Espanjan kansallispäivä

1

Espanjan kansallispäivä

Kun pariisilaiset valtasivat Ranskan vallankumouksen alkuvaiheissa Bastiljin kuninkaallisen linnoituksen vuonna 1789, syntyi Ranskan kansallispäivä. Italian kansallispäivä on peräisin vuoden 1946 kansanäänestyksestä, jossa päätettiin fasismin jälkeen Italian valtiomuodoksi tasavalta. Saksan kansallispäivä on puolestaan Saksojen yhdistymisen vuosipäivä vuodelta 1990. 

ParaatiItsenäisyyspäivän paraati

Neljänneksi suurimman euromaan Espanjan kansallispäivä on Amerikan löytymisen päivä vuodelta 1492. Päivä on samalla espanjalaisuuden ja Espanjan suojeluspyhimyksen, Pilarin, päivä. Tämän neitsyt Marian ilmestymiseen liittyvän perinteen pohja on 1200-luvun kirjallisessa aineistossa.

12.10.2012 merkitsi meille ulkovaltojen edustajille jälleen sotilasparaatia ja kuningasperheen vastaanottoa kuninkaanlinnassa. Paraati oli säästösyistä tänä vuonna huomattavasti aiempia vaatimattomampi. Polttoainetta ei kulutettu juuri lainkaan, vaan ohimarssit hoidettiin lihasvoimalla.

ParaatiItsenäisyyspäivän paraati
paraatiKuningasperhettä itseänäisyyspäivän paraatissa
PuolustusasiamiesPuolustusasiamies, komentaja Jan Engström

Kuninkaanlinnassa pääsin keskustelemaan useammankin vaikuttajan kanssa. Jos aiemmin näissä tilaisuuksissa on kyselty Suomen Pisa-tuloksista, niin tänä vuonna kysymykset kohdistuivat Pohjoisen Euroopan eurokantoihin.

Pariisin suurlähetystöstä käsin Espanjaa hoitava puolustusasiamiehemme osallistui kansallispäivän viettoon. Järjestimme lounaan, jossa käsiteltiin paikallisen vara-amiraalin ja ulkoministeriön korkean virkamiehen kanssa mm. Sahelin alueen tilannetta. Espanja panostaa alueeseen nyt paljon.

Vuoden 2013 budjettikirjaVuoden 2013 budjettikirja

Paraatisäästöt olivat ymmärrettäviä. Se  selvisi viimeistään, kun me pohjoismaiden lähettiläät kävimme valtio- varainministeriössä tutustumassa Espanjan vuoden 2013 budjetin linjauksiin. Saimme paljon käppyröitä ja lukuja sulateltavaksi. Ministeriössäei ostettu hallituksen omia arvioita synkempiä IMF:n kasvuennusteita vuodelle 2013.

 

 

Ex-pääministeri Aznar videollaEx-pääministeri Aznar videolla

Sarjaan ”aina ei voi voittaa” ui käynti Iberoamerikan nykytilaa pohtineen konferenssin päättäjäistilaisuudessa. Espanjan entinen pääministeri Aznar oli merkitty puhujaksi. Niin puhuikin, mutta videolta.

 

Suomea muovikassissaSuomea muovikassissa

Palasin tiistai-iltana Suomesta. Kassit olivat jälleen täynnä suomalaisia kuivattuja sieniä, lakka-kastiketta, poroa jne. Näistä luodaan suomalaisväriä tuleviin lounaisiin.

Kommentit

Riitta Moisander & Christine Lund 11 vuotta sitten

NowHERE2012Finland -väki Kiittää ja kumartaa viehättävästä, hyvänmakuisesta mutta tehokkaasta verkostoitumislounaasta. Odotamme tulevaisuuden yhteistyöltä paljon; yhdessä espanjalaisten osaavien ja avoimin silmin katsovien kollegoiden kanssa olemme enemmän. Kiitos lähetystön suorasta ja modernista otteesta. KIITOS!