[Tämä ei ole viranomaisviesti. Jos haluat ajantasaista ja luotettavaa tietoa koronaviruksesta seuraathan THL:n sivuja täältä ja Pekingin-suurlähetystön matkustustiedotetta täältä . Kirjoittaja käsittelee päivän polttavaa uutisaihetta subjektiivisesti. Tekstin tyylilaji on blogi.]

Kiinalaisella uudenvuoden juhlinnalla on ihmeellinen maine. Sitä nyt ensimmäistä kertaa odottaessani en osannut hahmottaa kumpi skenaario tulee toteutumaan: se, että kaikki on kaupungissa autiota ja hiljaista, kun ihmiset matkustavat pois, vai se, että joka paikassa on hirveästi ihmisiä, kun ihmiset pääsevät matkustamaan lomalla pääkaupunkinsa ihmeitä katsomaan. Vaihtoehdoista ensimmäinen toteutui, mutta uutiskuvissa näitä autioita katuja ei kutsutakaan uudenvuoden juhliksi, vaan koronaepidemiaksi. Olen hämilläni.

Aika vaihtaa renkaat

Influenssakausi alkoi Kiinassa samalla kaavalla kuin Suomessa vuotuinen talvirenkaiden vaihto; vähän yllättäen, mutta odotetusti. Tosin jo ennen pääkautta tavalliset flunssat veivät väkeä petiin joululomalla, jolta palatessa olo oli puolikuntoinen, mutta tyytyväinen. Ei kuumetta, kaikki hyvin.

Mutta niin. Influenssakausi oli alkanut ja Wuhanista kantautui uutisia mereneläviä myyvän torin tautitapauksista. Aika tarkkailla omia oireita tarkemmin.

Taudin kuva? Tavallisessa flunssassa vähän lämpöä, nuhaa ja köhää; huono olla. Influenssa: kuumetta, nuhaa ja köhää; huono olla. Koronavirus: kuumetta, flunssaa; huono olla. Kaikki kolme voivat jäädä näihin oireisiin, tai eskaloitua keuhkokuumeeksi, joka on sitten se ikävämpi juttu.

Jopa humanistin terveystiedoilla olen tietoinen, että kuumeflunssan takia kuolee joka vuosi myös Suomessa satoja ihmisiä. Usein vanhuksia. Se on kurjaa. Hyvä käsihygienia ja kohtelias käytäntö, että ei pärski toisia päin, vaan hihaan, on kuitenkin ainut ohje, jota voimme noudattaa, jos haluamme koettaa välttää pöpöjä ja samalla jatkaa elämäämme. Tai näin luulin.

Taudin torppausta kiinalaisittain

Kiina on vienyt asioita aivan uudelle tasolle. Kun koronasta alettiin puhua isompana juttuna, syntyi yhdessä yössä sosiaalinen paine esiintyä julkisilla paikoilla kirurgin maski kasvoillaan. Huom – tämä siis niillä samoilla kaduilla, joilla ei enää liiku ketään, koska on kiinalainen uusivuosi.

Rib eye –pihvin tilaajan oli turha haaveilla mediumista. Ravintola oli päättänyt, että australialainen tuontiliha tarjoillaan vain kypsänä, koska ”You know this corona thing”.

Hisseihin ilmestyi jopa englanniksi tieto siitä, kuinka säännöllisesti napit desinfioidaan.

Lounasravintolaan mennessä seurueemme lämpö mitattiin. Olimme ravintolan ainoat asiakkaat.

Taksit eivät ota asiakkaita kyytiin ilman maskeja.

Punttisalimme alkoi lähettää ohjelmia kotitreeniin. Vastuksena oman kehon paino.

Näistä toimista huolimatta en millään osaa suhtautua ympäröivään todellisuuteeni sen vakavammin kuin jos se olisi joku absurdi elokuva, jota tarkkailen kotisohvalta. (Kokemus on hyvin kirjaimellinen, koska ilmansaasteiden takia kotisohva palvelee pääasiallisena katsomonani ja TV-uutiset tilanteen dramaattisena tulkkina). En pääse mukaan osakemarkkinoiden tärinään, eikä matematiikkani taivu siihen, miksi ilmoitettujen potilaiden ja hoitohenkilökunnan luvut ovat lähes samat.

Elämä Pekingissä juuri nyt on sekoitus juhla-ajan poikkeustilaa, tavallisten flunssaisten ihmisten niiskutusta ja varotoimenpiteiden aiheuttamien toimenpiteiden kumulatiivista kuplaa, josta ei tiedä, mihin ja koska se puhkeaa. Logistis-huollollinen dominoefekti näkyy ja tuntuu omassa elämässä enemmän kuin sen aiheuttaja. Tätä sumaa voisi kuvitella purettavan vielä pitkään sen jälkeen, kun saamme selville, mistä koronavirus on peräisin ja kuinka vaarallinen se oli.

P.S. Äidille ja muille tiedoksi, että se ruisleivän tuonti on ok, mutta lihatuotteet ei.