Koronapandemia ei katkaissut yli 700 vuotta jatkunutta perinnettä julistaa maahan joulurauha. Joulurauhan julistus muistuttaa Suomen vuosisataisesta oikeusvaltioperinteestä.

”…sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulurauhaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee, on raskauttavien asiainhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät…”

Nämä sanat jäivät kaikumaan korviini seuratessani perinteemme mukaisesti televisiosta Turun joulurauhan julistusta Brinkkalan talon parvekkeelta. Muutama kuukausi demokratia- ja oikeusvaltiokysymysten parissa ulkoministeriön suunnittelu- ja tutkimusyksikössä ovat selvästi terästäneet kuuloani. Vasta nyt havahduin julistukseen sisältyvään viestiin lakien ja asetusten vuosisataisesta olemassa olosta Suomessa. Julistuksen sanamuodot lienevät matkan varrella muuttuneet.

Nykyisen joulurauhan julistuksen väitetään perustuvan kuningatar Kristiinan käskykirjeeseen 1640-luvulta, siis lähes 400 vuoden takaa. Joulurauhan viesti kertonee kuitenkin siitä, että jo Ruotsin vallan aikaan Suomessa oli käytössä kansalaisten jossain määrin tuntemia lakeja ja asetuksia, joita myös toimeenpantiin. Jonkinasteinen yhteiskuntasopimus määritteli kansalaisen oikeuksia ja velvoitteita, ja oikeusvaltion idut olivat olemassa.

Ajatus Suomen vuosisataisesta oikeusvaltioperinteestä herätti minussa ensin ylpeyttä. Ei ihme, että Suomi on listattu maailman vakaimmaksi valtioksi ja tunnetaan hyvästä hallintotavasta –  onhan meitä hallittu ”lakien ja asetusten mukaan” jo paljon ennen maan itsenäistymistä. Mieleeni nousi myös huoli: vaatiiko oikeusvaltion rakentaminen todellakin satoja vuosia ja miten sen kehitystä voi käytännössä nopeuttaa?

Vakaus edellyttää vahvaa valtiota ja kansalaisyhteiskuntaa

Tutkijat Daron Acemoglu (Yhdysvallat) ja James A. Robinson (Britannia) pohtivat oikeusvaltion rakentamiseen liittyviä kysymyksiä kirjassaan Kapea käytävä – Valtiot, yhteiskunnat ja vapauden kohtalo (2020). Lähtien liikkeelle Ateenan kaupunkivaltion kehityksestä he kuljettavat lukijaa matkalle halki sivilisaatioiden eri puolilla maailmaa ja kuvaavat valtioiden sekä yhteiskuntien kehitystä.

Historiatutkimuksen ja tarinoiden keinoin he pyrkivät selvittämään, miksi jotkut maat kehittyvät kohti ”vapautta”, kun taas toiset ajautuvat despotismiin, anarkiaan tai kansalaisten elämää tukahduttaviin normeihin. Kirjan punaiseksi langaksi nousee kysymys, kuinka ”Leviathan kahlehditaan”, toisin sanoen kuinka luodaan ja ylläpidetään kansalaisten perusoikeudet turvaava valtio. Vertauskuvan taustalla on Thomas Hobbes’in vuonna 1651 julkaisema poliittisen filosofian klassikkoteos Leviathan, jossa ihmiset tekevät yhteiskuntasopimuksen ja valtuuttavat valtion valvomaan järjestystä ja käyttämään siinä jakamatonta valtaa.

Acemoglun ja Robinsonin mukaan kapea käytävä vapauteen vaatii sekä vahvaa valtiota että vahvaa kansalaisyhteiskuntaa. Valtion on kyettävä vahvistamaan omaa kapasiteettiaan, jotta se pystyy tarjoamaan kansalaisten tarvitsemia palveluita, ratkaisemaan konflikteja ja pitämään yllä järjestystä. Valtion vastapainoksi tarvitaan kuitenkin järjestäytyneitä ja vastuullisia kansalaisia, jotka kykenevät puolustamaan kaikkien oikeuksia valtion ja vallanpitäjien ylivaltaa vastaan.

Eri maiden kehityspolut poikkeavat toisistaan. Acemoglu ja Robinson korostavat, että kyseessä on aina valtion ja sen kansalaisten välille luotu herkkä tasapaino, jonka ylläpitäminen vaatii jatkuvaa työtä ja vaalimista. He myös varoittavat, että vapauden kapealta käytävältä voi helposti eksyä, kuten demokratiakehityksen viime vuosien laskevat trendit eri puolilla maailmaa ovat osoittaneet.

Suomen uusi oikeusvaltiotoimija tukee kumppanimaiden oikeusvaltiokehitystä

Pohjoismaat ovat erilaisista lähtökohdistaan huolimatta onnistuneet etenemään vapauden kapeaan käytävään. Suomikin on kulkenut pitkän tien päästäkseen vapauden ja vakauden kapealle käytävälle. Vapauden, demokratian ja oikeusvaltion rakentamisessa on tarvittu vahvan valtion rinnalle myös vahvaa kansalaisyhteiskuntaa, jonka syntymistä Suomen kehityshistoria on muovannut.

Suomi on kehitysyhteistyövaroin luomassa uuden oikeusvaltiotoimijan, jonka tavoitteena on tukea kehittyviä maita oikeusvaltion rakentamiseen liittyvissä kysymyksissä Suomen omaa kokemusta ja osaamista hyödyntäen.

Acemoglun ja Robinsonin kirjan sanoman valossa on hyvä pohtia, mikä on Suomen erityinen lisäarvo oikeusvaltiotyössä sekä miten se voi vahvistaa ja tukea sen kumppanimaiden ponnisteluja kohti oikeusvaltiokehitystä. Mitä Suomi ulkopuolisena toimijana voi tehdä täysin erilaisen hallintoperinteen omaavissa kumppanimaissaan?

Yksi Suomen vahvuuksia on, ettei sillä ole siirtomaavaltataustaa, vaan Suomi nähdään neutraalina toimijana, joka toimii kuten opettaa. Menestyksellinen yhteistyö oikeusvaltiokysymyksissä vaatii ainakin kumppanimaiden kehityshistorian ja yhteiskunnallisen sekä poliittisen toimintaympäristön ymmärtämistä, avointa vuoropuhelua niin valtiollisten kuin kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa sekä ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä. Polku kapean käytävän löytämiseksi voi olla pitkä ja kivikkoinen.

Alkanut vuosi 2021 on antanut jo esimakua siitä, kuinka vahvatkin demokratiat vaativat poliittisen järjestelmän vaalimista ja oikeusvaltion suojelemista. Uudelta toimijalta ei työkenttää tule puuttumaan.