Shanghain kierrätysvallankumous

Viime kesänä Shanghaissa otettiin käyttöön kierrätyspilotti, joka on tarkoitus levittää käyttöön kaikkialle Kiinan kansantasavaltaan vuoteen 2025 mennessä. Kierrätyspilotti on yksi näyte siitä, että Kiina ottaa ilmastonmuutoksen torjumisen tosissaan.

Kierrätysohjeet keskustassa ovat tulleet tarpeeseen. Harva shanghailainen tiesi paljoakaan kierrättämisestä ennen viime kesän uudistusta. Kuva: Wilma Jyrkinen.

Pudotus keskelle kierrätyslabyrinttia

Saapuessani Shanghaihin syyskuun puolivälissä, vastoin kaikkia odotuksiani, huomasin ympäri kaupunkia monenkirjavia kierrätysohjeistuksia. Yllätyksekseni Kiina tuntui ottavan jätteiden lajittelun ja kierrättämisen vakavasti. Olin innoissani, sillä länsimaissa olin tottunut Kiinan ilmastopolitiikan jatkuvaan vähättelyyn. Kiinan päästöt ovat toki huomattavat ja kulutusjuhla tuntuu olevan vasta aluillaan, mutta tehokkuusajattelu ympäristötoimissa on toista luokkaa.

Kierrättäminen on pakollista, ja asuinkorttelissani kierrätystä valvotaan lähes ympärivuorokautisesti. Roskien viemiselle on rajattu tarkat aikataulut ja niitä saisi tuoda vain kello 7-9 ja 18-20 välillä. Muina aikoina roskaluukut pysyvät visusti suljettuina.

Roskien vieminen kannattaa suunnitella oman kierrätysaseman aikataulujen mukaisesti, muutoin luukut ovat suljettuina. Kuva: Wilma Jyrkinen.

Kierrätysohjeet löytyvät usein pelkästään kiinaksi ja eroavat Suomessa opituista. Tämän vuoksi olen saanut vapaaehtoisilta valvojilta anteeksi omia kierrätysvirheitäni. Kaikilla ei kuitenkaan välttämättä käy yhtä hyvä tuuri, sillä kiinalaiseen tapaan taloyhtiöissä saatetaan jopa pisteyttää asukkaita heidän kierrätystoimien perusteella.

Kiinalaista ilmastopolitiikkaa

Shanghain kierrätyspilotti sisältää laajaa valvontaa ja sakkouhkauksia. Se on toisin sanoen hyvin kiinalainen. Kierrätyksestä on tullut läpileikkaava teema koko kaupungissa ja se näkyy lähes kaikkialla, niin yksittäisen perheen elämässä kuin yritysten arkipäivässä.

Kierrätyspelit opettavat lapsille ja myös aikuisille, miten kierrätetään oikeaoppisesti. Väärästä kierrättämisestä voi napsahtaa sakko. Kuva: Wilma Jyrkinen.

Kierrätyksen lisäksi Shanghain harppaukset myös päästöjen vähentämiseksi ovat olleet ripeitä. Polttomoottoriskootterien täyskielto pari vuotta sitten osoitti, että muiden maiden pyrkiessä ohjaamaan yksilöitä ilmastotoimissa, Kiina määrää tässäkin suhteessa yksilön puolesta.

Suurvallasta ympäristöpolitiikan ykköseksi?

On totta, että Kiinan poliittinen järjestelmä antaa etulyöntiaseman nousta nopeasti keskeiseksi ilmastonmuutoksen torjujaksi tehokkailla päätöksien täytäntöönpanoilla, mikä entisestään horjuttaa suurvaltatasapainoa ja luo samanaikaisesti muille lisäpainetta muokata omia ilmastotoimiaan konkreettisemmiksi.

Samaan aikaan, kun muualla maailmassa vasta neuvotellaan tavoiteohjelmista, Kiina ottaa etumatkaa ilmastonmuutoksen hillinnässä. Kierrätysuudistukset Shanghaissa ovat vasta esimakua siitä.

Kierrätysvahdit auttavat parhaansa mukaan kierrätyksessä ja valvovat myös siinä onnistumista. Kuva: Wilma Jyrkinen.

 

Pisteytystaulukko, joka kertoo asukkaiden ansioista kierrätyksen saralla. Kuva: Elina Rimppi.

Wilma Jyrkinen

Päädyin monen mutkan takaa Itä-Suomen pikkukaupungista Shanghain-pääkonsulaatin korkeakouluharjoittelijaksi. Kiina on välillä osannut ihastuttaa ja vihastuttaa, mutta lopulta saanut minut täysin haltioituneeksi omilla erityispiirteillään. Ympäristö- ja kehityspolitiikka sekä Aasia ovat lähellä sydäntäni.