Mosambikin presidentti Filipe Nyusia odotettiin Suomeen helatorstain aikoihin. Presidentin työvierailu peruuntui yllättävään uutiseen: Mosambikin oppositiojohtaja Afonso Dhlakama kuoli toukokuun kolmantena ja edessä olivatkin valtiolliset hautajaiset.
Vielä kukaan ei tiedä, mihin suuntaan Dhlakaman kuolema Mosambikin tarinaa kääntää. Mutta tähänastisessa Suomella on oma roolinsa, ehkä pieni, mutta moneen mieleen painunut.
Aloitetaan talvesta 1969, jolloin Teiniliiton johto kiisteli siitä, mihin seuraavan syksyn Taksvärkin keräysvarat suunnataan: oikeisto kannatti Unescon lukutaitohanketta Sambiassa, vasemmisto halusi tukea siirtomaahallinnon alta pyristelevää Mosambikin vapautusliikettä painokonehankinnalla.
Koulumaailmaa jakoi jo pelkkä ajatus kehitysmaakohteesta. Monet vastustivat, osa katsoi, että Suomessakin on vielä puutetta riittämiin. Toiset epäilivät, että keräysvarat päätyisivät aseisiin.
Teiniliiton päätäntävallassa
”Pidin tulisia puheita Mosambik-instituutin puolesta. Paloin halusta päästä tekemään jotain konkreettista Portugalin julmaa siirtomaavaltaa vastaan. Oikeisto vastusti Mosambikia yhtä tulisesti kuin minä kannatin, keulahahmonsa Maucca Mäkirannan johdolla. Mosambik voitti äänin 121-108 ja me sen kannattajat repesimme riemuun, hyppäsimme tuoleille hurraamaan”, kansanedustaja Satu Hassi kuvaa liittokokouksen tunnelmia tuoreessa kirjassaan ”Mannerheim-solki ja punalippu”.
Hassi muistaa myös, että Teiniliiton hallituksen aiempi varapuheenjohtaja Erkki Tuomioja kehui puheenvuoroa ”ensimmäiseksi sosialistiseksi liittokokouspuheenvuoroksi Teiniliiton historiassa”. ”Langanlaiha teini” Kimmo Kiljunen puolestaan ehdotti maailmanhallituksen ja parlamentin perustamista koska se on ainoa tapa saada rauha maailmaan. Toinen Teiniliiton hallituksen jäsen, Jorma Westlund kommentoi, että Kiljusen ehdotus on hyvä, mutta asia ei ole Teiniliiton päätäntävallassa.
Haravan varressa maailma aukeni
Se, että Suomen koululaisten oma Taksvärkki tuki itsenäistyvää Mosambikia, oli sen sukupolven nuorille avainkokemus.
Lukiolainen ja paikallisen teiniliiton sihteeri Liisa Jääskeläinen tasoitti syksyn 1969 taksvärkissä tietyömaata Savitaipaleella ja tunsi tekevänsä jotakin konkreettista maailman parantamiseksi. Se oli hetki, jolloin ”maailman kuvasto alkoi elää, ja maailman asiat tulivat omaan elämään”, (Kehityslehti 1/2008). Sittemmin Liisa Jääskeläinen teki vaikuttavan työuran Opetushallituksessa. Hän oli ennen eläkkeelle jäämistään aktiivisesti valmistelemassa viimeisintä peruskoulun opetussuunnitelmauudistusta. Ja toi opetussuunnitelmauudistuksen arvoperusteiden kautta maailman asiat myös tämän hetken ja tulevien teinien elämään.
Kukonaskel ja toinenkin
Aikamatkalla kukonaskel eteenpäin: koska varojen perillepääsy herätti epäilyksiä, valtiotieteen ylioppilas Erkki Liikanen laitettiin asialle varmistamaan 450 000 markan keräystuoton päätyminen aiottuun tarkoitukseen. Hän matkusti vuonna 1970 Tansaniaan, josta käsin vapautusliike Frelimo vielä tuolloin toimi.
Tansaniassa oli tuohon aikaan niin sanottuja kehitysjoukkolaisia, nuoria suomalaisia opettelemassa kehitysyhteistyötä. Taksvärkin painokonehankinnan kannalta onnekas sattuma oli, että yksi heistä oli kirjapainoasiantuntija. Hän otti projektin ohjaukseensa, ja Mosambik-instituutin kirjapaino saatiin käyntiin. Frelimon painotuotteiden lisäksi paino tuotti oppikirjoja kouluille, jotka toimivat Portugalin siirtomaavallasta vapautetuilla alueilla.
Hankkeen menestys poiki toisen taksvärkin samaan tarkoitukseen vuonna 1971. Sillä kertaa Teiniliiton päätös oli kiistaton: keräysvarat olivat todistettavasti menneet perille, ja hanke ansaitsi myös oikeiston mielestä suomalaisnuorten tuen.
Mosambikiin asti Erkki Liikanen pääsi ensimmäistä kertaa vuonna 2007: ”Kirjapainon näkeminen kunnossa ja hyvin hoidettuna oli riemastuttava kokemus”, (Kehityslehti 1/2008).
Todiste siitä, että Suomeen voi luottaa
Oma Mosambik-historiani alkoi vasta vuonna 1997, kun lähdin Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen tiedottajaksi Mosambikiin. Pitkä sisällissota Frelimon ja samaisen, nyt edesmenneen Dhlakaman johtaman Renamo-sissiliikkeen välillä oli päättynyt muutama vuosi aiemmin. Muiden muassa Suomen Taksvärkki kantoi kortensa maan kehitykseen rakentamalla kouluja maaseudulle.
Pari työvuotta paikan päällä tekivät Mosambikin tarinasta henkilökohtaisen, myöhemmin olen seurannut maan kehitystä välimatkan päästä.
Viime syksynä vierailin Mosambikissa suomalaisvaikuttajien ryhmän kanssa. Tapasimme ministeri Nyeleti Mondlanen, joka on Mosambikin vapautustaistelun isän, pommiattentaatissa 1969 tapetun Eduardo Mondlanen tytär.
Paitsi 1960-70 -luvun vaihteen suomalaisteineille, Taksvärkin painokonehankinta oli jäänyt mieleen myös Mosambikissa. Mondlane mainitsi sen todisteena siitä, että suomalaisten ystävyyteen on voinut luottaa läpi vaikeiden vaiheiden, aina näihin asti.