden ja elintarviketeollisuuden tuotantoa sekä lisänneet ruokahävikkiä. Ilmastonmuutos oli heikentänyt ruokaturvaa jo ennen pandemiaa. Itäistä Afrikkaa kurittavat lisäksi aavikkokulkusirkkojen parvet, jotka saattavat pahimmillaan ahmia suihinsa miljoonien ihmisten ruuan. Ruoka-avun tarvitsijoiden määrä kasvaa, ja nälkä aiheuttaa usein myös levottomuuksia.

Miehet säkittämässä viljaa pakolaisleirille. Kuva: Eija Palosuo

Vastuuta ja vastauksia

Huoltani on hiukan helpottanut se, miten nopeasti kansainvälinen yhteisö on toiminut. Suomi on niissä toimissa mukana kumppaniensa kautta: YK:n kehitysjärjestöt, Maailmanpankki ja muut kehityspankit, Euroopan komissio ja kansalaisjärjestöt ovat käynnistäneet humanitaarista apua ja välittömiä tukitoimia. Kriisi on ollut hyvä muistutus siitä, että humanitaariset ja kehitysjärjestöt tarvitsevat riittävästi ja riittävän joustavaa rahoitusta voidakseen toimia tehokkaasti ja nopeasti.

EU kantaa globaalia vastuuta tässäkin tilanteessa – ja samalla elää todeksi paljon puhuttua kumppanuutta Afrikan kanssa. EU:n tuki koronakriisin vastaiseen globaalin työhön on koottu niin sanotuksi Team Europe -paketiksi, joka on suuruudeltaan noin 20 miljardia euroa. Pääosin kyse on nykyisten ohjelmien uudelleen suuntaamisesta ja monenkeskisen toiminnan vahvistamisesta. EU tukee kumppanimaiden terveyssektoria ja auttaa lievittämään taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Tarkoitus on keskittyä hauraimpiin valtioihin ja haavoittuvimpiin ryhmiin.

Valitettavasti kriisin mittasuhteet ovat niin valtavat, että tukea tarvitaan lähikuukausien aikana paljon lisää. Muiden avuntarpeiden rinnalla monien kehittyvien maiden velkatilanne on myös muuttunut kriittiseksi. Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston kevätkokouksessa huhtikuun puolivälissä päätettiin velkahelpotuspaketista. Sen keskeisin osa on köyhimmille maille myönnettävä mahdollisuus julkisten kahdenvälisten velkojen uudelleenjärjestelyyn.  Merkittävää on, että järjestelyssä ovat mukana kaikki kahdenväliset velkojat, myös Kiina.  

Suomen työ tukee kriisinkestävyyttä

Viime viikkoina olen joutunut paljon miettimään, ovatko Suomen kehitysyhteistyön temaattiset painopisteet oikein valittuja. Olemme keskittyneet naisten aseman edistämiseen, erityisesti seksuaali- ja lisääntymisterveyteen. Talouden ja työpaikkojen edistäminen ja erityisesti naisten osallistuminen talouteen on toinen painopisteemme. Tuemme koulutusta, demokratiaa ja toimivia yhteiskuntia. Tällä vaalikaudella painotamme vielä aiempaakin enemmän ilmastorahoitusta. Miten tämä kokonaisuus toimii koronamaailmassa?

Ajattelen, että itse asiassa painopisteemme tukevat yhteiskuntien kriisinkestävyyttä aika monipuolisesti. Esimerkiksi tukemme seksuaali- ja lisääntymisterveydelle on äärimmäisen tärkeää, sillä elämä jatkuu ja synnyttävien äitien palvelut on turvattava myös poikkeusoloissa. Myös pienyritysten toiminta tarvitsee erityisen paljon tukea. Ilmastonmuutos ei hävinnyt koronan myötä, ja huoli oppimisen kriisistä nousee entistäkin suuremmaksi, kun normaali koulunkäynti häiriintyy kaikkialla.

Siksi pyrimme turvaamaan käynnissä olevan kehitysyhteistyön niin pitkälti kuin mahdollista.

Olemme myös kohdentaneet suoraa, välitöntä tukea pandemian vastaisiin toimiin. Yhteensä Suomen ensimmäisen vaiheen tuki nousee noin 30 miljoonaan euroon. Siitä 20 miljoonaa tulee ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroista ja loput sosiaali- ja terveysministeriön budjetista. Suomen tuki kulkee tässä vaiheessa ensisijaisesti monenkeskisten kumppaniemme kautta.

Monet työtoverini ulkoministeriössä ovat tehneet pitkää päivää, kun toimintaa on sopeutettu nopealla tahdilla uuteen tilanteeseen. Olen ylpeä siitä, miten joustavasti ja kekseliäästi olemme löytäneet ratkaisuja.

Suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat vastanneet ketterästi koronatilanteeseen ja toimintaympäristön muutoksiin. Useat järjestöt ovat jo suunnanneet uudelleen osan ulkoministeriöltä saamastaan rahoituksesta, tällaisia uudelleen kohdennuksia on tähän mennessä lähes kolmen miljoonan euron edestä. Ulkoministeriö ei tänä vuonna poikkeuksellisesti vaadi järjestöiltä omarahoitusosuutta kuten tavallisesti. Se helpottaa järjestöjen työtä tilanteessa, jossa kotimainen varainhankinta on merkittävästi vaikeutunut.