Karanteenikuriirina Kiinassa

Perheemme vaihderikas kevät lähestyy kulminaatiotaan, eli jälleennäkemistä. Poikani ja mieheni lähtivät Suomeen helmikuun 18. päivä. Paluuyrityksiä oli 18. maaliskuuta, 1. toukokuuta ja 1. kesäkuuta. Paluu Kiinaan onnistui kuitenkin vasta 16. kesäkuuta, eli neljän kuukauden jälkeen.

Karanteenihotellin aamupala on eksoottinen. Kuva: Hanna Kumpusalo-Tyukalov.

Tällä hetkellä puoliso ja lapsi viettävät 14 päivän karanteenia Kiinan viranomaisten määräämässä karanteenihotellissa. On kurjaa, että paluun onnistuminen kesti näin kauan, sekä se, että viranomaiset eivät laskeneet perhettä kotikaranteeniin. Count your blessings, sanoo englantilainen sananlasku, ja niin teen.  Muiden karanteenikokemusten perusteella voimme sanoa, että plussiakin on. Tässä hotellissa saa ikkunan auki, ilmastointi toimii, sinne voi toimittaa tavaroita ja ehkä hienointa, Pekingin miljoonakaupungissa se sattuu sijaitsemaan vain kahden kilometrin päässä kotoa. Fillaroin kodin ja hotellin väliä joka päivä. Olen vienyt sinne jo läppärin, joogamaton, urheiluvälineitä, kirjoja, ruokailuvälineet, Fairya ja pesusienen.  Ensimmäisinä päivinä toimitimme pitsaa ja muuta valmisruokaa, nyt olen alkanut ilahduttamaan perhettäni itse tehdyllä kotiruoalla. Toimin siis karanteenikuriirina.

Karanteenikuriiri matkalla. Kuva: Hanna Kumpusalo-Tyukalov

Suljettu karanteeni on psykologisesti rankka testi, joka vastaa vankeutta. Kuuden päivän jälkeen perheellä menee vielä hyvin, mutta vaikeimmat päivät ovat vielä edessä. Vapaus ja jälleennäkeminen on kuitenkin vain reilun viikon päässä. Yli neljän kuukauden ero on opettanut hyviäkin asioita: superäitinä jouduin huomaamaan, että miehethän pärjäsivät hienosti kahdestaan. Palvelun taso saattaakin tulevaisuudessa kotona laskea. Kaikesta selvitään ja vaikeudet valmistavat meitä elämän uusiin haasteisiin.

Äidin tekemää ruokaa ja pikku herkkuja. Kuva: Kumpusalo-Tyukalov

Leave a Reply