Lissabonin kaupungin erittäin suuret korkeusvaihtelut tulivat laakean pohjanmaan kasvatille pienoisena yllätyksenä saapuessani korkeakouluharjoittelijaksi kaupunkiin. Innokkaana liikkujana ja työmatkoja silmällä pitäen olin tuonut polkupyörän mukanani. Rinteiden tyrmäävä mittakaava paljastui kuitenkin heti ensimmäisinä päivinä ähkiessäni valtavia mäkiä ylöspäin maastopyörän kevyimmällä vaihteella. Sain nopeasti huomata, ettei pyöräily ole Lissabonissa se kaikkein tavallisin kulkuväline.

Pyöräilyn marginaalisesta asemasta Lissabonissa juontuu kai vielä sekin tosiasia, että toimivaa reittiopasta pyöräilyyn ei ole. Kävelyyn tarkoitetulla navigoinnilla vastaan tulevat hyvin pian useammat kuin yhdet portaat tai ehkäpä liuta ahtaita yksisuuntaisia katuja. Jalkakäytävätkin ovat katujen varressa usein niin kapeita, ettei pyörää mahdu edes taluttamaan ”vastustajan” suuntaan.

Sopivien reittien jatkuvan etsimisen positiivisena lopputulemana kuitenkin on, että kaupunkituntemus kasvaa. Vaikka sitten kantapään kautta, sillä paras tapa tutustua uuteen paikkaan on eksyä mahdollisimman monesti.

Pyöräilyni aiheutti heti – ja aiheuttaa yhä – keskustelua ja mielipiteitä tuntemattomienkin keskuudessa. Useimpien kohtaamieni ihmisten mukaan pyöräily Lissabonissa oli, joko liian riskialtista puuhaa liikenteen vuoksi, tai suorastaan mahdotonta valtavien mäkien ja pyöräteiden vähyyden takia.

Seurauksena minun onkin täytynyt opiskella kaupungin kuvankauniit kumpareet ja sokkelot niin hyvin, että löydän parhaat reitit ilman liian jyrkkiä tai liian pitkiä nousuja. Toisaalta on täytynyt opetella myös paikallista liikennekulttuuria ja liikenteessä kommunikoimisen taitoja.

Maisemia ja matkustusta

Pyörän satulasta bongasin heti harjoittelun alkuun monia keskeisiä maamerkkejä Lissabonissa, kuten pittoreskin Belémin tornin ja ikivanhan Hieronymoksen luostarin. Pyörän selästä olen myös kuunnellut portugalinkielisten katumuusikkojen konsertteja rannan kahviloissa ja laitureilla.

Ohjaustangon takana ajauduin myöskin ihmettelemään Golden Gatea muistuttavasta sillasta – Ponte 25 de Abrilista – syntyvää valtavaa etäistä kumua. Sillan ylittää keskimäärin jopa 150 000 autoa ja toista sataa junaa päivittäin, joten soundi on sen mukainen.  Siltanäkymän perusteella on myös helppo suunnistaa takaisin tuttuihin paikkoihin kaupunkia ristiin rastiin pyöräillessään.

Vaivattominta pyöräily on Tejo-joen rantaa pitkin, missä maasto on tasaista, pyörätiet uudenkarheita, ja nähtävyys seuraa toistaan. Belémin rannasta on myös helppo napata lautta Trafariaan, josta on vain vartin pyörämatka yhdelle surffareiden suosimista ranta-alueista, Costa da Caparicalle. Pyörän voi ottaa paikallisjuniin ja lauttoihin mukaan ilmaiseksi.

Satulassa on pysyttävä hereillä

Ensisijaisen haasteen tuo se, että tasaista kohtaa on tästä kaupungista hankala löytää muualta kuin Tejo-joen rannalta, sillä Lissabon nousee suoraan Atlantista rakentuen Rooman tavoin seitsemälle kukkulalle.

Haastavia ovat myöskin syksyn sateet, joiden intensiteetti voi vaihdella tunnin sisään tiheästä sumusta läpipääsemättömään vesiputoukseen. Sateella merellisen Lissabonin kävelykatujen valkoiset ja mustat mukulakivet – calçadat – muuttuvat myös liukkaiksi kuin jää.

Eurooppalaisissa kaupungeissa suosittuja yksivaihteisia ja suoravälitteisiä fix-pyöriä ei täällä katukuvassa näy, sillä kulku rinteissä vaihteitta on mahdotonta. Mäkisessä ja sokkeloisessa kaupungissa myös haluaa, että jarrut ovat kunnossa ja tottelevat käskyjä välittömästi, kun tarve tulee.

Toisaalta myös liikenteen ennakoimisen vaikeus hankaloittaa kulkua, sillä autoilijoiden vilkun käyttö on satunnaista. Mikäli vilkun käyttöön ei voi luottaa, tekee se liikenteen ennakoimisesta mahdotonta.

Poikkeuksen vilkuttomuuteen muodostaa kuitenkin yleinen tapa pysäköidä auto hetkeksi keskelle ajokaistaa – hätävilkut päällä!

Vastapainoksi täytyy todeta, että suojatiet ovat portugalilaisessa liikennekulttuurissa varsin korkealle arvostettuja, ja pyörän kanssa kävellen kadun ylittäminen tuntuu minusta huomattavasti turvallisemmalta kuin Suomessa.

Nyt harjoitteluni loppuvaiheessa voin jo varmuudella todeta, että pyöräily on tässä kaupungissa todellakin mahdollista. Se on vain aavistuksen verran vaativampaa kuin monessa muussa Euroopan kaupungissa.

Kaupunki ja liikennekulttuuri tutuksi

Nyt kun paikallinen maasto ja liikennekulttuuri ovat pikkuhiljaa alkaneet hahmottua, pyöräileminen tuntuukin taas kotoisalta ja luonnolliselta tavalta liikkua paikasta toiseen.

Improvisoidut peliliikkeet ovat täällä liikenteessä kohtalaisen sallittuja, kunhan muistaa viestiä aikomuksistaan kaikille muille, joihin ratkaisusi liikenteessä vaikuttaa. Katsekontakti muihin liikkujiin onkin yleisempää kuin kotipuolessa.

Esimerkiksi pyöräilijät, skootterikuskit ja moottoripyöräilijät pujottelevat ristiin rastiin autojen välissä arkisella rutiinilla liikennevaloihin tai -ruuhkaan sattuessaan. Pilkuntarkan sääntöjen noudattamisen sijaan liikenteessä täytyy olla alati hereillä ja kommunikoitava ympärilleen – sekä käytettävä tilannetajua. Tööttäämiseen ja ikkunoista huuteluihin en ole vielä oppinut vastaamaan, vaikka kuuluvatkin täällä arjen taitoihin.

Pyöräilyn iloja

Pyöräily sopii myös tämän hetkisen Suomen EU-puheenjohtajakauden teemaan, eli kestävään kehitykseen. Kiertotalous ja kestävä kehitys ovatkin olleet harjoitteluni läpileikkaavia teemoja esimerkiksi edellisessä blogikirjoituksessa esittelemäni ruokahävikkiseminaarin ja edustuston allekirjoittaman yhteiskuntasitoumuksen muodossa.

Syyt pyöräilyn suosimiseen ovat täällä samat kuin muuallakin. Ensinnäkin se on järkevä valinta: Ilmasto kiittää ja kunto nousee mäkisessä maastossa kohisten. Toisekseen pyöräillen pääsee tutustumaan uuteen kaupunkiin julkista liikennettä nopeammin, joustavammin ja halvemmalla.

Itse nautin erityisesti mahdollisuudesta pyöräillä kohteisiin, joihin muutoin olisi mahdotonta päästä tai mihin ei tulisi koskaan lähdettyä. Sellaisia paikkoja ovat esimerkiksi Lissabonin isojen puistojen syvyydet, etäisempien kaupunginosien tungoksesta vapaa tunnelma, sekä lukuisat syrjäiset ja tunnelmallisen hiljaiset rannat.

Kaikkein parasta Lissabonissa pyöräilyssä ovat kuitenkin valtavien ylämäkien vastinparit, eli jopa vartin mittaiset alamäkirullailut, jolloin tarvitsee vain nauttia gravitaation tarjoamasta kyydistä. Työpäivään saa pyörän selässä kirjaimellisesti lentävän lähdön!