Eurooppa-lippu liehui Pohjoiseen

Eurooppapaiva1Madridissa on varmaan EU-maiden ainoa Eurooppa-aukio. Toukokuun 9.päivänä Madridin kaupunki ja Eurooppa-yhdistys järjestivät jälleen juhlallisen seremonian, jossa laivaston sotilaat nostivat Eurooppa-lipun salkoon. Laivaston soittokunta soitti Eurooppa-hymnin ja Espanjan kansallislaulun.

EU-suurlähettiläät olivat rivissä maidensa lippujen edessä. Myös Kroatian lippu sai paikan 1.7.2013 toteutuvaa EU-jäsenyyttä ennakoiden. Ja sotilaat vetivät kämmenet lippaan molemmille hymneille.

Eurooppapaiva2Juhlapuheiden sitaatit olivat Schumania ja Jean Monnet´ta. Espanjassa osataan vaalia integraation perusteita. Puheiden viestit valoivat uskoa Eurooppa-projektiin. Eurooppa on aina tullut ulos kriiseistään vahvempana kuin niihin joutuessaan. EU:n puolustajia kehotettiin tukemaan integraatiota nykyistä ponnekkaammin. Euroopassa on paljon hyvää.

Espanjalaisten usko Euroopan unioniin on talouskriisistä huolimatta vahva. Maassa ei ole EU:n vastaista liikettä – ei puolueina, ei puolueiden sisällä. Vaikeasta taloustilanteesta ei syytetä Euroopan unionia, vaan omia poliitikkoja, ja jonkin verran Saksaa.

BBVA
Kuvassa BBVA:n tutkimusyksikön johtaja ja BBVA:n pääekonomisti.

Eurooppa-päivänä julkistettiin maan toiseksi suurimman pankin BBVA:n Espanja-analyysi. Pankin ekonomisti katsovat, kuten hallituskin, että talouden pohjakosketus on vuoden 2013 lopulla ja vuodesta 2014 eteenpäin talous alkaisi jälleen kasvaa. Pankki uskoo maailmantalouden elpymiseen lähivuosina ja siihen, että Espanjan kilpailukykyä parantavat reformit auttavat Espanjaa hyödyntämään tämän kasvun.

Ekonomistit kehottivat hallitusta käyttämään hyväkseen maariskin ja korkojen laskun sallimaa aikaa ja nopeuttamaan valmistelussa jo olevia reformeja. Pankin prioriteettilistalla olivat ykkösinä alue- ja kuntahallinnon sekä keskushallinnon reformit. Veronkorotusten sijaan pitäisi hankkia säästöjä rakenteisiin vaikuttavista leikkauksista.

Pankin ekonomistit muistuttivat myös, että Espanjan toimien lisäksi tarvitaan etenemistä pankkiunionissa. Ilman talousintegraatiota suuria korkoeroja ei saada EU-maiden välillä tasoittumaan.

Eurooppa-päivänä kävi EU-aukiolla kova tuuli etelästä. Euroopan lippu hulmusi integraation syventämisen osalta symbolisesti kohti Pohjoista.