Vihreää kultaa Pekingin keskustassa

Kiinan nopea talouskasvu ja kaupungistuminen ovat tuoneet haasteita vihreän kehityksen takaamiselle kaupungeissa. Harmaana betoniviidakkona tunnettu Peking on kuitenkin saanut vihreää väriä ylleen erityisesti viime vuosien aikana.

Pekingin jalkakäytävän reunustat on istutettu täyteen puita. Kuva: Vivian Tuominen.
Pekingin jalkakäytävän reunustat on istutettu täyteen puita. Kuva: Vivian Tuominen.

Huhtikuun lopulla Pekingiin saapuessani minut yllätti täysin kaupungin vehreys. Harmaan hallintokaupungin sijaan minua odotti vihreällä kasvustolla verhoillut kadut ja pensaikkojen täyttämät parkkipaikat. Värikkäitä kukkaistutuksia näki ympäri kaupunkia, jopa keskellä muuten harmaata Taivaallisen rauhan aukiota.

Yksi keskeisistä syistä viheralueiden kehittymiselle on Kiinan suurkaupunkien saasteongelmat. Lisääntynyt tietoisuus ympäristöongelmista ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista on tuonut viheralueet kaupunkisuunnittelun keskiöön. Viherkaupungit ovat osa ilmastonmuutoksen torjuntaan sekä siihen sopeutumiseen tähtäävää politiikkaa.

Pekingissä betoni, pilvenpiirtäjät ja kasvillisuus elävät sulassa sovussa. Kuvat: Petja Karppinen

Poliittisilla päätöksillä vauhtia viheralueiden kehitykseen

Viheralueiden kehitys nostettiin poliittiselle agendalle erityisesti 1980-luvulla alkaneiden talousuudistusten myötä. Nopea kaupungistuminen, talouskasvu ja uudet rakennusprojektit uhkasivat jättää alleen kaupunkien viheralueet. Kaupunkien väestön kasvaessa ympäristöongelmat nousivat poliittiseen keskusteluun.

Pekingissä viheralueiden kehitys otettiin osaksi kaupunkisuunnittelua erityisesti 2000- ja 2010-lukujen aikana erillisten poliittisten päätösten myötä. Esimerkiksi vuonna 2018 kaupunki ilmoitti rakentavansa 5 urbaania metsää, 21 pienempää viheraluetta sekä istuttavansa puita ja kasvillisuutta tien reunoille 100 kilometrin matkalle.

Viheralueilla on tärkeä merkitys Kiinan suurkaupungeissa, sillä ne puhdistavat ja viilentävät kaupunkien ilmaa, lisäävät ihmisten viihtyvyyttä ja hyvinvointia, sekä tuovat esteettisyyttä kaupunkeihin. Presidentti Xi Jinpingin aikana kaupunkien vihreästä kehityksestä on tullut myös keino nostaa Kiinan kansainvälistä profiilia. Tänä vuonna huhtikuun lopusta lokakuun alkuun Kiinassa pidetään maailman suurin puutarha-alan expo, jolla Kiina haluaa osoittaa olevansa vihreän kehityksen kärkimaita.

Värien juhlaa Pekingin puutarha-alan expossa.
Värien juhlaa Pekingin puutarha-alan expossa. Kuva: Petja Karppinen

 

Myös teiden varsilla saattaa törmätä värikkäisiin kukkaistutuksiin. Kuva: Vivian Tuominen.törmätä värikkäisiin kukkaistutuksiin.
Myös teiden varsilla saattaa törmätä värikkäisiin kukkaistutuksiin. Kuva: Vivian Tuominen.

Livemusiikkia, historiaa ja huvipuistolaitteita keskellä puistoa

Luontoa ei ole tuotu kaupunkeihin ainoastaan tien varsille, vaan kaupungista löytyy myös kymmeniä puistoja, viheralueita ja urbaaneja metsiä. Vanhin ja historiallisesti merkittävin on luoteessa sijaitseva Kesäpalatsi, johon keisarillinen perhe pakeni kielletyn kaupungin kuumuutta jo 1100-luvulla. Valtaosalla puistoista on kuitenkin tuoreempi historia. Esimerkiksi 288,7 hehtaaria laaja Chaoyang-puisto valmistui vuonna 1984. Puiston sisältä löytyy kokonainen huvipuisto karuselleineen ja tukkijokineen, useita uima-altaita sekä tekojärviä.

Pekingissä puistot ovatkin monitoimisia vapaa-ajanviettopaikkoja. Viikonloppuisin puistoissa näkee ihmisiä soittamassa, esiintymässä ja tanssimassa. Toiset lennättävät leijaa ja toiset kiertävät ympäri puiston vesialueita polkuveneen kyydissä. Illan hämärtyessä myös lenkkeilijät löytävät tiensä puistoihin. Haaveet suomalaisesta metsän hiljaisuudesta saa kuitenkin yleensä unohtaa.

Chaoyangin puiston kasvillisuuden seasta paljastuu värikkäitä huvipuistolaitteita. Kuva: Vivian Tuominen.
Chaoyangin puiston kasvillisuuden seasta paljastuu värikkäitä huvipuistolaitteita. Kuva: Vivian Tuominen.

Vivian Tuominen

Kolmen viikon reissu Kiinaan vuonna 2017 oli ensimmäinen kosketukseni Aasiaan. Vaihto-opinnot veivät minut Souliin ja Tokioon, mutta lopulta palasin Pekingiin korkeakouluharjoittelun merkeissä. Kiinnostuin Kiinasta alun perin uniikin poliittisen järjestelmän vuoksi, jonka tulkitseminen tosin aiheuttaa pään vaivaa vielä tänäkin päivänä. Kansainvälisen politiikan opintojeni kautta olen tutustunut myös Kiinan energia-, ympäristö- ja turvallisuuspolitiikkaan.