Ulkomaankomennuksen lähestyessä loppuaan tulee usein huomanneeksi kuinka monta mielenkiintoista kaupunkia tai aluetta asemamaassa onkaan jäänyt näkemättä. Arki on yksinkertaisesti vienyt mennessään ja aika lentänyt siivillä. Pitää venyä vielä loppukiriin, sillä aivan heti ei vastaavaa tilaisuutta tule.
Sivistyksen aukkoja oli omalla kohdallani useita, mutta erityisesti Pohjois-Espanja oli jäänyt liian vähälle huomiolle. Niinpä suuntasimme ennen muuttoruljanssin alkamista viikon kiertomatkalle Espanjan luoteisosaan Galiciaan.
Matkaa ja maisemaa riittää
Auton ratissa viimeistään sisäistää, että Espanja on iso maa. Ajomatkaa Madridista Galiciaan kertyy kuusi tuntia, mutta se on ehdottomasti vaivan arvoinen. Kastilian karu ja kuiva keskusylänkö vaihtuu kuin taikaiskusta sumuisiin vuoriin, vehreisiin laaksoihin ja tiheisiin metsiin.
Galician upea luonto, oma kieli- ja kulttuuri-identiteetti sekä perinteisempi elämänrytmi kertovat Espanjan monipuolisuudesta ja rikkaudesta. Madridin realiteetit tuntuvat täällä kaukaisilta. Kauniit kalastajakylät, meren herkut ja albariño-valkoviini kruunaavat upean kokonaisuuden.
Galicia on toista maata myös poliittisesti. Espanjan poliittisen myllerryksen keskellä Galiciassa eletään vielä tukevasti kansanpuolue PP:n enemmistöhallituksen komennossa. Ensi vuoden aluevaaleissa nähdään, muuttuuko tämä asetelma kuten se monilla muilla alueilla ja Espanjassa kansallisella tasolla viime vuosina on tehnyt.
Andalusiassa sosialistipuolue PSOE:n lähes neljäkymmentä vuotta kestänyt valtakausi päättyi dramaattisesti viime joulukuussa ja valta siirtyi oikeistolle. Madridissa ja Barcelonassa poliittisen kentän pirstaloituminen on vaikeuttanut toimivien kaupunkihallitusten muodostamista.
Mihin murros vie?
Nelivuotista toimikauttani Madridissa voi Espanjan sisäpolitiikan kannalta kuvata vähintäänkin mielenkiintoiseksi. Syksyllä 2015 vallassa oli vielä PP:n enemmistöhallitus. Tämän jälkeen maassa on järjestetty kolmet parlamenttivaalit, joiden tuloksena ei ole syntynyt vakaata, parlamentaariseen enemmistöön nojaavaa hallitusta.
Mahdollisesti edessä ovat jälleen uudet vaalit syksyllä, koska Pedro Sánchezin pääministeriehdokkuuden taakse ei tätä kirjoitettaessa ole saatu varmistettua riittävää tukea maan parlamentissa.
Katalonian separatistipuolueiden itsenäistymispyrkimykset, vaikka ovatkin Espanjan perustuslain vastaisia eivätkä nauti katalonialaisten enemmistön tukea, pysyvät myös jatkossa sisäpoliittisen ongelmavyyhdin keskiössä.
Espanjan poliittinen murros vaikuttaa pysyvältä, eikä vanhaan kaksipuoluejärjestelmään ole enää paluuta. Espanjalaiset kuitenkin odottavat nyt niin vanhoilta kuin uusiltakin puolueilta sopeutumis- ja kompromissikykyä sekä valmiutta muodostaa hallituskoalitioita tarvittaessa yli blokkirajojen. Uusien poliittisten liikkeiden on täytettävä paikkansa ja kannettava vastuunsa, muuten äänestäjät voivat kääntää niille selkänsä.
Myös Euroopan edun mukaista olisi, että Espanjaan saataisiin mahdollisimman pian vakaa ja toimintakykyinen hallitus. Sitä edellyttävät sekä Espanjan omat, että Euroopan yhteiset moninaiset haasteet.