Portugalissa järjestetään parlamenttivaalit 4. päivänä lokakuuta. Vaalikuume on nousussa, ja mielipidemittaukset enteilevät pääblokkien kesken erittäin tasaväkistä kisaa.

Puoluejohtajien TV-tentit on jo pidetty. Nyt ehdokkaat ovat jalkautuneet ympäri maata tekemään viimeiset ponnistelunsa epäröijien käännyttämiseksi ja samanmielisten vakuuttamiseksi siitä, että vain vaaliuurnilla annettu kannatus tuo tulosta.

”Austerity” – vaalit

Talous on vaaliteema ylitse muiden. Päättyvä vaalikausi alkoi vuonna 2011 dramaattisissa tunnelmissa, kun maa oli joutunut akuutin talouskriisin kouriin. Hallituksen epäkiitolliseksi tehtäväksi jäi talouden tiukan sopeutusohjelman toimeenpano troikan ankarassa valvonnassa.

”Austerity” –lääkettä on siis saatu maistella Portugalissa viime vuosina enemmän kuin olisi haluttu. Onko sitten vyönkiristys vienyt maata – ja portugalilaisten elämää – parempaan vai huonompaan suuntaan? Ja minkälaisen talouspolitiikan varaan maan tulevaisuutta pitäisi rakentaa? Tähän portugalilaiset ottavat vaaleissa kantaa.

Perusasetelmassa ei dramatiikkaa

Tavallaan vaalin perusasetelmat ovat varsin epädramaattiset. Kyseessähän ovat säännönmukaiset vaalit, sillä talouden matokuurista ja ajoittaisesta poliittisesta turbulenssista huolimatta nykyinen koalitiohallitus on pysynyt vallassa koko nelivuotisen vaalikauden. (Ensimmäisenä koalitiohallituksena neilikkavallankumouksen jälkeisen ajan historiassa!)

Toinen dramatiikkaa vähentävä tekijä on se, että pääasiallinen vaalitaisto käydään sellaisten perinteisten puolueiden kesken, joilla on jo entuudestaan kokemusta ja näyttöä hallitusvastuun kantamisesta: vastakkain ovat nykyinen keskustaoikeistolainen kahden puolueen hallituskoalitio ja keskustavasemmistolainen pääoppositiopuolue PS. Toki tuntuvan äänisaaliin saanevat entiseen tapaan myös kommunistipuolue/vihreät sekä vasemmistoliitto.

Pääministerin paikallekin on käytännössä vain kaksi ehdokasta, joista molemmat ovat entuudestaan portugalilaisille tuttuja. Paikasta kamppailevat nykyinen pääministeri Pedro Passos Coelho ja hänen PS:läinen haastajansa, entinen ministeri ja eurokansanedustaja sekä pitkäaikainen Lissabonin kaupunginjohtaja, António Costa.

Radikaaleja eroja ei löydä myöskään pääpuolueiden ohjelmista. Kasvu ja työllisyys ovat tulevan kauden ykkösasia, ja vaikka keinovalikoimassa on luonnollisesti eroja, vakuutetaan kummassakin pääleirissä mm. sitoutumista Portugalin EU- ja eurovelvoitteisiin.

Mutta mistä maalle hallitus?

Vaalien todelliseksi kysymykseksi näyttäisikin nousevan hallituksenmuodostaminen. Mielipidemittausten valossa kumpikaan puoli ei ole saamassa ehdotonta enemmistöä. Tilannetta hankaloittaa se, ettei Portugalissa ole laajojen koalitiohallitusten perinnettä, eikä mitään itsestään selviä koalitiovaihtoehtoja ole (nykyisen keskustaoikeiston hallituskoalition lisäksi).

Enemmistöhallituksen aikaansaaminen tulisi todennäköisesti olemaan vaikeiden neuvotteluiden takana, ja tällainen kokoonpano olisi luonnollisesti altis poliittisille kriiseille. Mahdollista on sekin, että Portugalia ohjastaisi vaalien jälkeen vähemmistöhallitus. Maan lähihistoriasta saa kuitenkin tukea käsitykselle, että tämäkin vaihtoehto olisi kaikkea muuta kuin vakauden ja jatkuvuuden tae. Ja vieläpä samanaikaisesti Portugalin pitäisi jo valmistautua presidentinvaaleihin, jotka käydään heti alkuvuodesta 2016.

Kristallipallo ja jalkapallo…

Kaikki edellä mainittu on tietenkin pelkkää spekulaatiota. Kristallipalloa ei ole. Vaalit ratkaistaan vasta äänestyspäivänä, ja paljon riippuu siitäkin, ketkä lopulta lähtevät uurnille. Äänestämättä jättäneiden tai tyhjää äänestäneiden joukko on ennenkin jäänyt Portugalissa suureksi.

Ja kun Portugalissa ollaan, on tietysti jalkapallokin kuvassa mukana. Jonkinasteista polemiikkia on herättänyt tieto, että vaalipäivänä aiotaan pelata jalkapallon ykkösliigan ottelut. Näin ei ole nimittäin toimittu aiemmin. Riittäneekö Benfican, Sportingin ja Porton otteluihin kiiruhtavilla faneilla kiinnostusta myös politiikan pelikenttää kohtaan?