Hongkongilaisia huvituksia

Oletko käynyt Kööpenhaminassa tai Amsterdamissa ja nähnyt ihmisten seilailevan pienillä moottoriveneillä, herkullisen näköiset piknik-eväät mukanaan? Entä oletko kokeillut New Yorkin katoilta löytyviä uima-altaita, joille voi ostaa päiväpassin ja nauttia elämästä altaan reunalla kuohuviiniä siemaillen? Myös hongkongilaisilla on omat uniikit tapansa ja paikkansa juhlia.

Päivä vesillä

Junk boat, suomeksi Džonkki, on kiinalainen laivamalli, joka kehitettiin noin 2000 vuotta sitten Han-dynastian aikana. Historiallisella laivamallilla ei kuitenkaan ole juuri mitään tekemistä tämän päivän hongkongilaisen Junk boatin kanssa.

Junk boat -risteily, eli suomalaisittain “junkki”, on päivän tai iltapäivän mittainen merielämys, joka pitää sisällään omista mieltymyksistä riippuen paljon ruokaa, juomaa ja vesileikkejä Hongkongin huumaavan kauniissa rantamaisemissa.

Junkin kannella matkanteosta ja aurinkoisesta säästä nauttivia juhlijoita. Kuva:
Junkin kannella matkanteosta ja aurinkoisesta säästä nauttivia juhlijoita. Kuva: Mirka Kess

Junk-veneen voi varata kavereiden kesken tai ostaa lipun vaikkapa jonkin tapahtumajärjestäjän risteilyyn, jossa tutustuu uusiin ihmisiin rennossa ilmapiirissä. Junk boat on budjetin ja varaajan maun mukaan moderni valkoinen luksusjahti tai hieman rouheampi tiikkinen alus. Tarjolla on totta kai myös vappu- ja juhannus-junkit.

Perinteisen mallinen kiinalainen Džonkki, joka risteilee Hongkongin edustalla. Kuva: Mirka Kess.
Perinteisen mallinen kiinalainen Džonkki, joka risteilee Hongkongin edustalla. Kuva: Mirka Kess.

Yleensä junkille lähdetään aamutuimaan Hongkongin keskustassa olevilta laitureilta. Kapteeni ajaa aluksen keskustasta muutaman tunnin päässä sijaitsevaan lahdukkaan hieman sään ja tuuliolosuhteiden mukaan. Samaan paikkaan saattaa viikonloppuisin suunnata jopa kymmeniä aluksia.

Juhlaveneet ankkuroidaan paikoilleen ja vesileikit voivat alkaa. Rohkeimmat uimarit saattavat lähteä kuokkimaan naapuriveneelle ja vieraat otetaan vastaan yleensä riemuiten, eikä juomien kanssa nipoteta.

Päivä kuluu vauhdilla hyvässä seurassa. Kuva: Mirka Kess.
Päivä kuluu vauhdilla hyvässä seurassa. Kuva: Mirka Kess.

Keskustaan palataan iltapäivällä viiden aikaan uupuneina nenä ja olkapäät jotenkin mystisesti aina palaneena, vaikka kuinka vannoisi lisänneensä aurinkorasvaa ainakin kerran päivän aikana ja itseasiassa säänkin olleen pilvinen.

Ding ding – kaksikerroksinen ratikka

Hongkong vastasi räjähdysmäisesti kasvaneen asukasmäärään tarpeisiin heti 1900-luvun alkupuoliskolla rakentamalla raitiotieverkoston, tai oikeastaan reitin, joka kulkee saarta itä–länsi-suunnassa. Tämänhetkisistä 164 raitiotievaunusta kaksi on antiikkivaunuja ja yksi pelkästään turistikierroksia tekevä kulkupeli. Kolme vaunuista on vuokrattavissa yksityiskäyttöön.

Kauniisti valaistu vintage-vaunu kääntyy Queen’s Roadille Hongkongin keskustassa. Kuva: Mirka Kess.
Kauniisti valaistu vintage-vaunu kääntyy Queen’s Roadille Hongkongin keskustassa. Kuva: Mirka Kess.

Yksityiskäyttöön vuokratulla vaunulla voi ajella läpi Hongkongin keskustan haluamansa tuntimäärän ja mukaan mahtuu 30–40 ystävää. Omat juomat, ruoat ja musiikki ovat sallittuja – kyltit, PR-tempaukset ja muut mielenilmaukset eivät. Kuski pysäyttää vaunun vessatauon ajaksi ja matkaan voi hypätä etukäteen sovittaessa haluamaltaan pysäkiltä.

Vaunut jonossa varikolla valmiina lähtöön. Kuva: Mirka Kess.
Vaunut varikolla valmiina lähtöön. Kuva: Mirka Kess.

“Party Tram” -ajelulla tyyli on vapaa, mutta ratikka, eli ding ding, on muutenkin erittäin mukava ja näppärä kulkupeli kaupunkilaisille ja turisteille. Matkanteossa on tunnelmaa, varsinkin kun katselee maisemia yläkerrassa.

Kirjoittaja Party Tramin kyydissä hiukset vauhdista hulmuten.
Kirjoittaja Party Tramin kyydissä hiukset vauhdista hulmuten.