Erbil, Pohjois-Irak. Aurinko ei ole vielä noussut puoli kuudelta, kun YK:n miinatoimintajärjestö UNMAS:n panssaroitu maastoauto kaartaa hotellin eteen noutamaan unenpöpperöisen suomalaisen diplomaatin. Pikainen turvallisuusbriiffi, varusteiden tarkistus ja keula kohti aavikkoa. Edessä on viiden tunnin ajomatka sinne, minne vielä pari vuotta sitten ei ollut mitään asiaa. Länteen, kohti Syyrian rajaa.
Irakin Kurdistanin itsehallintoalue ja etenkin sen pääkaupunki Erbil näyttää suhteellisen hyvinvoivalta ja vakaalta. Rakennuskurkien määrästä päätellen käynnissä on talousbuumi, kadut ovat siistejä ja autot uudenkarheita. Raskaat turvallisuusjärjestelyt ovat kuitenkin hyvin näkyvissä. Sodankäynti ei ole säästänyt mitään aluetta Irakissa.
Aurinko on juuri nousemassa horisontin yläpuolelle, kun pysähdymme sotilaiden tarkastuspisteelle ja mukaamme liittyy saattueautoksi paikallisen asejoukon avolava-auto, johon on asennettu kiinni raskas konekivääri. Saavumme Irakin keskushallinnon alueelle ja maisema muuttuu huomattavasti.
Ajamme läpi Mosulin, kaupungin, jonka Isisin väkivaltakultti valtasi kesällä 2014 ja jonka se päästi otteestaan vasta hirvittävien vaiheiden jälkeen kolme vuotta myöhemmin. Näky on hengästyttävä. Näyttää siltä, ettei yksikään tämän Helsingin kokoisen kaupungin taloista ole säilynyt ilman vaurioita. Raskaimman tulituksen kohteeksi joutui satoja vuosia vanha Mosulin vanhakaupunki, joka on käytännössä muuttunut kasaksi hiekkaa. Sanat eivät riitä kuvaamaan tuhon laajuutta.
Improvisoitua tuhoa
Kontrolloidakseen alueita ja pitääkseen paikalliset asukkaat pelon vallassa, Isis miinoitti laajamittaisesti taloja, siltoja ja kriittisiä infrastruktuurilaitoksia, kuten vedenpuhdistamoja, sairaaloita, voimaloita ja kouluja. Elämän normalisoitumista hidastaa etenkin pelko kaikista pirullisimmasta miinatyypistä: improvisoiduista räjähteistä (IED, Improvised Explosive Device).
Maailman eri kriisipesäkkeissä on aiemminkin käytetty improvisoituja räjähteitä, mutta Isis vei tämän tuhoisan aseen käytön aivan uudelle tasolle. Räjähteiden tuotekehitykseen panostettiin ja niistä pyrittiin saamaan mahdollisimman näkymättömiä, vaikeasti purettavia, tuhoisia ja elinkaareltaan pitkäkestoisia. Jopa aurinkovoimaa hyödynnettiin niissä vaadittavien paristojen voimanlähteenä. Niitä naamioitiin leluiksi, jotta juuri lapset kiinnostuisivat niistä. Niihin tehtiin monimutkaisia ansoja, jotka ovat vaatineet konfliktin päättymisen jälkeen useiden miinanraivaajien hengen. Tunnusomaista oli myös räjähdeaineiden suuri määrä sekä lähes tehdasmaisen mittakaavan valmistustehokkuus. Improvisoituja miinoja tehtiin käytännössä liukuhihnalla.
Miinanraivauksen välittömät hyödyt
Matka jatkuu Mosulista eteenpäin kohti Syyrian raja-aluetta, jossa asuu suurin osa Irakin jesidivähemmistöstä. Tämä vuosisatojen ajan vainottu kansa koki hirvittäviä raakuuksia Isisin käsissä ja alueen kylien asukkaista sadat tuhannet asuvat edelleen pakolaisleireillä. Tahto jälleenrakennukselle ja pakolaisten paluumuutolle on Irakissa korkealla, mutta tämä ei ole mahdollista ilman kattavaa humanitaarista miinanraivausta.
Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroilla annetaan koulutusta ja riskivalistusta siviileille ja pakolaisille, jotta nämä osaisivat paremmin tunnistaa petolliset miinariskit, sekä tuetaan miinanraivausta kortteli korttelilta, kylä kylältä Sinjarin kaupungin lähialueella. Enemmistö UNMAS:n hankkeen miinanraivaajista on naisia.
Suomi tukee UNMAS:n sekä MAG (Mines Advisory Group) -järjestön humanitaarista miinatoimintaa Irakissa yhteensä kolmella miljoonalla eurolla vuosina 2017–2020. Tuki kohdistetaan kartoitus-, raivaus- ja koulutustoimintaan sekä miinauhrien avustamiseen. Tämä työ on yksi konkreettisimmista ja arvokkaimmista osista Suomen kehitysyhteistyössä Irakissa.
Suomi tukee Irakin vakauttamista miinatoiminnan lisäksi kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun keinoin sekä osallistumalla kriisinhallintaan. Vuodesta 2014 lähtien Suomen kehitys- ja humanitaarinen tuki Irakille on ollut yhteensä noin 33 miljoonaa euroa. Suomi avaa kuluvan syksyn aikana edustustonsa Bagdadissa, jossa ei ole ollut suomalaista diplomaattista henkilökuntaa vuoden 1991 jälkeen.
Miinanraivaus on hidasta ja vaatii paljon resursseja, mutta ensimmäiset konkreettiset tulokset ovat jo näkyvissä. Jopa pahasti kärsineen Mosulin arki alkaa pikkuhiljaa palailla ennalleen, etenkin kaupungin laitamilla. Kokonaisia kaupunginosia on uudelleen rakennettu, liikkeet ovat avanneet ovensa ja infrastruktuuria on saatu korjattua. Vielä on kuitenkin paljon työtä edessä. Pelko astua miinaan on satojentuhansien irakilaisten arjessa edelleen läsnä.
Kirjoittaja toimii vastuuvirkamiehenä ulkoministeriön asevalvonnan yksikössä.