Ulkoministeriötä ja sen ulkomaanedustustoja voi hyvällä syyllä kutsua raporttitehtaaksi – ainakin, jos asiaa mittaa tuotettujen raporttien ja muistioiden määrällä. Pelkästään edustustojen varsinaista analyyttistä raporttiaineistoa vuosilta 1918–2003 on ulkoministeriön arkistoissa 140 hyllymetriä.
Raporttien lisäksi muita asiakirjoja on arkistoitu jopa tuhansia hyllymetrejä. Paperisten raporttien arkistointi erillisenä sarjana lopetettiin vuonna 2003, mutta karkeasti arvioiden niitä syntyisi edelleen noin 10 senttimetriä vuodessa per suurlähetystö.
Ulkoministeriön arkistot sekä mainitut edustustojen raportit vuodesta 1918 aina vuoteen 1994 ovat julkisuuslain mukaisesti tutkijoiden tai muiden kiinnostuneiden kahlailtavissa ulkoministeriön tietopalvelussa.
Vuosi sitten 100-vuotista historiaansa muistellut ulkoministeriö julkaisi edustustojen historiallisia raportteja vuosilta 1918–1926 myös verkossa. Tarkoitus on tänä keväänä mennä ajassa kronologisesti vähän eteenpäin ja samalla tehdä palvelusta käyttäjäystävällisempi.
Mitä raporteista sitten voi löytää?
Edustustojen raporttiaineisto on tapahtumien keskipisteestä tai aivan sen läheltä tehtyä suomalaisnäkökulmaa kyseisen ajan tapahtumiin, henkilöihin sekä arvioita taloudellisista, poliittisista sekä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Raportit sisältävät myös kirjoittajansa kuvauksia ympärillään näkemistään kansallisista erikoispiirteistä ja kansanluonteesta.
Raportit kertovat lisäksi kirjoittajastaan. Nuoressa tasavallassa raportointia tekivät pääasiassa lähettiläät, joista osa oli melkoisia persoonia. Se näkyy paitsi kirjoitustyylissä myös aiheenvalinnoissa. Myös raporttien laatu oli varsinkin ulkoasiainhallinnon alkuvuosina hyvin sekalaista – osa raporteista muun muassa kirjoitettiin käsin. Myös asiakirjojen luokittelu oli alussa kovin kotikutoista. Osa lähettiläistä esimerkiksi luokitteli raporttinsa ”Salaisenpuoleiseksi” tai ”Paremmin salaiseksi”.
Historiantutkijalle raporttiarkistot tarjoavat tavan avata ikkuna Suomen ulkopuolelle poistumatta maasta. Muistan itsekin, kun tein graduani 1990-luvulla, kahlanneeni Suomen suurlähetystöjen ja ulkoministeriön papereita tutkielmaani suomalaisten ja virolaisten yhteistyöstä vallankaappausyrityksessä Virossa 1935. Kun muutama vuosi sitten työskentelin Suomen suurlähetystössä Varsovassa, sukelsin uudelleen arkistojen pariin tutkiessani suurlähetystön roolia Puolan sotatilan aikaan 1981–1982.
Tulevina viikkoina, ennen täydennetyn verkkoarkiston avautumista julkaisemme UM:n blogissa ulkoministeriössä työskentelevän historiantutkija Jussi Pekkarisen kolme kirjoitusta. Niistä ensimmäinen sukeltaa suurlähettilään arvioihin asemamaansa kansanluonteeseen, toinen arvioi yhtä 1900-luvun historiaan merkittävästi vaikuttanutta valtionpäämiestä ja kolmannessa raportteja hyödynnetään Suomen historian dramaattisen vaiheen arvioimiseen.
Ja mikä parasta: lukijoiden on mahdollista tutustua Pekkarisen kirjoitusten päälähdemateriaaliin keväällä verkkoon tulevassa verkkopalvelussa. Kerromme palvelusta tarkempia tietoja, kun se on teknisesti valmis julkaistavaksi.