Hämeenmaa Teneriffalla

Kuva: Puolustusvoimat , Niko Muukka
Kuva: Puolustusvoimat , Niko Muukka

Miinalaiva Hämeenmaa vieraili 13.-16.5. Teneriffalla koulutuspurjehduksen yhteydessä. Sinne siis matkasivat myös suurlähettiläs ja sotilasasiamiehemme Pariisista käsin.

Edellisestä suomalaisen koulualuksen vierailusta Teneriffalle oli vierähtänyt lähes 30 vuotta. Sitä edeltäviä vierailuja saa hakea vieläkin kauempaa, mutta ne tekikin Suomen Joutsen.

Käytin tilaisuutta hyväkseni ja vierailin kolmella saarella ja tapasin niiden johtoa. Saarten varapääministereitä, pormestareita ja koko saariryhmän pääministeriä sekä parlamentin puhemiehen. Espanjassa on alue- ja kunnallisvaalit 24.5., joten uudet tuttavuudet saattavat valitettavasti jäädä lyhytaikaisiksi kontakteiksi, mutta nämä kuuluvat suurlähettilään normiurakkaan joka tapauksessa.

Meillä on pääkaupungissa Las Palmasissa – entisen lähetetyn konsulinviraston tiloissa – paikalta palkattuna töissä kaksi työtoveriani, joista toinen on kunniavarakonsuli. Oli mukava nähdä, että kaikki tässä kanslian etäispäätteessä oli hyvin. Töitä riittää, vaikka matkailijasesonki alkaa olla takanapäin.

Mieleenpainuva oli käynti pohjoismaisessa observatoriossa La Palman saarella, jossa on yksi maailman parhaita peiliteleskooppeja. Siellä työskentelee kaksi suomalaista tähtitieteilijää. Toinen vielä sattui olemaan kotikaupungistani Turusta. Kielikin oli tallella…

Hämeenmaan vierailu oli onnistunut. Mukava vastaanotto takakannella tummassa yössä. Kanaria on saariyhteisö, jossa vieraanvaraisuus ja ulkomaalaisten hyvä kohtelu tuntuu olevan verissä.

Leave a Reply