Aurinkorannikon suomalainen seurakunta 25 vuotta

2

Aurinkorannikon suomalainen seurakunta 25 vuotta

Terveisiä jälleen luotijunasta Malaga-Madrid. Fuengirolassa juhlittiin tänään sunnuntaina 25-vuotista suomalaista seurakuntaa. Tunnelmallinen ja hieno juhlajumalanpalvelus kuoroesityksineen pidettiin Los Bolichesin katolisessa kirkossa . Väkeä paikat pullollaan, ja Hoosianna raikui varmaan Marokkoon saakka. Kirkonmenojen jälkeen olivat perinteiset kirkkokahvit sekä syntymäpäiväsankarin onnittelut.

Onnittelin suurlähetystön ja ministeriön puolesta seurakuntaa monestakin asiasta, mutta eniten siitä hyvästä työstä, jota kirkko tekee sosiaalityön parissa. Hienoa olisi ollut, jos olisin voinut viedä syntymäpäivälahjana lupauksen sosiaaliyöntekijästä, mutta asia odottaa vieläkin sosiaali- ja terveysministerin päätöstä. Jatkamme osaltamme aktiivista vaikuttamistyötä, jotta ministerin päätös olisi positiivinen.

Los BolichesArkkipiispa Mäkinen saarnasi. Minulla oli lisäksi hänen kanssaan erillistapaaminen. Sosiaalityöntekijätarvetta käsiteltiin. Tapasin myös jumalanpalvelukseen osallistuneen Malagan piispan sekä Los Bolichesin kirkon henkilöstöä. Kiittelin heitä hyvin toimivasta kirkkojemme välisestä yhteistyöstä Fuengirolassa.

 

Pohjoismainen tapaaminen

suurlähettiläätKokoonnuimme kaikki Pohjoismaiden lähettiläät yhteiselle aamukahville lähetystöömme. Kävimme läpi mm. Espanjan taloustilannetta sekä sovimme, millaisia yhteisiä tapaamisia järjestämme Espanjan viranomaisten kanssa tulevina viikkoina. Jatkossa kokoonnumme aamukahveille kerran kuukaudessa. Näin saamme pohjoismaisen yhteistyön myös käytännön tasolla toimimaan.

 Taloutta, taloutta…

Spekulaatiot Espanjan tilanteesta eivät viikolla hellittäneet, päinvastoin. Lounastimme talousuutisia välittävän Bloomberg News -uutistoimiston toimittajan kanssa. Varpaillaan tuntuivat olevan. Pääministeri Zapatero kutsui maan suurimpien yritysten johtajat lauantaina tapaamiseen. Kokosimme tästä kaikesta tietoa Suomeenkin.

Osallistuin myös Madridissa toimivien suomalaisyrittäjien ja eri yrityksissä työskentelevien suomalaistyöntekijöiden kuukausilounaalle. Yrityskentän näkemysten kautta tuli jälleen hyvä ”reality check” – talousnäkymiin

 Muita rientoja

Taksiliiton edustajat

Lähetystössä piipahti vieraita pitkin viikkoa. Taksiliiton edustajat, Jukka Erkko ja Kimmo Siimes, kävivät konferenssimatkallaan haastattelemassa Taksimies –lehteen. Vertailtiin taksikulttuuria Espanjassa ja Suomessa.

 

 Ulkoministeriön viestintä.- ja kulttuurisosaston apulaisosastopäälllikkö Piritta Asunmaa ja kehitysviestintäpäällikkö Seija Kinni-Huttunen kävivät lähetystössä erään Madridissa pidetyn kansainvälisen seminaarin yhteydessä.  Hyvä ”pysyväisohje” onkin, että kaikkien Madridissa käyvien virkamiesten pitäisi ”ilmoittautua”. Tapaamiset ovat hyviä tilaisuuksia käydä läpi ajankohtaisia asioita meillä ja ministeriössä. Nytkin sovittiin monesta konkreettisesta kehitysideasta.

Eestin kolikot

 

Viron lähettiläs järjesti iltavastaanoton, jolla juhlistettiin Viron liittymistä euroon. Paikalla oli paljon Viron ystäviä sekä mm. väkeä tutkimuslaitoksista, joita en aikaisemmin vielä tuntenut. Osallistujille jaettiin setti kohta historiaan jääviä Viron kruunuja.

 

 

Suomalais-espanjalainen kauppakamari järjesti puolestaan Suomi-ystävien illalliset. Pidin siellä puheenvuoron. Paikalla oli pitkälle toista sataa suomalaista ja espanjalaista yritysmaailman edustajaa. Erittäin hyödyllinen tilaisuus.

Juna tulee nyt Madridiin Atochan asemalle. Huomenna maanantaina pidän kotityöpäivän. Olen juhlapuhujana Aurinkorannikon suomalaisten järjestämässä itsenäisyyspäivän juhlassa Torremolinoksessa 6.12.2010. Puhe pitäisi kirjoittaa, eikä se taida minulta toimistossa syntyä.  

Kommentit

Juha Helvelahti 13 vuotta sitten

Tehokkaasti suurlähettiläs käyttää aikansa. Etätyöpäivä on varmaan enemmän kuin paikallaan, koska toimistossa aina on joku kysymässä jotain.

Riitta Moisander & Christine Lund 11 vuotta sitten

NowHERE2012Finland -väki Kiittää ja kumartaa viehättävästä, hyvänmakuisesta mutta tehokkaasta verkostoitumislounaasta. Odotamme tulevaisuuden yhteistyöltä paljon; yhdessä espanjalaisten osaavien ja avoimin silmin katsovien kollegoiden kanssa olemme enemmän. Kiitos lähetystön suorasta ja modernista otteesta. KIITOS!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.