LOMILLE

1

LOMILLE

SaariNäissä maisemissa tiistaista eteenpäin. Nyt matkalla Helsinkiin, missä haastattelemme Suomesta käsin sosiaalityöntekijän tehtävää hakeneita.  Aurinkorannikon suomalaisen koulun Juha Helvelahti ja Seija Tommola sekä Malagan konsulaattimme Anneli Talsi saapuvat paikalle kesken Suomi-lomiensa viettoa. Aurinkorannikon seurakunnan Timo Sainio lentää paikalle Malagasta.

ANDORRA – PANKKEJA JA VUORIA

Andorran ulkoministeri Gilbert Saboya SunuyéAndorrassa pidettiin keväällä parlamenttivaalit, ja uusi keskustaoikeistolainen Demócratas por Andorra –puolueen enemmistöhallitus aloitti työskentelynsä jokin aikaa sitten. Käväisin päivän pikavisiitillä luomassa kontaktin uuteen ulkoministeriin. Ei ole koskaan haitaksi käydä onnittelemassa ensimmäisten joukossa.

Andorrakin on taantumassa, kun turistien määrä on Euroopan ja erityisesti Andorralle tärkeän Espanjan vaikeuksien vuoksi vähentynyt. Andorrassa on vain 85.000 asukasta, mutta turisteja kävi viime vuonna 8,5 miljoonaa. Ainakin näin maallikolle kova luku, vaikka lamaluku onkin.

Andorran pankkiUusi ulkoministeri tulee pankkimaailmasta. Hallituksella on kova pyrkimys päästä integroitumaan lähemmäs Euroopan unionia ja avata maata ulkomaisille investoinneille. Muutosta on tehty jo useampi vuosi, mikä palkittiin sillä, että Andorra poistettiin vastikään OECD:n veroparatiisilistalta. Andorra on ollut hyvin suljettu yhteiskunta, jonka avaaminen edellyttää vielä paljon lainsäädäntötyötä.

UNIONIN TULEVA RAHOITUS – SEURAAVA EU-RIITA

Jahka euro selviää Kreikka-kriisistään, niin ovelle on pyrkimässä uusi vääntö siitä, kuinka unionin varojen kerääminen ja varojen jakaminen jäsenmaille järjestetään vuosiksi 2014-2017. Euroopan komissio julkaisi kesäkuussa omat ehdotuksensa. Kävin tämän ehdotuksen kanssa ulkoministeriön Eurooppa-päällikön juttusilla kyselemässä, miten Espanja siihen suhtautuu.

Piti perehtyäEspanja on siirtymässä entistä enemmän nettomaksajaksi kuten Suomikin. Yhteistyöpintaa Espanjan kanssa vaikuttaisi löytyvän. Suurimmat intressimme ovat maataloudessa, alue- ja rakennepolitiikassa sekä siinä, miten rahoitus kootaan. Piti perehtyä. 

Euroopan stressitestit julkistettiin perjantaina. Vaikka viisi espanjalaista rahoituslaitosta reputti, ei kuva ole yksiselitteinen. Reputtaneet eivät tarvitse uutta rahoitusta, koska varoja on, mutta muodossa, jota tarkastajat eivät hyväksyneet. Selvittelin näitä Espanjan kantoja viikonlopun aikana Helsinkiin.

 MUITA TAPAHTUMIA

keskellä Palestiinalaishallinnon talousministeri ShtayyehArvostettu Fride-tutkimuslaitos järjesti pienin seminaarin, jossa oli puhujana Palestiinalaishallinnon talousministeri. Hieno tilaisuus saada ensikäden tietoa, miltä tilanne palestiinalaisten mielestä näyttää. Palestiinalaishallinto tuntuu olevan edelleenkin tekemässä ehdotusta YK:lle Palestiinan tunnustamisesta.

Moventas-yhtiön johtaja José Arévalo

Tapaamme vienninedistämistä harjoittavan organisaatiomme Finpron Madridin johtajan Pekka Tolosen kanssa säännöllisesti suomalaisfirmojen espanjalaisia kumppaneita ja kuulostelemme, miten voisimme yritysten vientiponnisteluja tukea. Lounastimme vaihteistoja Espanjan tuulivoimaloihin valmistavan ja vaihteistoja huoltavan Moventas –yhtiön johtajan kanssa.

kabinettipäällikkö Fernando García CasasKoulutusosaamisvientiä Latinalaiseen Amerikkaan kehitellessämme olemme olleet yhteydessä Madridissa majaansa pitävään Iberoamerikkalaisten maiden järjestöön. Suomi on tullut järjestölle kevään aikana sen verran tutuksi, että järjestön pääsihteerin kabinettipäällikkö aikoo mennä elokuussa perheineen autolla itse katsomaan, miltä tämä Pisa-tutkimusten kärkimaa näyttää. Kävimme läpi mahdollisia vierailupaikkoja. Toivotaan, että kabinettipäällikkö palaa tyytyväisenä takaisin.

järvelläItse aion ainakin niin tehdä. Seuraava blogi ilmestyy vasta 29.8, jolloin palstalla puidaan 18.8 alkavien suurlähettiläspäivien kulkua.

Mutta nyt sosiaalityöntekijähaastattelujen kautta Järvi-Suomeen…

Kommentit

Riitta Moisander & Christine Lund 11 vuotta sitten

NowHERE2012Finland -väki Kiittää ja kumartaa viehättävästä, hyvänmakuisesta mutta tehokkaasta verkostoitumislounaasta. Odotamme tulevaisuuden yhteistyöltä paljon; yhdessä espanjalaisten osaavien ja avoimin silmin katsovien kollegoiden kanssa olemme enemmän. Kiitos lähetystön suorasta ja modernista otteesta. KIITOS!