Lähes kaikki suomalaiset ovat sitä mieltä, että kehitysmaiden auttaminen on tärkeää. Tästä kertovat ulkoministeriön vuosittain teettämät gallupit. Toisinaan kuitenkin kuulen epäilyjä siitä, saavuttaako apu ne jotka sitä todella tarvitsevat. Veronmaksajan aivan oikeutettu kysymys on, tuottaako lahjoittamamme raha tuloksia?
Omasta mielestäni me kehitysyhteistyön ammattilaiset emme ole riittävästi osanneet kertoa tuloksista. Huomiomme on kiinnittynyt liiaksi panosten suunnitteluun ja rahan liikkeiden seuraamiseen. Suomessa olemme heränneet tähän haasteeseen vasta viime vuosina ja parantaneet toimintatapojamme.
Kansainvälisesti kehitysyhteistyö on ollut myllerryksessä jo 15 vuotta. Vuonna 2005 otettiin iso henkinen askel, kun avunantajat tunnustivat, että niiden oma toiminta on osasyy siihen, miksi kehitysmaiden tilanne ei ole muuttunut niin paljon kuin oli tavoiteltu. Tuolloin sovittiin yhdessä, että kehitysyhteistyön johtotähdeksi nostetaan tulosten tavoittelu. Tämä tarkoittaa työn aiempaa suurempaa mukauttamista paikallisiin – ja alati muuttuviin – olosuhteisiin.
Työ opettaa
Johtamisessa vähennetään yksittäisten toimintojen tuijottamista. Työn edetessä opitaan, ja muutetaan suuntaa tarpeen mukaan. Tällä tavoin tulokset syntyvät varmemmin, ja kehitysmaissa tapahtuu todennäköisemmin todellisia muutoksia. Samalla kumppanien oma osaaminen ja toimintakyky vahvistuvat, eikä toiminta lopu sillä hetkellä, kun avunantajan tuki päättyy.
Itse sain sukeltaa tulosperustaiseen lähestymistapaan työskennellessäni Washington DC:ssä Maailmanpankin johtokunnan jäsenenä vuosina 2013-2016. Kaikkea pankin toimintaa koski selkeät tavoitteenasettelut, seuranta ja seurantatiedon käsittely johtopäätösten vetämiseksi. Hankkeita tai laajempia linjauksia käsiteltäessä johtokunta edellytti aina, että tavoitteet oli määritelty selkeästi ja niiden seuranta oli suunniteltu. Tältä pohjalta tuloksia analysoitiin ja niistä pystyttiin oppimaan sekä viestimään. Johtokunta otti säännönmukaisesti kantaa siihen, mihin toimiin pitäisi ryhtyä, jos jokin mittari välkkyi punaisella. Ja sitä pidettiin normaalina, että punainen tai keltainen joskus vilkkui.
Suomessa käännös tulosperustaisempaan kehitysyhteistyöhön on vienyt kauemmin ja tapahtunut vaiheittain. Yksittäisissä hankkeissa ja kumppanuuksissa tulosperustaisuus on vahvistunut jo pitkään, mutta koko Suomen kehityspolitiikkaan tulosajattelu on rantautunut vasta viime vuosina.
Kun Suomen kehityspolitiikkaa on kehitetty viime vuosina tulosten perusteella ohjatumpaan suuntaan, on jouduttu käymään läpi valtava määrä myös periaatteellista, kehityspoliittista pohdintaa. Mitä punaisella vilkkuminen siis tarkoittaa? Voiko Suomi edes ohjata tulosten pohjalta, jos se on vain yksi pieni osarahoittaja valtavissa ohjelmissa? Näin yhä useammin olemme tehneet, sillä kehitystulosten kannalta tämä on tehokkaampi ja vaikuttava tapa toimia. Mikä on Suomen valtion rooli, kun kehitysyhteistyötä toimeenpanevat tukemamme kansalaisjärjestöt, yritykset, kehitysrahoituslaitokset, YK-organisaatiot, yliopistot ja niin edelleen?
Suomi voi vaikuttaa
Tämä on ollut erittäin hyödyllistä, ja melko varmoja vastauksia alkaa jo olla: Suomi voi ohjata ja vaikuttaa vaikka pieni onkin. Usein tuomme pöytään Suomen omasta yhteiskunnasta kumpuavaa asiantuntemusta yhdistettynä kokemuksiin sen soveltamisesta kehitysmaihin. Näin voimme ohjata ja vaikuttaa, eikä silloin kysytä montako prosenttia ohjelmasta tulikaan juuri suomalaisten verovaroista.
On myös täytynyt keskustella siitä, millaisia tulostavoitteita hallituksen antamista suuntaviivoista voi määritellä. Mikä on se logiikka, jolla oletamme, että Suomen rahoittamien ohjelmien kokonaisuudesta syntyy niitä vaikutuksia, joita hallitus odottaa? Ja kun tämä tuloskartta on saatu valmiiksi, millä me sen toteutumista voimme seurata? Miten ohjata niin, että kaikki yhteistyömme vaikuttaisi entistä paremmin siihen, että tavoitteet saavutetaan?
Työtä on tehty pilotoimalla ja osallistamalla. Kokeilujen perusteella on vakiinnutettu ja kasvatettu uudistuksia. Ulkoministeriöön palattuani on ollut hienoa huomata, että viime vuosina olemme päässeet aimo harppauksia eteenpäin, ja tulosohjauksen osaaminen sekä ministeriössä että yhteistyökumppaneillamme on kasvanut huimasti. Tiedän nyt, että kunnianhimoinen tulosperustainen toimintatapa on meillekin mahdollinen ja sitä kohti puskemme täysillä.
Tulosohjaus kehityspolitiikassa auttaa meitä kertomaan paremmin veronmaksajille ja päättäjille mitä rahoilla saadaan aikaan. Tämä on luonnollisesti tärkeää, jotta kotimaista keskustelua käydään oikeilla ja monipuolisilla tiedoilla. Mutta tulosperustaisuuden perimmäinen tarkoitus on saada aikaan parempia tuloksia kehitysmaissa. Ja sen suhteen kunnianhimon täytyy aina olla korkealla. Hidasteluun ei ole varaa.