Dim sum – Kurkistus kiinalaiseen ruokakulttuuriin

Pekingissä ei tarvitse nähdä nälkää, sillä lähes jokainen kadunkulma on pullollaan erilaisia ravintoloita ja ruokakojuja. Sen sijaan ongelmana on usein ruokailijaa kohtaava valinnanvaikeus sen suhteen mitä syödä.

Kiinassa on vaikea olla törmäämättä ruokapaikkojen ruokalistoilla tarjolla oleviin erilaisiin pikkusyötäviin eli tuttavallisemmin dim sumiin (mandariiniksi: Diǎnxīn, 点心), joka on osa perinteistä kiinalaista keittiötä. Dim sumit ovat alun perin lähtöisin Etelä-Kiinasta, josta ne ovat levinneet myös pohjoiskiinalaiseen keittiöön.

Dim sum -perinne juontaa juurensa muinaiselle Silkkitielle, missä matkustajat tarvitsivat levähdyspaikan. Sen seurauksena teehuoneita alettiin  perustaa reitin varrelle. Myöhemmin, kun teen havaittiin edistävän ruoansulatusta, teehuoneet alkoivat tarjoilla myös pieniä suupaloja matkustajille. Tee on edelleen tänä päivänä oleellinen osa dim sum -kulttuuria.

Teetä ja dim sumia. Kuva: Marie Iiskola.

Dim sumit tarjoillaan joko pieniltä lautasilta tai perinteisemmistä bambukoreista, valmistustavasta riippuen. Yhdessä annoksessa on yleensä kolmesta neljään ”pullaa” ja kiinalaisten tapojen mukaisesti ruoka jaetaan monen henkilön kesken. Kiinassa kaikki maistavat kaikkea.

Höyrytettyä , keitettyä, paistettua, suolaista, makeaa… you name it!

Dim sumit valmistetaan joko höyryttämällä, keittämällä tai paistamalla. Dim sumit voivat olla puolikuun muotoisia nyyttejä, mykyjä, pullia ja rullia – tai esimerkiksi kananjalkoja. Lisäksi täytevaihtoehtoja on lukematon määrä.

Yleisimpiä suolaisia dim sumeja ovat kiinalaiset taikinanyytit (Jiaozi, 餃子), joita saa eri tavoin valmistettuna liha-, kasvis- tai sekaversioina. Huhut kuitenkin kertovat, että perinteiseen kantonilaiseen dim sum-kulttuuriin ne eivät kuulu. Useimmiten ruokapaikkojen listalta löytyy myös höyrytettyjä BBQ Pork Buneja (Cha siu bao, 叉烧包), jotka vievät kielen mennessään. Niissä täytteenä on hitaasti kypsytettyä hunajaista porsasta.

Vasemmalla paistettuja nyyttejä porsas-kaali-täytteellä, oikealla hunajaisia bbq-porsas-mykyjä. Kuva: Marie Iiskola.

Shumait (燒賣) ovat joko porsaalla, katkaravuilla tai molemmilla täytettyjä nyyttejä, jossa täyte on kääritty ohuen kellertävän taikinan sisään. Riisinuudelirullat (Cheung Fun Roll, 猪肠粉) eivät ulkonäöltään vaikuta kovin houkuttelevilta, mutta yllättävät herkullisella liha- tai kasvistäytteellään. Har gowt (虾饺) ovat höyrytettyjä mykyjä, joissa ohut melkein läpinäkyvä taikina kätkee sisäänsä mehevän katkaraputäytteen.

Porsas-katkarapu shumait. Kuva: Marie Iiskola.
Porsas-katkarapu shumait. Kuva: Marie Iiskola.

Makeista dim sumeista mainittakoon Egg Custard Bunit (Lai Wong Bao, 奶黄包), joiden sisällä on keltainen vaniljakastikemainen makea täyte. Jos siis sokerihammasta kolottaa, nämä ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia!

Egg Custard Bun. Kuva: Marie Iiskola.
Egg Custard Bun. Kuva: Marie Iiskola.

Parhaimpia paikkoja dim sumin nauttimiseen ovat ne pienet paikalliset ravintolat, joissa kukaan ei puhu englantia ja ruokalista (jos sellainen edes löytyy) on kiinaksi. Silloin ei auta kuin osoitella mitä haluaa ja toivoa parasta.

Kertaakaan en ole joutunut pettymään.

 

Marie Iiskola

Suomen Pekingin-suurlähetystön harjoittelija

Olen Pekingin elämänmenoa ihmettelevä maantieteen opiskelija Helsingin yliopistosta.

Leave a Reply