Kuvittele liikuntavammainen, jonka täytyy päästä pakoon kotiaan uhkaavaa tulvaa, näkövammainen joka yrittää löytää turvaan aseellisen konfliktin keskellä tai kuulovammainen joka ei saa tietoa lähestyvästä katastrofista. Tai täysin terve ihminen, joka vammautuu aseellisessa hyökkäyksessä tai astuessaan konfliktin jäljiltä maastossa olevaan miinaan.

Vuonna 2011 julkaistun Maailman terveysjärjestön WHO:n maailmanlaajuisen vammaisraportin mukaan arviolta yli miljardilla maapallon ihmisellä on jokin vamma. Tämä vastaa noin 15 prosenttia maailman väestöstä.

Tänään 3.12. vietetään kansainvälistä vammaisten päivää, joten nyt on hyvä hetki pysähtyä hetkeksi pohtimaan, miksi vammaisten henkilöiden asema humanitaarisissa tilanteissa on niin tärkeä kysymys.

Humanitaariset kriisit koskettavat vammaisia henkilöitä monin tavoin

Ensinnäkin konfliktin tai luonnonkatastrofin keskellä vammaisten henkilöiden on usein muita vaikeampaa saada tietoa ja tukea, päästä omin avuin turvaan tai muutoin auttaa itse itseään. Katastrofeissa vammaisia henkilöitä loukkaantuu ja menehtyy suhteellisesti enemmän kuin muuta väestöä.

Toiseksi humanitaariset kriisit aiheuttavat niin fyysisiä vammoja kuin syviä psyykkisiä traumoja. Esimerkiksi arviolta joka viidennellä syyrialaisella pakolaisella on jonkinlainen vamma. Monet näistä vammoista ovat maan pitkittyneen konfliktin aiheuttamia. Kriisien lieveilmiöinä vammaiset henkilöt joutuvat myös usein erilaisen hyväksikäytön ja fyysisen, psyykkisen tai seksuaalisen väkivallan kohteiksi.

Kolmanneksi niin äkillisissä luonnonkatastrofeissa kuin pitkittyneissä kriisitilanteissa kaikkein välttämättömin apu, kuten ruoka, suoja, vesi tai terveyspalvelut, eivät aina ole vammaisten henkilöiden saavutettavissa. He eivät myöskään välttämättä saa kuntoutusta, teknisiä apuvälineitä tai muuta erityistukea.

Monissa maissa vammaisuuteen liittyy vahva stigma. Esimerkiksi vammaisia lapsia piilotellaan, eikä heidän olemassaolonsa paljastu edes avun tarvetta kartoittaville tai apua tarjoaville järjestöille. Kaikkein heikoimmassa asemassa ovat henkilöt, joihin kohdistuu ns. moniperusteista syrjintää, kuten esimerkiksi vammaiset naiset ja tytöt.

Muutokseen tarvitaan tietoa, resursseja ja vammaisten henkilöiden aktiivista osallistumista

Esteettömien ja vammaisille suunnattujen palveluiden ja avun tarjoaminen edellyttää rahallisia ja -henkilöresursseja sekä teknistä (esim. pyörätuoliramppien rakentaminen), lääketieteellistä (proteesien asentaminen ja kuntoutus) ja muuta osaamista (viittomakielinen tulkkaus, mielenterveyspalvelut).

Esteenä voi olla myös tiedon puute: apua antavilla ei ole tietoa vammaisten henkilöiden tilanteesta kriisialueella tai heidän avuntarpeestaan, ja toisaalta vammaisilla henkilöillä ei ole tietoa saatavilla olevasta avusta. On olennaista ottaa vammaiset henkilöt mukaan päätöksentekoon ja hyödyntää heidän kokemuksiaan, tarpeitaan ja taitojaan humanitaarisen toiminnan eri vaiheissa suunnittelusta aina toimeenpanoon ja seurantaan.

Miten Suomi voi edistää vammaisten henkilöiden asemaa humanitaarisissa tilanteissa?

Suomen humanitaarisen avun linjauksen mukaan vammaisten henkilöiden aseman edistäminen ja näiden oikeuksien huomioiminen eli ns. vammaisinkluusio on yksi Suomen humanitaarisen avun prioriteeteista. Eikä kyse ole vain humanitaarisesta avusta, vaan prioriteetti kumpuaa Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan tavoitteista.

Käytännössä teemme ulkoministeriössä tätä työtä pitämällä aihetta aktiivisesti esillä vuoropuhelussamme humanitaaristen järjestöjen kanssa sekä kannustamalla ja tukemalla järjestöjä ottamaan vammaisten oikeudet huomioon omassa työssään.

Osallistumme kansainvälisiin prosesseihin ja aloitteisiin, joilla vammaisten henkilöiden asemaa pyritään parantamaan. Teemme tiivistä yhteistyötä vammaisjärjestöjen kanssa. Suomen aktiivisuuden ja hyvän yhteistyön tuloksena vuoden 2016 humanitaarisessa huippukokouksessa hyväksyttiin julistus vammaisten henkilöiden aseman parantamisesta kriisitilanteissa.

Olemme myös tukeneet rahallisesti ja asiantuntijapanoksella vammaisiin henkilöihin liittyvien kansainvälisten ohjeistusten laadintaa. Humanitaaristen järjestöjen yhteistyöelin IASC on julkaissut viime vuonna ohjeistuksen vammaisinkluusiosta humanitaarisessa työssä.

Ohjeistuksella pyritään siihen, että vammaiset henkilöt ovat humanitaarisen työn keskiössä sekä aktiivisina toimijoina että avun tarpeessa olevan yhteisön tasavertaisina jäseninä. Ohjeistuksessa muun muassa kehotetaan järjestöjä kiinnittämään tarvekartoituksissaan huomiota vammaisten henkilöiden kohtaamiin fyysisiin ja muihin esteisiin sekä ottamaan vammaiset henkilöt mukaan kaikkeen heitä koskevaan päätöksentekoon. Myös YK:lla on eri toimintasektorit kattava vammaisinkluusiostrategia.

Tulosten tulee näkyä käytännön työssä kentällä

Jotta todellista muutosta saadaan aikaan, on olennaisen tärkeää, että ohjeistuksia ja linjauksia toimeenpannaan kentällä – siellä, missä vammaiset henkilöt ovat tänäänkin kriisien keskiössä.

Useat humanitaarista työtä tekevät suomalaiset kansalaisjärjestöt saavat rahoitusta ulkoministeriöltä. Järjestöiltä edellytetään, että ne huomioivat toimintatavassaan ja käytännön työssään syrjimättömyyden, esteettömyyden sekä sukupuolten välisen tasa-arvon ja vammaisten henkilöiden oikeudet ja tarpeet. Suomalaisjärjestöt ovatkin tehneet paljon työtä parantaakseen vammaisten henkilöiden vaikutusmahdollisuuksia, elinolosuhteita ja toimeentuloa.

Vammaisten oikeuksien edistämisen perimmäisenä tavoitteena on, että vammaiset henkilöt osallistuvat täysmääräisesti ja yhdenvertaisesti yhteiskuntaan, on kyse sitten Suomesta tai pakolaisleiristä Sudanissa. Työsarkaa on vielä paljon niin maailmalla kuin omassa yhteiskunnassamme. Jokaista positiivista edistysaskelta kannattaa kuitenkin juhlistaa tänään, kansainvälisenä vammaisten päivänä.