Presidenttirallia

Yhdeksän eurooppalaisen maan presidentit olivat syyskuun lopussa koolla Pohjois-Portugalin Bragassa ns. Arraiolos-ryhmän vuosittaisessa tapaamisessa. Mukana tapaamisessa oli tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Tapaamisen asialista heijasteli Euroopan ajankohtaista tilannetta. Pohdittavina olivat energiakysymykset, erityisesti Euroopan energiaturvallisuus, sekä maahanmuutto – aihe, jonka polttavuutta Välimeren humanitaariset katastrofit korostavat. Lisäksi keskusteltiin tutkimuksen ja innovaatioiden merkityksestä talouskasvulle. Tästä aiheesta alustuspuheenvuoron pitäjäksi oli pyydetty presidentti Niinistö. Kokouksen liepeillä Suomen ja Portugalin presidenteillä oli myös erillinen kahdenvälinen tapaaminen.

Presidentit Sauli Niinistö ja Cavaco Silva. Kuva: Outi Holopainen.
Presidentit Sauli Niinistö ja Cavaco Silva. Kuva: Outi Holopainen.

Tapaamisen pitopaikaksi valittu Braga on Portugalin vanhin kaupunki ja yksi maailman vanhimmista kristityistä kaupungeista. Tänä päivänä kaupunkia leimaa dynaamisuus, johon Minhon yliopisto, aktiivinen yritystoiminta ja keskimääräistä nuorempi väestö osaltaan myötävaikuttavat.Myös presidenttitapaamisen puitteet olivat osuva yhdistelmä vanhaa ja uutta. Esimerkin historiasta tarjosi mm. kokouspaikka, upeasti entisöity Tibãesin luostari. Kaupungin moderneja kasvoja edusti puolestaan kansainvälinen Iberian nanoteknologialaboratorio, johon presidentit pääsivät tutustumaan.

Kaunis auringonpaiste ja juhlapäivällisen yhteydessä tarjoiltu upea fado viimeistelivät portugalilaisen tunnelman. Isäntämaan ”kulttuuri” tuntui toki myös liikenteessä. Arvovieraiden kuljetus tummine autoineen ja poliisisaattueineen vastasi normaaleja kansainvälisiä käytäntöjä – paitsi, että saattueen ajovauhti ylitti johdonmukaisesti niin odotukset, tarpeen kuin jossain määrin myös mukavuuden rajat. Ajo mutkaisella tiellä kohti luostarinmäkeä, paikkakuntalaisten kokoonnuttua teiden varsille saattuetta tervehtimään, toikin lähinnä mieleen rallitapahtuman!!