Kolmen kuukauden korkeakouluharjoitteluni Maputon edustustossa oli ammatillisesti, akateemisesti ja henkilökohtaisella tasolla opettavainen. Se oli myös ajattelemaan herättelevä sekä kaikessa ennakkoluulojen rikkovuudessaan antoisa ja kokemusrikas, vaikkakin hurahti ohi valitettavan nopeasti.

Mosambik valloitti minut puolelleen heti ensi hetkistä lähtien. Mielikuvani afrikkalaisesta pääkaupungista kaoottisine liikenteineen, modernien pilvenpiirtäjien ja hökkeleiden sekoitelmineen ja ihmispaljouksineen eivät vastanneet todellisuutta siitä uneliaasta ja vehreästä lauantaiaamuisesta Maputosta, jonka kanssa sain jakaa ensikohtaamiseni Mosambikiin ja Afrikkaan. Sittemmin olenkin saanut päivä päivältä ja hetki hetkeltä murtaa myyttejä ja avartaa näkökulmiani yhä uudelleen.

Sillä myyttejähän tässä saa olla murtamassa. Suuri osa ystävistäni ja perheestä ei tiennyt Mosambikista – maan historiasta, sijainnista, kielestä tai kulttuurista – juuri mitään ennen saapumistani tänne. Omatkin tietoni olivat verraten hatarat, mutta nyt olen onneksi päässyt sivistämään paitsi itseäni, myös muita kiinnostuneita yhteiskunnan, kulttuurin ja seikkailujen saralla.

 

Kehitystä monesta näkökulmasta

Kansainvälisen kehityksen opiskelijan näkökulmasta Mosambik maana ja Suomen lähetystö täällä ovat ihanteellisia paikkoja harjoittelulle. Pienessä edustustossa pääsee kurkkimaan sektorilta toiselle sekä tarkastelemaan kehityksen ja kansainvälisen yhteistyön monia eri puolia perinteisestä kehitysyhteistyöstä diplomatian kautta taloudellisen yhteistyön syventämiseen. Kolmen kuukauden aikana olen päässyt perehtymään esimerkiksi koulutussektoriin, luonnonvarojen hallintaan, taloudelliseen yhteistyöhön, ihmisoikeustilanteeseen sekä Kiina-suhteisiin.

Mielenkiintoista ja opettavaista on ollut myös päästä kokemaan ja näkemään elämää sekä kehitysyhteistyön toiminnan muotoja yhdessä maailman köyhimmistä maista. Etukäteistietoni Mosambikista pohjautuivat lukemiini uutisiin ja artikkeleihin maan köyhyydestä, nälästä ja pitkän sisällissodan taakasta, joita kehitysyhteistyövaroin pyritään lievittämään.

Kurjuutta, osattomuutta ja eriarvoisuutta täällä tietenkin on – mutta on myös niin paljon muuta! Ilolla ja mielenkiinnolla olemme niin lähetystössä kuin vapaa-ajallakin päässeet seuraamaan esimerkiksi start-up -yritysten visioita ja vimmaa, taiteilijoiden luovuutta sekä nuorten opiskelijoiden pitchauksia omista bioteknologia-alan keksinnöistään.

Tulevaisuudessa jään seuraamaan uutisia etenkin maan kasvavasta, yhä kouluttautuneemmasta nuorisosta, joka marssii työmarkkinoille vuosittain puolen miljoonan ihmisen voimin etsien harvassa olevia mielekkäitä työpaikkoja. Lisäksi mielenkiinnolla tarkkailen, onnistuuko runsaat luonnonvarat omaava maa taltuttamaan luonnonvarakirouksen ja kulkemaan kohti kestävän kasvun tietä. Oman – ja ehkä muidenkin – kiinnostuksen herättää myös Kiinan kasvava vaikutusvalta ja sen seuraukset maassa.

Kokemuksia kylistä ja kujilta

Toimistolta toreille ja yhteiskunnallisista aatoksista yhteisiin illanviettoihin on Maputossa lyhyt matka. Kaupungissa on paljon harjoittelijoita ja nuoria kehitysyhteistyöalan työntekijöitä ympäri maailman, minkä lisäksi paikallisiin nuoriin on helppo tutustua kiitos monimuotoisen ja aktiivisen kulttuuritarjonnan sekä välittömän ilmapiirin.

Kokemuksiani olen kartuttanut matkaamalla pääkaupungin vähemmän kehittyneille laitamille, bairroihin. Matkat ovat tietysti taittuneet täyteen ahdetuissa, ylinopeutta liikennesäännöistä piittaamatta kaahaavissa minibusseissa, chapoissa, joista kaikki varoittelevat. Elämyksenä on kuitenkin ylivertaista lähteä rantalomalle chapalla, jossa musiikki huutaa koko 9-tuntisen matkan ajan kovempaa kuin joka pysähdyksellä sisälle tungeksivat kaupustelijat, ja jossa ihmiset istuvat kenen lie pakaasien päällä bussin käytävällä kenen lie vauva sylissään.

 

Seuraavaa ei saa kertoa äidille, esihenkilölle eikä etenkään konsulille, mutta jotain mosambikilaisten ystävyydestä kertoo se, että – kuulemma – myös liftaamalla on hyvät todennäköisyydet päästä perille. Täältä löytyy hyväntahtoisia ihmisiä, joilla ei ole ongelmaa ottaa lava-autonsa lavalle muutamaa ylimääräistä rannalle suuntaavaa matkaajaa.

Paikallisten ystävällisyys tuli esiin myös silloin, kun automme hajosi kaukana lähimmistä kaupungeista ja korjaamoista. Paikalliset lehmipaimenet ilmestyivät pelloilta paikalle valmiina myymään sopuhintaan köytensä hinaamista varten – ja eiköhän pian pysähtynyt autokin, joka oli valmis hinaamaan rikkoutuneen autoparan.

Kyliltä ja kujilta kuulee toki myös ikäviä tarinoita. Kaiken kaikkiaan olo Maputossa ja Mosambikissa on kuitenkin tuntunut turvalliselta. Eniten ovat jännittäneet kohtaamiset poliisin kanssa – mutta niistäkin on selvinnyt passikopiota aina mukana kantamalla ja ystävällisesti neuvottelemalla.

Kylmiä öitä, lämpimiä muistoja

Myyttien murtamisesta puheen ollen: ensimmäisen kuukauden nukuin kahden peiton alla villakerrasto päällä, ja toimistolla värjöttelimme patterien hohkatessa lämpöään. Helleaallon, tai käristyskupolin, kanssa kärvistelleet ystäväni Suomessa kauhistelivat, kuinka Afrikassa voi olla niin kylmä – eikös täällä pitänyt olla aina lämmin! Samaan aikaan mosambikilaiset ystäväni naureskelivat värjöttelylleni, sillä he olivat eläneet siinä luulossa, että Suomessa on aina kylmä.

Parasta onkin, että omien ennakkoluulojeni ja olettamusteni murtamisen lisäksi olen saanut tuoda uusia näkökulmia suomalaisille ja kansainvälisille ystävilleni sekä mosambikilaisille. Kylmistä öistä huolimatta kokemukseni ja muistoni maasta ovatkin todella lämpimät.

Täällä lämmin vieraanvaraisuus kääntyy nopeasti ystävyydeksi, ja ihmisten avuliaisuuteen ja vastaanottavuuteen on voinut luottaa. Lämpimiä muistoja on kertynyt paitsi ammatillisen kehittymisen ja akateemisten oivallusten parissa, myös rauhallisilla paratiisirannoilla snorklaillen ja chapan väenpaljoudessa vierustoveriin liimautuen.