”A little bit very far”- jäähyväiset Sambialle

Sambia on iso maa. Kun lähtee pääkaupunki Lusakasta lähestulkoon mihin tahansa, joutuu varautumaan useiden tuntien ja satojen kilometrien matkaan. Suomen suurlähettiläänä Sambiassa 2014-2018 minulla oli sekä ilo että velvollisuus matkata maata ristiin rastiin, useimmiten matkan päässä sijaitsi jokin kehitys-yhteistyömme kohde. Vapaa-aikana  perhe pakattiin usein telttailutavaroiden sekaan vuosimallin -99 Toyota Pradoon. Suuntana olivat maan mainiot safarikohteet, upeat kansallispuistot.

Tiet ovat pääosin hyvässä kunnossa, voi vain kuvitella kuinka pitkään matkanteossa meni ennen vanhaan. Maan kaukaisimpiin kolkkiin ei ehdi saman vuorokauden sisällä. Matkani Sambiassa veivät minut kaikkiin Sambian kymmeneen lääniin ja yli puoleen maan 110:stä piirikunnasta (district). Paljon jäi vielä näkemättäkin.

Sambia opettaa. Neljä vuotta keskellä Afrikkaa on ollut monessa mielessä rikastuttava kokemus, avaten ikkunoita maanosan nykypäivään. Jätän jäähyväiset Sambialle elokuussa 2018 ristiriitaisin mielin.

Kalastajakylän lapsia.

Tunteista pinnalla on huoli. Huolenaiheista suurin on väestönkasvu. Itsenäistymisen aikaan 1960-luvun puolivälissä Sambiassa oli vähemmän ihmisiä kuin Suomessa, 3,5 miljoonaa. Nykyisellä 3,3 prosentin vuosittaisella väestönkasvulla tämän päivän 17-miljoonainen väestö kaksinkertaistuu vuoteen 2035 mennessä, ja 50 miljoonan raja saavutetaan joskus vuonna 2055.

Miten kasvava väestö pärjää?

Euroopassa Afrikan väestönkasvu nähdään uhkana: maanosan työttömän ja toivottoman nuorison  pelätään vyöryvän Välimeren yli.  Pohtia pitäisi myös sitä, miten Afrikka itse pärjää kasvavan väestönsä kanssa. Suurin osa Sambian lapsista menee kyllä kouluun, mutta saa huonotasoista opetusta. Etenkin tytöt jättävät koulun usein kesken, lapsiavioliitot ja teiniraskaudet ovat maaseudulla yleisiä. Yritykset moittivat etteivät saa ammattitaitoista työvoimaa, ammatillisen koulutuksen laadussa kun on niin paljon toivomisen varaa.

Lähettiläs chiliviljelmiin tutustumassa.

Sambiassa on vielä tilaa, väestöntiheys ei ole paljoa suurempi kuin Suomessa. Maan käyttö on kuitenkin tehotonta. Väestön valtaosa elää omavaraismaataloudessa, jonka satomäärät ovat surkeita verrattuna kaupallisiin viljelmiin. Metsäkato on osin tästä syystä yksi maailman kiivaimmista: Suomen tukeman ILUA- (Integrated Land Use Assessment) ohjelman tuloksena saatiin arvio metsäkadosta: 270 000 hehtaaria vuodessa, jalkapallokentällinen minuutissa.

Sambian metsissä oli aikoinaan runsaasti arvokasta kovapuuta, joka jäi metsään koska sen kaataminen ja työstäminen oli vaikeaa ja vaivalloista! Nyt kovat puulajit ovat muuttumassa harvinaisiksi, niitä on viety raaka-aineeksi varsinkin Kiinaan. Sambiassa on perinteisesti myös käytetty paljon puuhiiltä, ja kun sähköstä on ajoittain pula, on hiilen kysyntä kasvanut. Sitä menee myös vientiin, naapurimaihin ja Persianlahdelle saakka.

Koen olleeni etuoikeutettu kun pääsin näkemään Afrikan villiä, uskomattoman kaunista luontoa. Paine kansallispuistoja kohtaan kuitenkin kasvaa. Lapseni näkivät norsujen vaeltelevan vapaina. Sarvikuonoja näkee enää vain tiukasti vartioiduilla ja aidatuilla alueilla. Nykymenolla, salametsästyksen ja elintilan kapenemisen takia, lapsenlapseni eivät enää tule näkemään vapaita norsuja.

”Etuajo-oikeus.”

Siinä missä Suomessa koemme ilmastonmuutoksen hellejaksoina, Sambiassa se näkyy kuivuutena ja sateiden lankeamisena omituisina ajankohtina. Maassa, jossa maanviljelys on riippuvaista säännöllisistä sateista, ilmastonmuutoksen seuraukset voivat olla katastrofaalisia.

Tuloksia ja kolhuja

Suomi on pyrkinyt tukemaan Sambiaa kehitysyhteistyön keinoin eri aloilla: sosiaalisten tulonsiirtojen keinoin olemme pyrkineet auttamaan kaikkein haavoittuvaisimpia ja hädänalaisimpia tässä yhdessä maailman epätasa-arvoisimpiin kuuluvassa massa. Tukemalla yksityissektoria olemme auttaneet luomaan kipeästi tarvittuja työpaikkoja. Olemme taistelleet metsäkatoa vastaan tukemalla paikallisyhteisöjen metsänsuojelua ja luontoa säästäviä elinkeinoja. Ympäristöjärjestöt ovat saaneet tukeamme mm. luonnonsuojeluun ja kierrätykseen.

Valitettavasti kolhujakin yhteistyössä on ollut. Tukemme maataloudelle piti lopettaa veronmaksajiemme varojen väärinkäytön takia. Muutenkin korruptiosta on ollut riesaa, se on aina ollut Sambian ongelma, ja väärinkäyttötapaukset ovat jatkuvasti median otsikoissa.

Huolenaiheita on siis riittämiin. Mutta toivoakin on: ei ole epäilystäkään, etteikö Sambia voisi ruokkia paitsi oman väestönsä, olla myös koko eteläisen Afrikan leipäkori. Siihen vain tarvittaisiin modernit ja tehokkaat viljelymenetelmät. Sambialaiset rakastavat maissiaan, mutta vientiin sopivilla viljelylajikkeilla maa voisi tienata nykyistä paljon enemmän. Ruoasta ennakoidaan maailmassa tulevan pula. Aurinko hellii Sambiaa ja vettä on runsaasti: puhtaan energian tuottamiseksi ja viemiseksi pitäisi avata nykyiset sääntelyssä olevat pullonkaulat.

Kuparin siunaus ja kirous

Sambian siunauksena ja kirouksena on kupari: riippuvaisuus metallin viennistä on tarkoittanut sitä, että pakkoa talouden monipuolistamiseen ei ole ollut, helisevä vaski on tuonut ulkomaanvaluuttaa maahan. Kuparilla on kirkas tulevaisuus, koska uudistuvan energian ja akkuteollisuuden tarpeet metalleille ovat valtavat. Kaivosyhtiöt ovatkin investoineet vahvasti Sambiaan. Järkevästi hyödynnettynä kaivosteollisuus voi olla Sambian sampo.

Leukani loksahtelivat useaan otteeseen auki kun näin uusia kauppakeskuksia, huoltamoita ja hotelleja nousevan tuttuihin paikkoihin kuin sieniä sateella. Lentokenttiä ja teitä rakennettiin myös. Monet isoimmista hankkeista on tehty luotolla, ja velkaantumisesta on tullut maan uusi ongelma. Silti erityisesti kasvavat kaupungit kertovat myös vauraudesta: rahaa on, ja selvästi jotkut sijoittajat uskovat kasvavan keskiluokan maksukykyyn myös tulevaisuudessa.

Sambian taloudelliset mahdollisuudet herättävät toivottavasti jatkossa yhä useamman suomalaisyrityksenkin kiinnostuksen. Tarpeet ovat selkeät ja meillä on tarjota näihin hyviä ja sopivia ratkaisuja. Tarpeet ja ratkaisut on saatettava yhteen. Tässä on lähetystöllä jatkossakin työsarkaa.

Kenneth Kaundaa tapaamassa.

Suomi ja Sambia juhlivat tänä vuonna diplomaattisten suhteidensa 50-vuotisjuhlaa. Sambian ensimmäinen presidentti Kenneth Kaunda kävi valtiovierailulla presidentti Kekkosen luona vuonna 1968. Vuonna 2018 maat ovat kehittyneet kovin eri suuntaan. Suhteitamme kuluneina vuosikymmeninä värittänyt kehitysyhteistyö on vähentynyt ja muuttanut muotoaan. Jatkossakaan Suomelle ei ole samantekevää minkälainen tulevaisuus Sambiaa ja muita Afrikan maita odottaa.

Päällimmäinen tunne nyt lähtiessäni on kuitenkin haikeus. Tutkimusmatkailija David Livingstonen ruumis tuotiin aikoinaan Webminster Abbeyhin, mutta hänen sydämensä haudattiin Chitambon kylään pohjoisessa Sambiassa. Myös omasta sydämestäni jää palanen Sambiaan. Tämä kaunis maa ja sen ystävälliset, loputtoman kärsivälliset ihmiset ansaitsevat nykyisyyttä paremman tulevaisuuden.

Välillä omilla tutkimusmatkoillamme Sambiassa kartat ja GPS:kin veivät meitä harhaan. Avuliaat ihmiset neuvoivat tuolloin tien aina seuraavalle koululle ja kehottivat kysymään sieltä opettajalta apua. Opettajat ovat kunnon kansankynttilöitä, niin kuin Suomessakin. Mutta kysymykseen siitä, kuinka kaukana se seuraavaksi yöksi suunniteltu leiripaikka oikeastaan olikaan sai nelivetoihmettelijä sambialaiseen maantieteeseen sopivan vastauksen: ”A little bit very far”.

Nelivetokilpailussa edistämässä toisenlaista Suomi-kuvaa.

 

 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.