Kaikki tämän blogin kirjoitukset aiheesta

Joulukauppa käy

1

Espanjalaiset tungeksivat jouluostoksilla. Olen muistelevani, että vuosi sitten tavarataloissa näkyi enemmän myyjiä kuin asiakkaita. Espanjan talouden piristymiseen havahtui kuluvan vuoden…

Andorrassa

1

Ensimmäinen varsinainen virkamatka Andorraan, vaikka valtuuskirjeen jättämisen yhteydessä vajaa vuosi sitten tuli paikkaan tutustuttua. Andorralla on kaksi valtionpäämiestä, eikä kumpikaan heistä ole…

Musta lokakuu ja tertulian perinne

Espanjan mediatodellisuutta on kuukauden verran leimannut tavanomaistakin vilkkaampi keskustelu korruptiosta. Oikeuslaitoksessa meneillään olleet tutkinnat sattuivat nostamaan juuri lokakuussa…

Bilbao, Suomen pääkaupunki

1

Yhdysvallat kukisti helposti Serbian koripallon maailmanmestaruuskisojen loppuottelussa. Katsomossa saatoin vain ihmetellä NBA:n ammattilaisten taituruutta. Serbit esittivät hienoja otteita myös….

Uusi kuningas

Espanjaa 39 vuotta hallinnut Juan Carlos I luopui kruunusta ja hänen poikansa Felipe nousi valtaistuimelle hallitsijanimellä Felipe VI, joka suomeksi kääntyy kaiketikin Filip VI. Uuden kuninkaan…

Uusimaa Kataloniassa

Miinalaiva Uusimaa vieraili 24.–26.5. Barcelonassa. Kyseessä oli laivan koulutuspurjehdus, mukana noin 70 merikadettia sekä varusmiehiä ja kantahenkilökuntaa. Kävin laivalla, tein komentajan kanssa…

Cervantesia ja kunniamerkkejä

Esquiviasin pikkukaupungilla Castilla-La Manchassa on mukava perinne kutsua diplomaatteja lukemaan Don Quijotea näiden maiden omilla kielillä. Esquiviasin rooli Cervantesin elämässä liittyy hänen…