Matka Suomeen, ¡por favor!

Espanja on matkailun suurvalta ja Madridissa järjestettävät kansainväliset Fitur-matkamessut yksi matkailualan merkittäviä tapahtumia, joka kokoaa tammikuun lopussa yhteen osallistujia 165 maasta. Tänä vuonna paikalla oli myös Suomi – ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.

Visit Finlandin näyttelyosasto Fiturissa. Kuva@VisitFinland

Järjestäjille varmasti kihosi kylmä hiki otsalle, kun Madridin taksiautoilijat ryhtyivät juuri samaan aikaan lakkoon ja linnoittautuivat IFEMA-messukeskuksen eteen osoittamaan mieltään Uberia ja muita vastaavia kyytipalveluja vastaan. Messuille saapuminen olikin tavanomaista haastavampaa, mutta se ei lannistanut kävijöitä.

Messut perinteisesti avanneet kuningas Felipe VI ja kuningatar Letizia pääsivät tälläkin kertaa paikalle, samoin kuin ennätysyleisö. Myös Suomen ständin vetonauloina toimineet muumihahmot löysivät tiensä Muumilaaksosta Madridiin.

Suomen ständin vetonauloina toimineet muumit. Kuva@FinEmbMad

Suomella on nyt imua

Ajoitus Fitur-paluulle ei olisi voinut olla parempi: pitkään maiden välisen matkailun parissa työskennelleen konkarin sanoin ”Suomella on nyt Espanjassa imua”. Edellisvuosien aikana Espanjasta Suomeen suuntautuva turismi on lisääntynyt vuodesta toiseen: viime vuonna Suomessa vierailleiden espanjalaisten määrä kasvoi 8 prosenttia vuoteen 2017 verrattuna.

Myönteinen kehitys on samaan hetkeen osuneiden sattumien summa. Vuonna 2008 alkanut talouskriisi on väistynyt, minkä myötä espanjalaiset ovat ylipäätään jälleen alkaneet matkustaa enemmän, ja ilahduttavan suuri osa heistä on löytänyt myös Suomen.

Osaltaan tähän on vaikuttanut Suomen 100-vuotisjuhla ja sen myötä lisääntynyt näkyvyys: parina viime vuonna Suomi matkakohteena on saanut ennenäkemättömän paljon palstamillimetrejä ja ruutuaikaa espanjalaisissa tiedotusvälineissä.

Ei vain kerran elämässä Lappiin

Erityisesti espanjalaisia houkuttelee Suomeen joulupukki ja revontulien kirjoma Lappi, jonne suuntaa yli kolmasosa turisteista. Samoin suosituin matkustuskuukausi on joulukuu.

Espanjalaisten tuttavien kanssa jutellessa tulee usein ilmi, että varsinkin lapsiperheistä suuri osa on joko käynyt tai suunnittelee matkaa joulupukin kotikonnuilla. Onpa itse kuningasparikin vihjannut suurlähettiläälle perheen esiteini-ikäisten prinsessojen haaveilevan lumilomasta Lapissa.

Haasteena on saada espanjalaiset löytämään Suomi myös muina vuodenaikoina kuin joulun aikaan sekä tuoda heidän tietoisuuteensa muita alueita Lapin lisäksi, kuten saaristoseutu tai Järvi-Suomi. Helsingillä on jo omat faninsa ja Espanjan tiedotusvälineissä on huomattu uudet arkkitehtuurikohteet kuten keskustakirjasto Oodi ja taidemuseo Amos Rex.

Alaa tuntevien mukaan Suomi oli ennen espanjalaisille matkakohde, jonne pääsemisestä edes kerran elämässä haaveiltiin. Pikkuhiljaa Suomesta on tulossa maa muiden joukossa, jonne voi hyvin matkata kerran toisensa jälkeen.

Visit Finlandin myynti- ja markkinapäällikkö Madridissa David Campano. Kuva@VisitFinland

Lisäkäsiä matkailun edistämiseen

Suomalaiset tekevät Espanjaan vuosittain yli 800 000 vapaa-ajan matkaa ja meitä on vain 5,5 miljoonaa, kun espanjalaisia on yli kahdeksan kertaa enemmän. Samanlaisista suhdeluvuista matkailussa tuskin kannattaa haaveilla, mutta kasvun varaa varmasti on.

Viime vuoden puolella Business Finlandin Madridin-toimiston vahvistukseksi saatiin pitkän tauon jälkeen Visit Finlandin myynti- ja markkinapäällikkö David Campano. Tähän saakka Suomi ja etenkin Lappi on pitkälti myynyt itse itseään.

Tavoitteena on tietysti, että hyvin alkanut kasvu jatkuu ja yhä useampi espanjalainen valitsee matkakohteekseen Suomen. Fitur-osallistuminen oli hyvä alku, sillä Suomen paluu messuille sai paljon medianäkyvyyttä ja messuille osallistuneet olivat tyytyväisiä.  Jo nyt tiedetään, että Suomi on mukana Fiturissa myös ensi vuonna: https://www.businessfinland.fi/ajankohtaista/uutiset/2019/fitur-2019–kuulumisia/.