Hämähäkkimiehet lavalla – lyhyt katsaus tatuointien pitkään tiehen Kiinassa

Tatuoinneilla on Kiinassa ollut pitkään varsin kyseenalainen asema. Viimeisen vuosikymmen aikana ne ovat yleistyneet voimakkaasti myös tavallisen kansan parissa, mutta tatuoinnit liitetään yhä usein alakulttuurin ilmiöihin. Tämä on johtanut tatuointeihin kohdistuvien sääntöjen kiristymiseen.

Kiinassa tatuoinnit on historiallisesti yhdistetty esimerkiksi rikollisuuteen. Jo tuhatkunta vuotta sitten vakavista rikoksista tuomittuja rangaistiin tatuoimalla heidän kasvonsa ennen karkotusta maanpakoon, kun taas myöhemmin tatuoinnit on usein liitetty järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Suhde tatuointeihin on tiettyjen vähemmistökansallisuuksien parissa ollut perinteisesti myönteisempi, mutta kiinalaisessa valtakulttuurissa matkaa niiden hyväksymiseen on vielä jäljellä. Viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana yleistymisen tahti on kuitenkin ollut huima. Alakulttuurien piirissä, kuten vaikkapa Pekingin monilla rock-klubeilla, tatuointeja on näkynyt jo pitkään, mutta ne ovat nykyisellään varsin yleisiä myös niin sanotun tavallisen kansan parissa.

Ei tarvitse tehdä kuin pieni kävelylenkki omassa naapurustossa, niin vastaan tulee useampi tatuointiliike. Kuva: Veli-Matti Palomäki.
Ei tarvitse tehdä kuin pieni kävelylenkki omassa naapurustossa, niin vastaan tulee useampi tatuointiliike. Kuva: Veli-Matti Palomäki.

Suurissa kansainvälisissä kaupungeissa kuten Pekingissä ja Shanghaissa, on valtavasti tatuointiliikkeitä, vaikka ne ehkä ovatkin keskittyneet tietyille alueille. Shanghaissa omaa 413 Tattoo -studiotaan pitävä Xie Yishan (Candice) ei osaa arvioida, kuinka monta tatuointistudiota koko kaupungissa on, mutta kommentoi, että pelkästään lähialueella niitä on yli 30. Shanghaissa on hänen mukaansa Kiinan mittakaavassa kohtalaisen pitkälle kehittynyt tatuointikulttuuri, mikä korostuu esimerkiksi eri tyylien variaatiossa ja tatuointien yleisessä hyväksyttävyydessä.

Candice kuitenkin korostaa, että koska Kiinassa tällaisella kulttuurilla on vasta reilun kymmenen vuoden historia, tarvitaan vielä aikaa, jotta se saavuttaisi laajemman hyväksynnän. Tatuointeja on hänen mukaansa lähinnä 1970-luvun jälkeen syntyneillä kiinalaisilla.

413 Tattoo -liikkeen omistava Candice työn ääressä. Kuva: Xie Yishan.
413 Tattoo -liikkeen omistava Candice työn ääressä. Kuva: Xie Yishan.

Poissa silmistä, poissa mielestä?

Samalla kun tatuoinnit yleistyvät ja niihin suhtaudutaan myönteisemmin, on Kiinan hallitus ottanut jokseenkin toisenlaisen kannan. Vuoden alussa käytännössä kiellettiin tatuointien näyttäminen televisiossa. Kiinan valtiollista radiota ja televisiota hallinnoiva virasto (国家广播电视总局) ilmoitti maaliskuussa, ettei hip-hop enää ole tervetullut näky televisiossa.

Ilmoitus tuli pian sen jälkeen, kun eräs hiphop-artisti meni askeleen liian pitkälle lyriikoidensa huumeviittauksissa suositun televisioshown yhteydessä. Siinä samalla myös muut alakulttuurit – ja tatuoinnit – nähtiin ei-toivottuina.

Hangzhoussa huhtikuussa järjestetty Strawberry Music Festival oli ensimmäinen musiikkifestivaali, jota kielto suoraan koski. Lavalla ei saanut näkyä tatuointeja, joten päästä varpaisiin tatuoitujen Rolling Bowling -yhtyeen rockabillytähtien sijaan lavalla esiintyivätkin kolme Hämähäkkimiestä kokovartalotrikoissa.

Hämähäkkimies-trikoissa esiintyvä Rolling Bowling Hangzhoun Strawberry Music Festivalilla huhtikuussa 2018. Kuva: Veli-Matti Palomäki.
Hämähäkkimies-trikoissa esiintyvä Rolling Bowling Hangzhoun Strawberry Music Festivalilla huhtikuussa 2018. Kuva: Veli-Matti Palomäki.

Kuultiin lavalla muitakin hienovaraisia kommentteja uusiin sääntöihin. Muun muassa reggaeyhtye Long Shen Daon kosketinsoittaja, joka pukeutui lämpimällä kevätsäällä takkiin, kuittasi turhan lämpimät oltavat kommentilla ”Konfutse sanoo, ettei kannata vilustua”.

Huhuttiin myös, että metallisopraano Tarja Turusen keväinen Shanghain-esiintyminen peruttiin juuri siitä syystä, että joku soittajista ei suhtautunut myönteisesti vaatimukseen tatuointien peittämisestä. Totuus konsertin perumiseen voi toki myös olla toisaalla ja tätä on vaikea todentaa.

Muusikoiden ohella myös urheilijat ovat joutuneet piilottamaan tatuointejaan, käytännössä ihonvärisillä teipeillä ja kääreillä.

Tatuoinnit pitänevät pintansa

413 Tattoon Candice ei kuitenkaan pidä uutta politiikkaa erityisen merkittävänä, koska kiinalaisessa kulttuurissa on aina ollut epäluuloja tatuointeja kohtaan. Hän ei myöskään erityisemmin koe tämän vaikuttaneen omaan liiketoimintaansa.

413 Tattoo. Nimi tulee tatuointiartistin ja liikkeen omistajan Xie Yishanin omasta nimestä, joka ääntämys on lähellä numeroiden 413 mandariinikiinan ääntämystä (si-yi-san). Kuva: Xie Yishan.
413 Tattoo. Nimi tulee tatuointiartistin ja liikkeen omistajan Xie Yishanin omasta nimestä, joka ääntämys on lähellä numeroiden 413 mandariinikiinan ääntämystä (si-yi-san). Kuva: Xie Yishan.

On mielenkiintoista seurata, kuinka tatuointien yleistyminen kulkee rinnakkain sääntöjen kiristymisen kanssa. Uskallan väittää, että tatuointistudioiden asiakaskunta vakiintuu ja jatkaa kasvuaan – nähtäväksi jää, tuleeko kokovartalotrikoista pysyvä trendi niiden rinnalle.

Jään jännittämään, mitkä supersankarit astuvat festivaalilavalle ensi vuonna.

 

Leave a Reply