OPCW:n tehtäväkenttä muutoksessa

Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW:n perustehtävänä on toimeenpanna kemiallisten aseiden käytön ja käytännössä kaiken niihin liittyvän toiminnan kieltävää sopimusta (CWC). Yksi järjestön päätehtävistä on ollut valvoa jäsenmaiden ilmoittamien, eli deklaroitujen, kemiallisten aseiden hävittämistä.

Sariini-iskut Syyrian Ghoutassa elokuussa 2013 muuttivat täysin OPCW:n toiminnan profiilia. OPCW nousi hetkessä maailmanpolitiikan keskiöön ja sen toimintaa seurattiin tarkoin. Tuolloin järjestön tunnettavuutta pönkitti myös sen saama Nobelin rauhanpalkinto (2013), jonka OPCW sai ansaitusti pitkäjänteisestä työstään tämän yhden kauheimman joukkotuhoasekategorian hävittämisessä.

Näiden tapahtumien seurauksena OPCW:n luonne muuttui samalla poliittisempaan suuntaan. Itänaapurimme Venäjä kumppaneineen muistuttavat yhä jatkuvasti, että OPCW tulisi pitää teknisenä organisaationa ja politiikasta keskusteltaisiin muualla (lähinnä YK:n turvaneuvostossa, jossa sillä itsellään on veto-oikeus). Näillä mailla on tähän näkemykseen tietenkin omat syynsä ja intressinsä.

Ghoutan iskujen jälkiseurauksena Syyria käytännössä joutui liittymään OPCW:hen – järjestöön jota se oli aiemmin vältellyt. Syyrian tuli deklaroida OPCW:lle maassa olevien kemikaalien määrä, tuotantolaitokset, varastot – käytännössä se velvoitettiin todentamaan kaikki kemiallisiin aseisiin liittyvä toimintansa. Tuolloin raportoitiin myös jatkuvista kemiallisten aseiden käyttöepäilyistä ja perustettiin missioita niitä tutkimaan.

OPCW tänään

Mikä sitten on muuttunut viiden vuoden aikana? Parempi olisi ehkä kysyä – onko mikään muuttunut? Keskustelut Syyrian hallussa olevista kemikaaleista jatkuvat. Syyria ei ole vieläkään luotettavalla tavalla pystynyt todentamaan kemiallisiin aseisiin liittyvää toimintaansa eikä kansainvälinen yhteisö voi olla varma, että kyseinen toiminta olisi koskaan edes päättynyt. Luottamusta Syyriaan heikentää myös se valitettava totuus, että kemikaali-iskut Syyriassa jatkuvat ja ovat jopa lisääntyneet sen jälkeen, kun käyttöepäilyjen syyllisyysaspektia tutkivan OPCW:n ja YK:n yhteismission (Joint Investigative Mechanism) toiminta lopetettiin Venäjän käytettyä turvallisuusneuvoston veto-oikeuttaan loppuvuodesta 2017.

Samoihin aikoihin, eli viime vuoden lopulla Venäjä sai tuhottua kaikki deklaroimansa kemialliset aseet. Sen jälkeen otsikoissa ovat kuitenkin olleet sekä Salisburyn että Amesburyn tapahtumat ja julkisuudessa pohditaan, onko Venäjäkään todellisuudessa luopunut kemiallisen aseiden ohjelmastaan.

Entä huomenna?

Mitä sitten on odotettavissa? Uusia kemikaali-iskuja raportoidaan toistuvasti. Varsinaisten kemiallisten aseiden lisäksi mukaan on tullut tavallisempien kemikaalien käyttö aseena. Suurina määrinä käytettyinä myös arkisemmat kemikaalit voivat aiheuttaa merkittävää vahinkoa. Tästä esimerkkinä ovat Syyriassa tapahtuneet kloori-iskut. Lisäksi näiden kemikaalien valmistus on yksinkertaista ja käytännössä kaiken kontrollin ulkopuolella.

Kansainvälisen yhteisön joukossa onkin ollut jo pidempään selkeää turhautumista nykytilanteeseen. Käyttöön syyllistyneitä ei saada vastuuseen tekemisistään. OPCW:lla saatiin kesällä 2018 sovittua mekanismista, jolla järjestö oikeutetaan tutkimaan ja ottamaan kantaa myös syyllisyyskysymykseen. Vaikka siitä onkin vielä matkaa syyllisten saattamiseen vastuuseen, voidaan mekanismia pitää askeleena kohti oikeaa. Kemiallisten aseiden käytöllä on oltava seurauksensa. On selvää, että maat jotka ovat kautta OPCW:n olemassaolon painottaneet järjestön teknistä luonnetta ja siinä pysymistä, eivät ole tyytyväisiä uuteen mekanismiin. Täten asia tulee varmasti olemaan vahvasti esillä marraskuun osapuolikokouksessa ja samaan ajankohtaan osuvassa, viiden vuoden välein järjestettävässä, tarkastelukonferenssissa. Mielenkiintoisia aikoja siis luvassa!