Talviurheilusta uusi vientiveturi Kiinaan

Vuoden 2022 talviolympialaisten myötä Pekingistä tulee historian ensimmäinen kaupunki, jossa on pidetty sekä kesä- että talviolympialaiset. 2008 kesäkisojen tapaan myös tuleviin talvikisoihin panostetaan Kiinassa valtavasti ja maa halutaan nostaa kertaheitolla talviurheilumaiden eturintamaan. Perinteisenä talviurheilumaana Suomella onkin nyt tuhannen taalan paikka vastata Kiinan nopeasti kasvavaan kysyntään.

Olympiaurheilijoihin ja suorituspaikkoihin investoimisen lisäksi myös tavallisia kiinalaisia innostetaan talvilajien harrastajiksi ja buumi näkyy jo muun muassa uusien talviurheilukeskusten rakentamisessa, joita on nousemassa kuin sieniä sateella varsinkin Kiinan pohjois- ja itäosiin. Kiinan hallinnon arvioiden mukaan uusilla satsauksilla maahan saattaa syntyä peräti 300 miljoonaa uutta talviurheilun harrastajaa.

Hiihtämistä Kilpisjärvellä. Kuva: Juho Kuva/Visit Finland

Kiinalaisilla ei kuitenkaan ole juurikaan kokemusta talvilajeista, joten se on alkanut hakea osaamista perinteisistä talviurheilumaista. Kiina on menestynyt toistaiseksi lähinnä pika- ja taitoluistelussa sekä freestylehiihdossa, mutta joukkue- ja hiihtolajien valmennuksessa sekä talviurheilupaikkojen rakentamisessa ja ylläpidossa osaaminen on ollut ohuempaa. Kiina hamuaa nyt kaikkea talviurheiluun liittyvää vaatetuksesta ja välineistä hisseihin, lumikoneisiin ja rakentamisen cleantech-ratkaisuihin.

Jääkiekko ja hiihtolajit Suomen valtit

Ranking-listauksia rakastava Kiina on lähestynyt Suomeakin tiettyjen lajien osalta. Viime vuonna Suomen voittamat nuorten jääkiekon maailmanmestaruudet on huomioitu myös Kiinassa, joka aikoo rakentaa peräti 500 uutta jäähallia lähivuosien aikana. Juniori- ja valmennusvaihto onkin jo aloitettu Suomen ja Kiinan välillä, ja Pekingin uusi KHL-joukkue Kunlun Red Star pullistelee suomalaispelureita. Lisäksi joukkue pelaa hallissa, jonka kaukalo sekä maalit ovat suomalaistekoa.

Kiinalaiset ovat kiinnostuneita Suomen jääkiekko-osaamisesta. Sitä on tarjolla mm. Kunlun Red Starin otteluissa Pekingin LeSports Centerissä. Kuva: Jyri Lintunen

Hiihtolajit ovat toinen Suomen vahvuusalue, joka kiinnostaa kiinalaisia, ja siinäkin potentiaali on lähes rajaton. Kiinaan ollaan rakentamassa yli 200 uutta laskettelurinnettä ja jos innostus laajenee myös murtomaahiihdon puolelle, pelkästään suksien vuosittainen kysyntä maailmalla voi moninkertaistua nykyisestä noin 1,3 miljoonasta parista.

Kiinaan ollaan rakentamassa yli 200 uutta laskettelurinnettä. Tässä talvikuvaa Rukalta. Kuva: Aleksanteri Baidin/Visit Finland

Suomalainen talviurheiluviikko Pekingissä tammikuussa

Team Finland -tiimi Kiinassa on ottanut härkää sarvista ja nostaa talviurheilun Suomi 100 -juhlavuoden avajaisteemaksi Pekingissä. Tammikuun puolivälissä järjestettävässä Winter Sport Week in Beijing:ssä Suomen talviurheilunäkyvyyttä edistetään useilla vierailuilla, seminaareilla ja muilla tapahtumilla, jotka huipentuvat 12.1. pelattavaan KHL- otteluun Kunlun Red Star vs Helsingin Jokerit. Mukaan on lähdössä myös kymmeniä suomalaisyrityksiä.

Jatkossa tarvitsemme lisää tällaisia yhteisponnistuksia, joilla autamme Kiinaa eteenpäin todelliseksi talviurheilumaaksi ja Suomen pitkän linjan talviurheilukumppaniksi. Tarjolla on nyt todellinen win-win-tilanne, kunhan olemme aktiivisia ja yhteistyökykyisiä.

Leave a Reply