Kuten tässä blogissa on jo moneen kertaan todettu, suomalaisissa ja portugalilaisissa on paljon samaa ja pienten kansojemme väliltä löytyy tiettyä hengenheimolaisuutta. Mutta vaikka kuinka ymmärtäisimme toisiamme syvemmällä tasolla, löytyy portugalilaisesta elämänmenosta asioita, jotka jaksavat hämmästyttää tai huvittaa vielä pitkän ajan jälkeenkin.

Portugalilaiset ovat hyvin muodollista kansaa. Tuntemattomia ei todellakaan sinutella, työelämä on hyvin hierarkkinen ja titteleiden käyttö on tärkeää. ”Erinomainen Herra Tohtori/Arkkitehti/Insinööri Virtanen”. Eipä tulisi mieleenkään aloittaa sähköpostia suomeksi tuolla tavalla, mutta Portugalissa viesti tulee aloittaa ylistäviä adjektiiveja ja titteleitä käyttäen. Myös ennen ja jälkeen varsinaisen asian on hyvä kirjoittaa kohteliaasti vielä niitä näitä. Niin ja sanaa ”tohtori” ei tietenkään käytetä pelkästään merkityksessä lääkäri, vaan sillä voidaan viitata keneen tahansa korkeakoulututkinnon suorittaneeseen henkilöön.

Myös yliopistolla opettajien ja oppilaiden välinen suhde on periaatteessa varsin muodollinen, ja välillä vaikeimmalta koulutehtävältä onkin tuntunut sähköpostin lähettäminen opettajalle eri muodollisuus- ja kohteliaisuusfraasien välillä arpoessa ja etikettivirheitä pelätessä. Yksi opettaja jopa kertoi antaneensa eräälle ulkomaalaiselle opiskelijalle huonon arvosanan, koska tämä oli erehtynyt sinuttelemaan opettajaa toistuvasti.

Näennäisestä muodollisuudesta huolimatta Portugalissa sosiaalisen kanssakäymisen fyysinen etäisyys on kapeampi kuin Suomessa. Jatkuviin poskisuukkoihin olin osannut varautua etukäteen, mutta muunlaiseen tuntemattomien kosketukseen en juurikaan. Ei ole mitenkään tavatonta, että tuntemattomat mummot taputtelevat sinua autettuasi heitä, eikä myöskään ole ennenkuulumatonta, että opettaja taputtaa olkapäätäsi hyvin tehdyn tehtävän jälkeen. Portugalissa isketään usein silmää, mutta sitä tehdään kaikille sukupuolesta riippumatta. Suomessa silmäniskussa on usein hieman vihjaileva fiilis, mutta täällä se on vain arkinen ele ilman kummempia tarkoitusperiä. Koko maailma lääkäristä kahvilan tätiin ei siis yritä flirttailla kanssasi, vaikka siltä saattaisi tuntuakin.

Ei kiirettä valmiissa maailmassa

Kiireettömyys on silmiinpistävää portugalilaisessa elämäntyylissä. Olen menettänyt hermoni lukemattomia kertoja paikallisten hitaan kävelytyylin takia kapeilla kaduilla kiiruhtaessani. Tosin tämän kesän 35⁰C helteet ovat opettaneet minulle, että suomalainen pikakävelytyyli ei aina ole se kaikkein paras ratkaisu. Kiireettömyys saa suuret mittasuhteet myös portugalilaisessa ruokakaupassa. On yhdentekevää, minkä mittaisen jonon perään kaupassa asettuu, jonotusaika tulee olemaan pitkä joka tapauksessa. Kassatyöntekijällä ei ole mikään kiire liikutella tavaroita hihnalla, eikä asiakkailla ole mitään ongelmaa alkaa perua ostopäätöksiään vasta tavaroiden pakkaamisen jälkeen.

Liikenteessä Portugalissa ollaan yllättävän hyväkäytöksisiä, jos toinen osapuoli on jalankulkija. Missään ei ole suojatien ylitys ollut yhtä helppoa kuin täällä. Jalankulkijan tarvitsee vain ajatella kadun ylittämistä, kun autot jo pysähtyvät antamaan tietä. Myös julkisissa kulkuneuvoissa hyvät käytöstavat ovat valttia. Bussiin ei rynnätä kyynärpäätaktiikalla, vaan sisään mennään kiltisti siinä järjestyksessä kuin pysäkille on saavuttu. Bussi- ja ratikkakuskit myös oikeasti odottavat, jos näkevät jonkun juoksevan kulkuneuvoon. Kaikista parasta kuitenkin on, että kanssamatkustajat käskevät lähes kuorossa kuljettajaa odottamaan, jos näkevä t jonkun kiiruhtavan bussiin.

Monista eroavaisuuksista huolimatta portugalilaiseen elämänmenoon sopeutuminen on silti melko vaivatonta suomalaisesta näkökulmasta katsottuna. Olen joskus jopa kuullut, kun joku vitsikkäästi kutsuu portugalilaisia etelän suomalaisiksi, eikä väite todellakaan ole niin tuulesta temmattu kuin ensikuulemalta voisi vaikuttaa.