Kolme viikkoa sitten jätin valtuuskirjeeni Mosambikin presidentti Filipe Nyusille ja aloitin työni Suomen suurlähettiläänä Mosambikissa. Vaikka ensivaikutelmani maasta ulottuvat lähes 30 vuoden taakse, en lähde lausumaan syvällisiä näkemyksiä maan nykytilanteesta tai kehitysmahdollisuuksista. Sen sijaan tartun yhteen teemaan: Mosambikin poliittis-sotilaalliseen tilanteeseen. Se on hallinnut keskusteluja mediassa, tapaamisissa viranomaisten, edustustojen päälliköiden sekä mosambikilaisten kollegoiden ja tuttavien kanssa.
Viimeksi kuluneiden viikkojen aikana aseellisista hyökkäyksistä on uutisoitu lähes päivittäin eri puolilla maata. Samanaikaisesti käydään rauhanneuvotteluja väkivaltaisuuksien lopettamiseksi Renamon ja hallituksen välillä ulkomaisista asiantuntijoista kootun välittäjäryhmän tuella. Välittäjäryhmän jäsenet ovat tasapuolisesti konfliktin osapuolten nimittämiä. Tuoreet arviot rauhanneuvottelujen etenemisestä ovat varovaisen optimistisia. Samalla kaikki myöntävät, että tie pysyvään rauhaan on ja pitkä ja kivinen. Olihan vuonna 1992 solmitun rauhansopimuksen (Acordo Geral de Paz, AGP) määrä saada maassa lähes kaksi vuosikymmentä jatkunut sota päättymään – ja väliaikaisesti näin tapahtuikin.
Väkivaltaisuuksien puhkeaminen uudelleen muutama vuosi sitten kuitenkin osoitti, että tuli jäi kytemään pinnan alle. Renamon pitkäaikainen johtaja Afonso Dhlakama piileskelee omien joukkojensa suojaamana Gorongozan vuoristossa, Mosambikin asevoimien saartamana. Asetelma on hämmentävä ottaen huomioon, että Renamo on pääoppositiopuolue ja sen kananedustajat istuvat maan parlamentissa käyden jatkuvaa vuoropuhelua hallituksen kansanedustajien kanssa. Rauhanvälittäjien ensimmäinen tavoite onkin luoda edellytykset Renamon johtajan sekä Mosambikin presidentin Nyusin tapaamiselle.
EU avainroolissa
EU:n rooli on nyt käytävissä neuvotteluissa keskeinen. EU:n edustajaksi nimetty Italian entinen ulkoministeri Mario Raffaelli toimii kansainvälisen neuvottelutiimin rinnakkaispuheenjohtajana yhdessä Botswanan entisen presidentin Ketumile Masiren kanssa. Raffaelli oli jo vuoden 1992 rauhansopimuksen arkkitehtejä, joten hän tuntee Mosambikin konfliktin taustat ja hahmottaa osapuolten näkemyseroja myös historiallisesta perspektiivistä.
Pysyvää rauhaa Mosambikiin ei kuitenkaan luoda EU:n voimin, vaan siihen tarvitaan sekä konfliktin osapuolten että kaikkien mosambikilaisten vahvaa sitoutumista. Siksi monissa keskusteluissa onkin pohdittu: miten varmistetaan, että kaikki mosambikilaiset saavat äänensä kuuluville etsittäessä ratkaisuja pitkään hiertäneisiin konfliktin syihin? Kun neuvottelut on käyty myös EU:n on varauduttava pitkäjänteiseen työhön Mosambikin rauhanomaisen kehityksen tukemiseksi.
Arkipäivän elämä rauhallista
Kriisitietoisuudesta huolimatta minut on yllättänyt se, kuinka ”normaalina” arkipäiväinen elämä täällä sujuu. Maputon kaduilla ei aisti jännittyneisyyttä, rakennusbuumi tuntuu jatkuvan ja kulttuuritarjonta on vilkastunut entisestään. Omaan arkipäivääni kuuluvat edelleen pitkät kävelyretket työpäivien päätyttyä ja viikonloppuisin sekä ystävien tapaaminen kahviloissa.
Surullista on tietysti se, että vuonna 1988 saavuin ”kooperanttina” sotaa käyvään Mosambikiin. Ja nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin, Mosambik painiskelee yhä osittain samojen ja jopa vaikeampien haasteiden kanssa.
Avainkysymyksesi nouseekin se, miten me ulkopuoliset toimijat ja avunantajat voimme viisaimmin tukea Mosambikia näiden haasteiden ratkaisemisessa? Tämän problematiikan pohdiskelu jääköön kuitenkin seuraavaan blogiin.