Taaperoiden yksityisbalettitunnit, lasten hyvämaineiset päiväkodit ja koulut ja jopa kesäloman aktiviteetit ilmentävät Kiinassa sosiaalista statusta. Sanotaan että arki on joka paikassa samanlaista, mutta Pekingissä muistaa päivittäin tulevansa toiselta puolelta maapalloa.

Lapset ovat ehtymätön puheenaihe Pekingissä: onko heitä, kuinka monta (ah, kaksi, olette siis rikkaita), tyttö vai poika (tyttö ja poika, oh, olette onnekkaita). Saavuimme perheen kanssa puoli vuotta sitten Pekingiin alle 1-vuotiaan ja 3-vuotiaan lapsen kanssa ja näitä toteamuksia on saanut kuulla tuon tuostakin.

Mahtavaa on se, että lapset huomataan. Jos nuori mies lirkuttelee minun suuntaani, on se todennäköisesti kohdistettu vaunuissa istuvalle vauvalle. Aina löytyy joku, joka on valmis viihdyttämään lasta tai ottamaan lapsen syliin hetkeksi, kun kokeilen kaulahuivia kaupassa tai syön nuudelini loppuun ravintolassa.

Välillä ajattelen, että vuosikymmeniä kestänyt yhden lapsen politiikka on yhtenä sivutuotteena saanut aikaan sen, että jokainen lapsi on jollain tavalla vielä enemmän ihme. Mutta tiedostan, että tämä ei ole koko totuus, vaan Pekingin keskustassa asuvan ulkomaalaisen kokemus.

Vain paras on kyllin hyvää

Hurjaa on se, kuinka paljon kiinalaiset panostavat lapsiinsa aikaa, vaivaa ja rahaa. Vain paras kelpaa niille, joilla on varaa. Se tarkoittaa tuontitavaraa alkaen äidinmaidonvastikkeesta, joka on niin kallista, että pakkauksiin on kiinnitetty hälyttimet.

Keskiluokkaisten vanhempien ja isovanhempien kunnianhimolla ei näytä olevan rajoja. Ostoskeskuksessa ei hengailla, vaan lasten talent training -liikkeen aulassa voi vahtia ruudulta naperon yksityisbalettitunnin sujumista.

Lapsen harteille kasaantuu valtava onnistumisen paine ja voi vain miettiä, millaisiin myöhempiin vaikutuksiin se johtaa, kun lapset suitsitaan pienestä pitäen kilpailemaan ja pärjäämään. Lasten päiväkodit ja koulut, kehittävät harrastukset ja kesälomat myös heijastavat perheen sosiaalista statusta.

Vuonna 2016 Kiinassa astui voimaan kaikkia koskeva kahden lapsen politiikka. Se ei ole vielä tuonut toivottua tulosta vaan syntyvyys on peräti laskenut viime vuonna. Lapsen kasvattamisen hintalappu on varmasti yksi keskeinen syy tähän.

Neljä vinkkiä vanhemmalle

Entä muita havaintoja puolen vuoden oleskelusta Pekingissä? Talvella kannattaa pukea vauva mahdollisimman paksusti, ettei hedelmäkaupan myyjän, taksikuskin tai satunnaisen ohikulkijan tarvitse huolestua.

Jos lapsi on ulkomaalaisen näköinen, kannattaa varautua siihen, että hän joutuu kameran eteen. Esimerkiksi käynti lasten kanssa suosituissa turistikohteissa, kuten Kielletyssä kaupungissa, kesäpalatsilla tai Kiinan muurilla voi olla tukalaa lapselle ja koko perheelle, jos lapsi on jatkuvan kuvaamisen kohteena.

Jos lapsi sattuu olemaan poika, on hän ensimmäisen puolen vuoden aikana saanut lahjaksi kauko-ohjattavan panssariauton ja ajanut karusellissa, jossa autojen katoilla on konekiväärit.

Jos on ollut useana päivänä saasteista ja seinät alkavat kaatua päälle, lapsi suostuu käyttämään hengityssuojainta jos kaverillakin on, ja toisaalta aivan hyvin voi pelata jalkapalloa ostoskeskuksen käytävällä.

Suomalaisen lapsiperheen näkökulmasta Kiina eroaa siis ympäristönä varsin suuresti siitä, mihin olemme tottuneet.  Kuitenkin yksi tärkeä seikka yhdistää meitä vanhempia ylikulttuurisesti: vanhemman ylpeyden ja myötätunnon sekainen hymy toiselle on yhtä aito kuin missä tahansa muuallakin.