KOULUTUSVIENTIÄ KEHITTELEMÄSSÄ

1

KOULUTUSVIENTIÄ KEHITTELEMÄSSÄ

KoulutusvientipohtijatKokoonnuimme jälleen Suomen Madridin kulttuuri-instituutin ja Finpron Madridin toimiston kanssa pohtimaan, millainen koulutusvientihanke voisi Espanjassa toimia. Suomessa koulutusvienti on Finpron johtama projekti, osa Future Learning Finland -hanketta.

Tarkoituksemme on syöttää ideoita Helsinkiin, jotta Espanja valittaisiin yhdeksi koulutusvienninkohdemaista. Monet muut maat ovat samalla asialla, mutta toiveenamme on, että Finpron rahoittama toteutettavuusselvitys käynnistettäisiin Espanjassa vuonna 2012. Espanjankielisen kokeilun kautta hanketta voitaisiin viedä Latinalaiseen Amerikkaan.

Sovimme, että alamme suunnitella loppukeväälle koulutusseminaaria, jonka yhteydessä olisi mahdollista käydä myös viranomaiskeskusteluja vaikkapa opettajakoulutusyhteistyöstä. Tapaamme lisäksi lähiaikoina Madridissa päämajaansa pitävän Ibero-Amerikan maiden järjestön koulutusasiantuntijoita. Selvittelemme, millaisia hankkeita heillä on Latinalaiseen Amerikkaan suunnitteilla. Koulutus on järjestön uusi painopiste, josta vastikään sovittiin järjestöön kuuluvien maiden huippukokouksessa Argentiinassa. 

ANDALUSIALAINEN KUNTAMINISTERI CHAVES SUOMEN TALVEEN

Espanjan kuntaministeri ja kolmas varapääministeri Manuel Chaves matkusti Suomeen. Chaves kävi keskustelut kuntaministeri Töllin kanssa, tapasi pääministerin ja tutustui SITRA:an.

Suurlähetystöjen roolina tällaisissa vierailuissa on taustoittaa Helsinkiä Suomeen matkaavasta vieraasta sekä siitä, mitä vieraan toimintakentällä on viime aikoina tapahtunut. Pyysimme Helsinkiä kyselemään alueiden velkaantumisesta ja alueellisten säästökassojen tilanteesta. Molemmat tärkeitä EU-tason huolia, joista kuntaministeri on hyvin perillä.

Mika kasseineenTapasimme ennen matkaa Chavesin kabinettipäällikön. Kerroimme Suomen ajankohtaisista asioista ja kävimme ohjelmaa ja keskusteluaiheita läpi. Luovutimme Suomeen matkaavalle valtuuskunnalle setin Suomi-aineistoa ja pyysimme ottamaan pipot mukaan.

Kuntaministeriön saliKuntaministeriö sijaitsee entisessä Espanjan pääministerin kansliassa. Upea palatsi tämäkin ja aivan Madridin keskustassa. Lähihistoria oli ministeriössä läsnä. Kun Claudio Coello -kadun alle kaivettu autopommi  oli surmannut Espanjan pääministeri Carrero Blancon 20.12.1973, pääministerin arkkua pidettiin kansalaisten nähtävänä kuvan salissa.

 MADRIDIN SKANDINAAVINEN KLUBI KAIPAA SUOMALAISJÄSENIÄ

Gunnel Kohring vierailullaGunilla Köring kävi selostamassa Skandinaavisen klubin toimintaa. Gunilla toivoi, että myös suomalaiset osallistuisivat aktiivisesti klubin toimintaan. Sovittiin, että ilmoittelemme klubin tapahtumista myös omilla sivuillamme. Oheisessa linkissä on lisätietoa klubin aktiviteeteista. www.centro-escandinavo.sacinom.tk 

 MUITA TAPAHTUMIA

Kaikissa ulkoministeriön toimipisteissä käydään näinä päivinä tavoite- ja kehityskeskusteluja henkilöstön kanssa. Kaavakkeet on oltava lähetettyjen työntekijöiden osalta sähköisessä järjestelmässä hyväksyttyinä helmikuun loppuun mennessä. Kävin viikolla näitä keskusteluja. Ne ovat hyvä, luottamuksellinen tapa pohtia, miten edelliset tavoitteet ovat täyttyneet ja millaiset uudet tavoitteet tulisi asettaa. Monia hyviä ehdotuksia toiminnan parantamiseksi nousi nytkin esiin.

Tapasimme yhdessä Ylen Jyrki Palon kanssa lounaalla El Mundon varapäätoimittajan, jolta saimme paljon sisäpiiritietoa Espanjan politiikasta.  28. helmikuuta tulee muuten kuluneeksi 30 vuotta siitä kun everstiluutnantti Tejero yritti sotilasvallankaappausta ja ammuskeli parlamentissa. Vaikuttaa siltä, että Espanjassa ei tulla tapahtumalla kovasti repimään otsikoita. Sen verran tapahtumat ovat vielä lähellä nykypäivää.  

Kommentit

Riitta Moisander & Christine Lund 11 vuotta sitten

NowHERE2012Finland -väki Kiittää ja kumartaa viehättävästä, hyvänmakuisesta mutta tehokkaasta verkostoitumislounaasta. Odotamme tulevaisuuden yhteistyöltä paljon; yhdessä espanjalaisten osaavien ja avoimin silmin katsovien kollegoiden kanssa olemme enemmän. Kiitos lähetystön suorasta ja modernista otteesta. KIITOS!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.