Neljäkymmentä vuotta sitten Espanja sai perustuslain, joka sinetöi maan siirtymisen demokratiaan Francon diktatuurin jälkeen. Nyt äärioikeisto on palannut Espanjan poliittiselle kartalle Andalusian aluevaaleissa saavuttamansa voiton myötä.

Eräänä syksyisenä iltana törmäsin koiralenkillä lähipuistossa minulle entuudestaan tuntemattomaan koiranulkoiluttajaan. Koirien temmeltäessä keskenään esittäydyimme ja mies kertoi toimivansa rahoitusalalla, jonka viimeaikaisesta kehityksestä sain kuulla mielenkiintoisen analyysinsä.

Pikkuhiljaa keskustelu siirtyi Espanjan sisäpolitiikkaan. Keskustelukumppanini oli selvästi huolestunut, tai suorastaan tuohtunut maan kehityssuunnasta. Espanjan yhtenäisyys on uhattuna, Kataloniassa riehuvat separatistit ja etelässä laittomat maahanmuuttajat, talous on jälkeenjäänyt. Hallitus liittoutuu populistien ja nationalistien kanssa pysyäkseen kaikin keinoin vallassa. Miehen mukaan Espanja kaipaa ryhtiliikettä ja itsetunnon palautusta ja hänen mukaansa siihen kykenee vain puolue nimeltä Vox.

Jäin miettimään keskusteluamme. Toki olin jo aiemmin kuullut Voxista. Puolue perustettiin vuoden 2014 alussa keskusta-oikeistolaisen kansanpuolueen PP:n linjaan tyytymättömien äärikonservatiivien toimesta. Viime syksyyn asti Vox oli kuitenkin marginaalinen tekijä Espanjan politiikassa. Vuoden 2016 parlamenttivaaleissa puolue sai 0,2 prosenttia äänistä eikä sillä ollut edustajia kansallisessa tai alueellisissa parlamenteissa.

Ehkä koiralenkkikeskustelu oli jonkinlainen enne tulevasta, sillä hieman myöhemmin gallupit alkoivat ennakoida, että Vox voisi saada muutaman edustajan Andalusian alueparlamenttiin, jonka vaalit olivat edessä joulukuun alussa. Vaalien tulos kuitenkin yllätti kaikki ennustajat ja analyytikot, sillä Vox keräsi lähes 11 prosenttia äänistä ja sai 12 edustajaa 109-paikkaiseen alueparlamenttiin. Läpimurto oli tapahtunut.

Koti, uskonto ja isänmaa

Voxin voi nähdä osana Euroopan yli viime vuosina pyyhkinyttä oikeistopopulismin aaltoa, vaikka sillä onkin omat espanjalaiset erityispiirteensä. Puoluetta on verrattu mm. Ranskan Kansalliseen liittoutumaan, Fidesziin Unkarissa ja Vaihtoehto Saksalle -puolueeseen. Retoriikassa on myös nähty yhtäläisyyksiä Yhdysvaltojen Trumpiin ja Brasilian Bolsonaroon.

Voxin ideologian ytimessä on nationalismi: Espanjan yhtenäisyyden, identiteetin, historian ja perinteisten arvojen vaaliminen. Härkätaistelu, metsästys ja kansankulttuuri ovat puolueen erityisessä suojeluksessa. Francon jäänteiden siirtämistä Valle de los Caidos -monumentin kunniapaikalta ei hyväksytä.

Espanjan yhtenäisyyden nimissä Vox haluaa purkaa desentralisaatiota ja palauttaa toimivallan opetuksessa ja terveydenhuollossa alueilta keskushallinnolle. Katalonian ja Baskimaan omat poliisivoimat pitäisi lakkauttaa ja jälkimmäisen sekä Navarran erilliset verojärjestelmät lopettaa. Katalonian separatismia puolue suitsisi kovalla kädellä lakkauttamalla uudestaan alueen itsehallinnon ja kieltämällä Espanjan yhtenäisyyttä ja suvereniteettia uhkaavat puolueet.

Vox puolustaa katolista uskontoa, vaalii perinteisiä perhearvoja ja vastustaa ”radikaalifeminismistä ideologiaa”. Puolueen hampaissa on erityisesti vuoden 2005 laki ”sukupuoleen kohdistuvaa väkivaltaa vastaan” (ley contra la violencia de género), jonka tavoitteena on suojella naisia miesten väkivallalta. Voxin näkemyksen mukaan laki on epätasa-arvoinen, koska se kriminalisoi yksipuolisesti miehet. Vox ajaa erityisen perheministeriön perustamista ja vastustaa aborttia.

Eniten muita eurooppalaisia populistipuolueita Vox muistuttaa maahanmuuttovastaisuutensa osalta. Laittomat siirtolaiset sekä rikoksiin syyllistyneet lailliset siirtolaiset halutaan karkottaa maasta. Radikaali islam nähdään erityisenä uhkana eurooppalaiselle kulttuurille ja elämäntavalle.  Maahanmuuttoon perinteisesti suvaitsevaisesti suhtautuvassa maassa ulkomaalaisvastainen retoriikka ja ”espanjalaiset ensin” -ajattelu ovat uusi ilmiö.

Voxin ideologiaan liittyy myös aimo annos EU-skeptisyyttä. Puolue ei aja Espanjan eroa EU:sta, mutta vastustaa ylikansallista päätöksentekoa ja federalismia. EU-yhteistyön tulisi olla täysivaltaisten valtioiden välistä ja alisteista Espanjan kansallisille eduille ja lainsäädännölle. Tässäkin Voxin ajattelu poikkeaa täysin Espanjan muiden puolueiden linjasta.

Kuka äänestää Voxia?

Andalusian yllättävän vaalituloksen jälkimainingeissa Espanjan mediassa on pohdittu Voxin menestymisen syitä. Vaikka suurin osa Voxin äänestäjistä onkin entisiä PP:n ja Ciudadanosin kannattajia, puolue onnistui myös puhuttelemaan osaa vasemmiston äänestäjistä. Tutkimusten mukaan Voxia eivät niinkään kannata yhteiskunnan heikoimmin toimeentulevat, vaan niin sanottun vanhaan keskiluokkaan kuuluvat ihmiset. Vox-äänestäjän prototyyppi on alle 100 000 asukkaan paikkakunnalta kotoisin oleva 35–44-vuotias miespuolinen, toisen asteen koulutuksen suorittanut pienyrittäjä tai maanviljelijä. Vähemmän yllättäen Voxin kannatus on kaksi kertaa suurempaa miesten kuin naisten keskuudessa.

Vaikka Vox menestyi hyvin paikkakunnilla, missä maahanmuuttajien osuus väestöstä on keskivertoa korkeampi, maahanmuutto ei kyselyjen valossa kuitenkaan ollut tärkein syy äänestää puoluetta. Keskeisimmäksi motiiviksi ja samalla Espanjan tämänhetkiseksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi vastaajat ovat nimenneet espanjalaisten identiteettikriisin, jota Katalonian jatkuva separatistinen haaste on syventänyt.

Espanjassa kansallisten symbolien esille tuomista on Francon jälkeisessä yhteiskunnassa tietoisesti vältelty, mutta Katalonian itsenäisyysliikkeen aiheuttama vastareaktio on purkanut historiallisia traumoja ja tuonut Espanjan liput näkyvästi katukuvaan. Tätä kansallista yhtenäisyyttä korostavaa symboliikkaa Vox on osaltaan näkyvästi ja taitavasti käyttänyt kampanjoinnissaan.

Jääkö Vox-ilmiö pysyväksi?

Voxin nousu on viimeisin näytös tällä vuosikymmenellä toteutuneelle Espanjan perustavanlaatuiselle poliittiselle murrokselle. Vielä viisi vuotta sitten Espanjaa hallitsivat sen kaksi perinteistä pääpuoluetta, PP ja PSOE. Nyt merkittäviä valtakunnallisia puolueita on viisi. Poliittisen kentän pirstaloituminen edellyttää puolueilta uudenlaisen kompromissi- ja koalitiokulttuurin omaksumista. Yhden puolueen hallitusten aika näyttäisi vääjäämättä olevan ohi.

Espanjassa on edessä iso vaalivuosi 2019: ennenaikaiset parlamenttivaalit sekä kunnallis-, alue- ja Eurooppa-vaalit. Andalusian vaalimenestyksen myötä voi odottaa, että Vox saa edustajia myös muihin alueparlamentteihin ja kunnanvaltuustoihin. Viimeaikaiset gallupit povaavat sille noin 7–12 prosentin kannatusta myös valtakunnallisella tasolla. Mikäli näin käy, Vox voi nousta ratkaisevaan asemaan vaalien jälkeistä hallitusta muodostettaessa. Taidanpa kysellä ennustusta koiranulkoiluttajakollegaltani, kun seuraavan kerran tapaamme lenkkipolulla.