97 ERILAISTA TARINAA

1

97 ERILAISTA TARINAA

Kuva suurlähettiläspäiviltä

 Viikon kestäneet suurlähettiläspäivät päättyivät perjantaina Helsingissä, ja edustustojen päälliköt palaavat näinä päivinä, kuka mitenkin, yhteensä 97 asemapaikkaan ympäri maailman – Pietarista Pekingiin, Manilasta Madridiin.

Suurlähettiläspäivien yhteydessä pidetyssä kansalaistapahtumassa kyseltiin, ovatko pestimme elinikäisiä. Eivät valitettavasti ole, vaan rotaatiomme menevät kolmen-neljän vuoden sykleissä. Voimme olla kahdessa maassa peräkkäin yhteensä seitsemän vuotta, jonka jälkeen palaamme ministeriöön. Kolmen vuoden Suomessa työskentelyn jälkeen on mahdollista hakea jälleen uusia ulkomaanpaikkoja seuraavalle seitsemän vuoden jaksolle.

Päivät saivat tänä vuonna poikkeuksellisen paljon mediajulkisuutta. Päivillä esiintyneen valtiojohdon ja ministereiden kannanotot Euroopan nykymenoon kiinnostivat. Arabimaiden kriisikevään lähettiläät esiintyivät aktiivisesti tiedotusvälineille.

KANSALAISPALVELUJA JA KOULUTUSOSAAMISVIENTIÄ

Egyptin suurlähettiläs Roberto Tanzi-AlbiKansalaispalvelut olivat kokouksessa näyttävästi esillä. Kävimme lävitse Tokion maanjäristyksen sekä Tunisian, Egyptin ja Syyrian tapahtumien opetuksia lähetystöjen toiminnalle. Uutta oli myös yhden aamupäivän koulutussessio sosiaalisen median käytöstä. Luennoitsijamme tuli Iso-Britannian ulkoministeriöstä, jossa ollaan kehityksen kärjessä tässä.

Puhumassa opetusministeriön kansainvälisten asioiden johtaja Jaana PalojärviSuurlähettiläspäivien yhteydessä pidettiin myös erilaisia aluekokouksia. Latinalaisen Amerikan maiden kokouksessa käytiin lävitse koulutusosaamisen vientiä yhdessä opetusministeriön, opetushallituksen ja Finpron edustajien kanssa. Koulutusosaamisen tuotteistaminen eri kokonaisuuksiksi on selvästi edennyt: opettajankoulutuksessa, luonnontieteiden ja matematiikan jatkokoulutuksessa (LUMA), koulukiusaamisen torjunnassa ja rehtorikoulutuksessa on syntymässä jo oikeasti myytäviä tuotteita.

 

ULKOSUOMALAISPARLAMENTIN VÄLIMERI-EDUSTAJA

Pirke FustioniTapasin lähettiläspäivien yhteydessä Välimeren, Afrikan ja Lähi-idän edustajan ulkosuomalaisparlamentissa Pirke Fustionin. Pirke tulee Italiasta, mutta hän oli erittäin kiinnostunut tutustumaan tarkemmin myös Espanjan toiveisiin. Matka Aurinkorannikolle oli suunnitteilla.
 

Ulkosuomalaisparlamentti (USP) perustettiin vuonna 1997 ulkosuomalaisyhteisöjen yhteistyöfoorumiksi. Ulkosuomalaisten yhteiset päätökset välittyvät ulkosuomalaisparlamentilta Suomen valtiolle ja viranomaisille.
 

TASAVALLAN PRESIDENTTIÄ KÄTTELEMÄSSÄ

Tarja Halonen kättelee suurlähettiläspäivien osallistujia. Taustalla EU-edustuston päällikkö Jan Store.Tasavallan presidentti on tavannut suurlähettiläspäivien yhteydessä lähettiläät 12 kertaa. Vuoden 2011 päivät olivat hänelle tässä roolissa viimeiset.
 

 

Nyt kohti Travemündea ja Madridia. Aloitan työt maanantaina 5. syyskuuta, ja seuraava blogi ilmestyy 12. syyskuuta, jolloin palan jälleen normaaliin viikkorytmiin. Hyvää syyskauden alkua itse kullekin!
 

Markku Keinänen 29.8.2011

Kommentit

Riitta Moisander & Christine Lund 11 vuotta sitten

NowHERE2012Finland -väki Kiittää ja kumartaa viehättävästä, hyvänmakuisesta mutta tehokkaasta verkostoitumislounaasta. Odotamme tulevaisuuden yhteistyöltä paljon; yhdessä espanjalaisten osaavien ja avoimin silmin katsovien kollegoiden kanssa olemme enemmän. Kiitos lähetystön suorasta ja modernista otteesta. KIITOS!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.